sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Kahden kerroksen väkeä

Ei parannusta

Tarmo vietti eilen aikaa työhuoneessa ja Helmi muualla Naukulassa kun minä tyttö kävin kirjamessuilla.

Ennen sinne lähtöä sisustin työhuoneen uuteen uskoon. Työhuoneen sisustus ei varmasti nyt ihmissilmää miellytä, mutta se onkin tehty Tarmolle. On vessa, vesi- ja ruokapisteet, ruokapöydän tuoli kirjoituspöydän vieressä, sillä Tarmo nukkui siinä alakerrassa ollessansa, pehmustettu kuljetuskoppa, villapeitolla päällysetetty tuoli, jolloin alle muodostuu kiva piilo. Leluja on vaikka muille jakaa ja sitten on myös vierailuajat. Helmi tulee tervehtimään aika-ajoin ja ensimmäisten tervehtimisien aikana Tarmo vastaanotti vieraansa kuljetusboxista. Siinä sitten joutuivat toisiansa haistelemaan. En tiedä auttaako.

Jos Tarmo oli tullessansa arka myös ihmisiä kohtaan (paitsi edellistä ihmistänsä), niin se on nyt muuttunut. Minua kiehnätään ja pusketaan huristen vaikka kuinka paljon. Jos ei tästä mitään muuta hyvää syntynyt, niin ainakin se, että Tarmo on nyt rohkeampi ja on saanut ihmiskontakteja lisää.

5 kommenttia:

  1. Mammaa rakastetaan jo kovasti!
    Meillä on syntynyt kaksi leiriä, Tinka ei vieläkään laske Mioa lähelle, varoittaa heti, ja sitten Neko, voi sitä rakkautta joka Mion kanssa on kehittynyt.
    Toivon kovasti että teillä helpottaa ja yhteiselämä lähtisi sujumaan!

    VastaaPoista
  2. Voi noita! Se on hyvä, että Tarmo hakee turvaa ja läheisyyttä ihmisestä. Niinhän siitä tulee ihana seurakissa. Niin kävi Ransunkin kanssa, kun se aluksi pelkäsi Mustia. Edelleen Ransu luottaa minun apuun/tukeen, esimerkiksi nyt kun koirat ovat kylässä, tai jos Musti kiusaa.

    VastaaPoista
  3. Semmoista kyselen, että onko Naukulassa käytössä Feliway-haihdutin?

    VastaaPoista
  4. Mukavaa kuulla, että Tarmo on edes ihmistä kohtaan sosiaalisempi ja rohkeampi. Ikävää kuitenkin, ettei kissojen välisissä suhteissa näy parannusta. Toivotaan parasta, mitä ikinä se sitten onkin.

    VastaaPoista
  5. Kirsikka: Toivottavasti teidän leirinne jossain kohdin lähentyvät toisiaan!

    Saila: Tarmosta tulee varmasti ihana seurakissa! Olettekos siellä saaneet nukuttua lainkaan koiravierailun aikana?

    Nunt: On kiinni pistorasiassa!

    Ella: Minua kohtaan on erittäin sosiaalinen, joten se on edistystä!

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.