torstai 27. tammikuuta 2011

Kotona

Haavoittunut, mutta onnellinen

Mamma karkasi töistä hieman aikaisemmin ja hurautti bussilla Porvooseen. Onneksi matkaseuraksi tuli yllättäen ystävä, joten matka kului joutuisasti höpötellen.

Kun saavuin Mummolaan, oli Wilma Ilona keittiönpöydällä päivystämässä. Minut nähtyään, katosi paikalta salamaakin nopeammin. Helmi löytyi sängyltä hieman hölmistyneenä. Näki aivosolujen raksuttavan: "Toi täällä! Mitäs nyt?" No, Wilma sai sen merkityksen jotenkin supsutettua Helminkin tietoisuuteen ja sitten oli kaksi kateissa olevaa kissaa. Pikku hiljaa, huoneita läpikäyden ja tyhjien huoneiden ovia sulkien, löytyivät Naukulan likat. Vierekkäin, hiirenhiljaa. Ilmeet eivät olleet hilpeitä. Helmi saatiin kuljetuskoppaan suhteellisen hyvin, ja Wilma pienen taistelun jälkeen. Haavoittuneita yksi - Mamma.

Matka sujui protestilauluja laulaen. Ne loppuivat kun kopat avattiin Naukulan eteisen lattialla. Sen jälkeen kuului vain tyytyväistä hurinaa. Mamma sai anteeksi samantien. Se oli ennätys!

Ensin Wilma luonnollsesti tarkasti kukat. Kuva ajalta, jolloin joulutähti näytti vielä joulutähdeltä. Hyvin tuntui maistuvan nytkin.

6 kommenttia:

  1. Aika jännittävää, katoamisia ja haavoittumisia. Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin! :)

    VastaaPoista
  2. Oli jännittävää! Ajoittain ei tiennyt itkeäkö vai nauraa, kun eivät millään haluneet tulla tervehtimään Mummolassa. Nyt on onneksi kaikki taas hyvin :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, että nyt on kaikki hyvin :) Eihän tuollaista draamaa kissaihminen kauaa kestäisikään...

    Sanavahvistuksena vihjaavasti "evacco" neitien evakuoitumisreissua kunnioittaen :D

    VastaaPoista
  4. Mamma ja Likat, tervetuloa yhdessä kotiin!

    VastaaPoista
  5. Köh, Wilma, vinkki... joulutähti on myrkyllinen. Ai et oo huomannut? No mut älä nyt silti syö sitä...

    VastaaPoista
  6. Musta ja Harmaa: Ei hätää! Ei oo myrkyllinen, vähän vaan huumaava. Lehtiä maisteltu jo kymmenen joulua :)

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.