perjantai 30. syyskuuta 2011

Otteita kissakirjasta

Adriano Bacchella: Kissat (WSOY)

Perjantain kunniaksi Naukula tarjoilee koottuja ajatelmia Bacchellan kirjasta.

"Yksi kissa voi johtaa vain toiseen." - Hemingway -

"Useimmat kissat haluavat ulkona ollessaan sisään ja päinvastoin, ja vielä samanaikaisesti." - Luis J. Camuti -



"Minua ei ihmetytä, että kissat tekevät jotain salaperäistä. Minua ihmetyttää, että ne käyttäytyvät normaalisti." - Gino Paoli -



"Ihmiset haluaisivat olla kaloja tai lintuja, käärmeet haluaisivat mielummin siivet ja koirat olisivat mielellään leijonia. Mutta kissat haluavat vain olla kissoja, ja jokainen on aito kissa viiksistä häntään asti." - Pablo Neruda -

"Kissat ovat aina ikkunan tai oven väärällä puolella." - tuntematon -

"Kissat eivät lähde kävelylle mennäkseen jonnekin vaan suorittaakseen tutkimuksia." - Sidney Denham -

"Kissat eivät yhtään kunnioita työtäni. Istahtavat sivulle jota olen kirjoittamassa." - Beatrix Beck -



"Jumala loi kissan, että ihmiset saisivat hyväillä tiikeriä." - Fernand Mery -

"Kissan kylvettämiseen tarvitaan raakaa voimaa, sisukkuutta, vakaumuksellista rohkeutta ja kissa. Viimeksi mainittua on yleensä vaikeinta löytää." - Stephen Baker -

"Kissan ainut mysteeri: miksi se ikinä päätti ryhtyä kotieläimeksi." - Sir Compton Mackenzie -

"Kun vihreät kissansilmät katsovat sinuun, voit olla varma että kaikki mitä ne sinulle kertovat on totta." - Lillian Moore -

"Kissa syntyi kun leijona aivasti." - Arabialainen myytti -

"Kissa voi kaunistaa puutarhasi aitaa kesällä ja lämmittää sydäntäsi kylmällä ilmalla."  - Judith Merkle Rilke -


Mukavaa viikonloppua kaikille!

9 kommenttia:

  1. Hienoja ajatuksia. Viikonloppuja Naukulaan!

    VastaaPoista
  2. Nämä oli upeita.

    Jotenkin tämä "Kun vihreät kissansilmät katsovat sinuun, voit olla varma että kaikki mitä ne sinulle kertovat on totta" erityisesti silloin, kun sitä joskus kuvittelee näkevänsä rakkautta tai edes jotain sinne päin palvelijaa kohtaan sieltä silmistä!

    VastaaPoista
  3. Kivoja! Toi jalat ristissä -kuva Naukulan kajalkuningattaresta vaan on niin mahtava kuva. Se kilpailee Unnan kissanminttukalalelunpyydystyskuvan kanssa vuoden kissakuvan tittelista, ellei peräti vuosisadan :-)

    VastaaPoista
  4. ... ja kuinka totta nämä ajatelmat ovatkaan!
    Mukavaa viikonloppua Naukulaankin!

    VastaaPoista
  5. Ihania kissaneitejä ja paikkansapitäviä viisauksia ♥

    Lokoisaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  6. "kissat ovat aina ikkunan tai oven väärällä puolella". Jep. Juurikin näin =)

    VastaaPoista
  7. Nämä olivat hyviä ja osa sai naurahtamaan - ja kaikki niin totta!

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikille kommenteista! Jäin eilen näihin ajatuksiin niin paljon, että pakko oli laittaa niitä tälle päivälle vähän lisää :)

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.