torstai 12. maaliskuuta 2009

En ole koskaan ennen

Pelännyt niin

Ja vielä noin 8-vuotiasta pikkupoikaa. Poika tuli vähän vanhemman kaverinsa kanssa Pasilasta M-junaan. Junaa odotellessaan olivat kuulemma polttaneet tupakkaa kuin isommatkin miehet. Istuivat junassa samaan istuinryhmään kuin minä ja n 2-kymppinen nuorimies. Ryhtyivät uhittelemaan, haukkumaan, nimittelemään ja tekemään muutenkin kaikkensa saadakseen meidät ärsyyntymään. Kohteena lähinnä se nuorimies. Pojat jäivät kuitenkin niissä aikeissaan onneksi puolitiehen.

Määränpäänä pojilla oli sama asema kuin minullakin, ja hetken jo mietin menisinkö sittenkin junalla koko matkan kotiin asti. Päätin kuitenkin, etten halua muuttaa suunnitelmiani pikkupoikien vuoksi. Viimesenä temppunaan sitten vielä laittoivat junan oven ulkopuolelta kiinni niin, että minä ja toinen matkustaja jäimme ovien väliin. Sillälailla. Varmuudeksi vielä isompi nappasi kännykamerallaan kuvan minusta, näin siitä vilauksen ja tunnistavat kyllä minut siitä jatkossakin jos haluavat. Toivottavasti en saanut elinikäisiä "ystäviä".

Kävin kaupassa, tulin taksilla kotiin ja vapisevin käsin soitin ystävälleni! Huh, huh. Matkailu avartaa.

1 kommentti:

  1. no olipa juttu. uskomatonta miten tollaiset natiaiset voi olla pelottavia.
    minä olin kylässä lauantaina ja siellä oli Matti kissa - oli kyllä vaikea sanoa oliko kyseessä kissa vai koira, niin oli koiramainen, tosi seurallinen ja tunki koko ajan juttelemaan ja murisi kun ovikello soi jne...

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.