tiistai 15. maaliskuuta 2011

Resepti

Nam, nam

Olen saanut ystävältäni mainion reseptin jo aikaa sitten. Tämän ruuan valmistukseen tarvitaan:

lohta
pestoa (punainen tai vihreä, molemmat käyvät)
pinjansiemeniä

Lohi uuniin nahkapuoli päälle päin, ota lohi ulos uunista n 10 min jälkeen ja poista nahka. Laita kalan pinnalle pestoa ja pinjansiemeniä niin paljon kuin haluat (kannattaa laittaa reilusti!). Takaisin uuniin ja ulos kun on kypsää. Tässä nyt ei voi mitään aikoja ruveta antamaan, riippuu niin paljon lohen koosta, eikä tämä sitä paitsi ole ruokablogi. Sen voin vaan sanoa, että tämä kalaruoka sopii hyvin Mamman makumaailmaan. Nam.

Kun kerran lohta oli viikonloppuna tarjolla, ja se otettiin pois uunista kesken kypsennyksen ja lohi oli täysin maustamaton, oli oiva tilaisuus napata häntäpäästä pieniä maistiaisia likoille.

Että sillä tavalla taas tätä Mamman yritystä arvostivat. Nenät vaan pikkasen värisivät. Ei muuta.

Kun Mamma laittoi oman lautasensa lattialle syötyään lohta pestolla ja pinjansiemenillä, sitten kelpasi Helmin kyllä nuolla lautasta. Etikkapunajuurista jäänyt liemi jäi kuitenkin nuolematta. Sentään.

8 kommenttia:

  1. :-D Ehkä salaisuus olikin pestossa? Tässä taannoinhan Ransu nautti pestopastani jämiä.
    Ihanat ilmeet, varsinkin tuo Wilma: kyä mää ny tähä asetun ku ruokakipo täsä kerta o, muta emmää tota huoli, orotan seuraavaa kattausta.
    Resepti on ihanan kuuloinen, lohi ja basilika sopii yhteen, olen jotain basilikalohta joskus tehnyt.

    VastaaPoista
  2. Kannattaa kokeilla tätäkin reseptiä! On hyvä. Tuota, tunnustettava vissiin on, että minä kannoin tuon kipon Wilman eteen.... kuin kuningattarelle konsanaan :)

    VastaaPoista
  3. Kuningattarellepa hyvinkin! :D

    Hyvistä rasvoistaan ja madottomuudestaan huolimatta lohi on ainakin meillä kuulunut epäilyttäviin ruokiin kissojen mielestä. Ei sitä nyt ainakaan raakana parane syödä, eikä kypsänäkään... Eikä ainakaan heti :D Tarjoilijan luovutettua voi silti käydä kupin siivouksella. Ihmisten lautaselta lohiruoka maistuisi muutenkin.

    VastaaPoista
  4. Naukula on niiiin sivistysvaltio... Pöytiintarjoilu!

    VastaaPoista
  5. Ella: Ilmeisesti siis olisi pitänyt jättää lohi tarjolle pidemmäksikin aikaa kuin 2 tunniksi...Aina sitä oppii!

    Saila: Hmmm. Eikö todellisessa sivistysvaltiossa tarjottaisi johtoryhmälle maistuvampaa murkinaa ja jätettäisi kokeellinen keittiö muille?

    VastaaPoista
  6. Tarjoilija ei selvästi ollut vielä kissojen mielestä luovuttanut kylliksi, sillä hän muisti lohen olemassa olon! ;D

    VastaaPoista
  7. Meillä lohi on suurta herkkua, joko Almo Nature-purkista tai sillon harvoin kun itse sitä syön niin omista eväistäni varastettuna...

    VastaaPoista
  8. Katariina: Almo Naturea Wilma on joskus maistanut, mut näin "uunituoreena" ei näköjään kelvannut.

    Ehkä sitten seuraavalla kerralla jätetään kupit lojumaan nurkkiin pidemmäks aikaa ;)

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.