perjantai 2. syyskuuta 2011

Kontrollissa

Hyviä uutisia

Nyt käytiin taas kontrollissa, kuukauden tauon jälkeen. Viime kerrallahan oli hyviä uutisia ja nyt vielä parempia! Helmin diabetes on edennyt niin, että annostusta saa laskea! Sehän meillä tavoitteena olikin. Nyt odotamme pitkäaikaisen sokerin tuloksia, ja siitä selviää jatko. Tänään ei toista insuliinipistosta anneta lainkaan, ja huomisesta siirrymme 2 x 2 annostukseen. Viimeinen kuukausihan on mennyt 2 x 3 annostuksella. Eli kaksi kertaa päivässä, mutta vähemmän Lantusta on uusi resepti. Pitkäaikaisen sokeritestin jälkeen katsomme voiko annostusta vieläkin pienentää. Olisimmeko todella niin onnekkaita, että sokeritauti menee lepotilaan?

Kontrollin yhteydessä Helmiltä poistettiin hammaskiveä ja nyt sitten täälläkin ryhdytään hammaspesulle. Käsky kävi tulla hammastarkastukseen vuoden päästä uudellee. Olemme tottelevaisia.

"Täytyy äkkii pestä, ennenkuin se eläinlääkäritäti tulee."
 "No niin. Nyt mä oon valmis."

Hyvä uutinen on myös se,
että Wilmakaan ei edes potilaalle suhissut kun kotiin päästiin.

20 kommenttia:

  1. Nämä on ihan mahtavia uutisia! Erityisesti ne ovat tietysti hienoja uutisia Helmille ja muille Naukulan likoille, mutta minusta myös yleisemmin. Kiitos, kun olet kertonut kaikesta niin avoimesti: luulen, että Helmin tarina on antanut paljon tietoa ja toivoa monelle kissanomistajalle. :)

    Mutta hammaspesu, ääk. Meilläkin on päästy jo siihen että hammastahna on ostettu, mutta...

    VastaaPoista
  2. Hyvä, diabeto pois pois poi päin pois! Mut hammaspesu... se ei oo vältts ihan ykkössuosikki. Ei mitenkään tahota pelotella - ei se koske eikä mitään, mut se on vaan ällöö...

    VastaaPoista
  3. Voi kun Helmi on suloinen ja kiltti potilas <3 Ihania uutisia, onneksi olkoon! Ja hyvä kun Wilmakin alkaa tottua tähän menoon ja vetskun hajuihin aina silloin tällöin.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa kuulla hyviä uutisia! Ja tsemppiä hammaspesulle! :)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa kuulla! Toivottavasti kehitys jatkuu suotuisana :) Hampaiden pesu onkin jännää puuhaa, kun kissat suhtautuvat siihen niin eri tavoilla. Onnea senkin suhteen :)

    VastaaPoista
  6. Loistouutisia...paitsi se purukaluston pyykkäys. Minä en parin meidän kissan kanssa taitaisi selvitä siitä ehjänä, vaikka olisi haarniska päällä :)

    VastaaPoista
  7. Myrsky: Eikö vaan :)

    Jenni: Kiitos :) Hammaspesu odottelee nyt vain sitä kun saan tarvikkeet hankittua ja tänään sitä en pystynyt hoitamaan.

    Musta ja Harmaa: Jaa-has. Teillä siis pestään. Oon nähnyt sellaisen tupposysteemin täällä blogistaniassa ja sellaista vähän mietin.

    Saila: Helmi on supermallipotilas. Nyt hieman vaisu tosin ja siksi ehkä Wilmakin sitä kunnioittaa.

    Tasha: Kiitos! Onneksi Helmi on aika "kesy"

    H&F&F: Ja vielä kerran JEE :D

    Katjusha: Ihan parhaita!

    Ella: Eikö? Ollaan onnesta ymmyrkäisinä (paitsi Helmi jota varmaan vähän särkee se hammaskivenpoisto)

    Millan: Täällä taidetaan juuri ja juuri selvitä hengissä, kun kyseessä on Helmi. Wilman kanssa siitä ei olisi takuita!

    VastaaPoista
  8. Se tupposysteemi on ehkä vähiten ällö hampaanpesujuttunen. Tarpeeksi ällö sekin kyllä.

    Mutta tiiättekö mitä! Hampaanpesun päälle saa herkkua! Siksi sen voi sietää.

    VastaaPoista
  9. Hienoja uutisia! Ja "potilas" on niin levollisen näköinen.

    VastaaPoista
  10. Figo: Pitäiskö sitten aina saada katkiksia sen jälkeen?

    Mustakissa: Potilas oli suht levollinen! Onneksi :)

    VastaaPoista
  11. Ehdottomasti pitäis saada katkiksia het´ hampaanpesun jälkeen, mutta mää en kyllä saa :( Mää saan pari sellasta herkkunappulaa, joiden pitäis muka olla hyviä hampaille. (toim. huom. Whiskasin Denta-bits tms.). En kyllä tiedä onko ne nyt hampaille sen kummempia, mutta ainakin ne maistuu ihan kohtuullisen hyvälle. Vaihtoehtoisena herkkuna on vitamiinipillerit, jotka on oikeasti hyviä!

    Mutta ehdottomasti koittakaa neuvotella toi katkarapuasia kuntoon! Meillä jäi näihin herkkuihin, kun sain neuvoteltua meille ton tupon käyttöön ja hammastahnat (sekä tavallinen että Dentisept) pois käytöstä, kun ne oli ihan kamalan makusia! Kaikkee ei voi saada... Pitää sit seuraavalla neuvottelukierroksella ottaa tää palkkioasia puheeksi taas.

    VastaaPoista
  12. Ihanaa kuulla, että Helmin diabetes on hellittänyt otettaan ja lääkitystä voidaan vähentää. Nämä eläinlääkärikäynnit on minusta niin jännittäviä ja liikuttavia, niihin liittyy minulla paljon muistoja omista kissoista. Olipas mukavaa, että Wilma ei suhissut Helmille vaikka tämä oli käynyt eläinlääkärillä. Hyviä hammaspesuja Helmille - ja Wilmalle. Meidän Ruska antaa pestä aika hyvin.

    VastaaPoista
  13. Hyvin sujuu Helmin diabeteksen hoito, hienoa! Virbac -hammastahna (fish flavour) on meillä aivan herkkua, mutta hammaspesu ei kuitenkaan.

    VastaaPoista
  14. Figo: Kiitos vinkeistä! Meillä on nimenomaan Helmille maistuneet nuo Denta bitsit.

    Paula: Suhina alkoikin sitten vasta myöhemmin....Totta puhut, eläinlääkärikäynnit ovat niiiin rankkoja. Kaikille.

    Minni: Täytyy kokeilla tuota!

    Sirpa ja Kollo: Niin on :)

    VastaaPoista
  15. Hieno juttu! Kaunis pikku potilas!

    VastaaPoista
  16. Hillastiina: Niin on! Potilas kiittää kehuista!

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.