lauantai 10. joulukuuta 2011

Illalla ja aamulla

Yhdessä

Iltaisin mennään yhdessä nukkumaan ja aamuisin herätään samaan aikaan. Asetelma on yön aikana hieman muuttunut, mutta äänet eivät. Kehräystä kuuluu viimeiseksi korvaan kun nukahdan ja aamulla kuuluu korin rapinaa, kehräystä ja haukottelua. Helmi varmistaa hyvät yöunet myös minulle.

Illalla. 

"Mä tykkään nukkumaanmenoajasta." 

Aamulla. "Ai nousiks sä jo?" 

Huomioitavaa on, että yönsä Helmi viettää kissankorissa. Ilman pehmusteita.

16 kommenttia:

  1. Kyllä tuolla kokoonpanolla on hyvät unet taattu! Ja sekin, että nukkumaan on mukava mennä. Olisi kyllä muutenkin, mutta kun unikaveri on noin kaunis, ajattelisi että ilta saisi tulla vaikka nopeamminkin ;)

    Edellisessä kirjoituksesa on Helmillä hieno kuppi! Meillä on vaan tylsiä ja tavallisia kissankuppeja, kun ne pitää saada lattiaan kiinni (sinitarraa...). Muuten on vedenpaljous lattialla.

    VastaaPoista
  2. Meillä nukutaan myös tuollalailla. Ihanasti vierekkäin.

    Helmi, onko sinulla oma tyyny? :)

    VastaaPoista
  3. Ihana Helmi♥
    Nukkumaanmenoajat ovat kivoja, täällä ollaan samaa mieltä asiasta. Kissat ovat parhaimpia unikavereita. Ja parasta lukuseuraa. Mikäs pokkari Mammalla oli iltalukemisena?

    VastaaPoista
  4. Hei Helmi, me kumpikin ollaan huomattu ihmiseläimen hyvät puolet eli että se on lämmin unikaveri! En mäkään tietty koko yötä jaksa olla sängyssä, mut aamulla toimitetaan kyl herätykset stereona ton yhen kaa.

    VastaaPoista
  5. Henna, Friede ja Figo: Sinitarralla!!?? Nyt ollaan ihmeissämme :)

    Villikissa: Kyllä, Helmillä on oma tyyny! Joskus tyynyliinassa on vain hyvän aamun toivotukset ja joskus siinä lukee My Sweetheart!

    Myrsky: No ehkä juuri sen kirjan takia Helmin pitää valvoa yöunia erityisen tarkasti. On P.D Jamesin Murhahuone tuo kirja.

    Musta: Oi, täällä ei ole aamuisin laulua lainkaan!

    VastaaPoista
  6. Helmi on kyllä sellaisen näköinen tuossa aamukuvassa, että minä jatkaisin aamu-unia ;-) Mutta kun on Ransu, joka tulee tunkemaan kuonoaan nenääni, koettaa sitä hampailla ja muutenkin käy 3 minuutin välein katsomassa, onko se jo herännyt, no onko se nyt jo herännyt... niin vähitelleen siinä herää paatuneinkin aamunukkuja. Kun on tunne, että joku hengittää omaan naamaan ja tuijottaa :-D
    Meillekin on tullut paljon kommentteja sitä, etä korissa pitäisi olla pehmuste - muta kun eivät ne silloin kelpaa!

    VastaaPoista
  7. Niin, teillä on vähän eri meno kuin täällä :D ! Ilman pehmusteita sen olla pitää, pehmusteilla ei kelpaa!

    VastaaPoista
  8. Kyllä kehräys on parasta unilääkettä:) (Toisin kuin karvattomamman kaverini kuorsaus)

    VastaaPoista
  9. Siis sinäkin ilman pehmusteita???? Olemme hämmästyneitä, kuinka moni kisukaveri tykkää olla ilman pehmusteita. Ollaankohan me vähän prinsessoja tässä mielessä...

    VastaaPoista
  10. Mustakissa: Ehkä sen karvattomamman vieno kuorsaus kuitenkin saattaa muistuttaa kehräystä?

    Viivi: Te ootte prinsessoja ♥

    VastaaPoista
  11. Suloisia Unia Molemmille ♥

    "PS. Meilläkään ei saa olla koreissa pehmusteita..." Pömpsälän Kissat

    VastaaPoista
  12. Kollokaan ei tykkää koreista eikä vadeista, jos niissä on pehmustetyyny.

    VastaaPoista
  13. Joskus en uskalla koskea kissaan, ettei se ala kehräämään. Kissassa pitäisi olla sellainen on/off -nappi. En nimittäin saa unta, jos joku kehrää vieressä tai sitten pitää olla tosi väsynyt : )

    Ihania kuvia!

    VastaaPoista
  14. Tässäkin Helmi on hienostunut: antaa mammallekin tilaa, eikä esim. nuku mamman mahan päällä, jalkojen välissä tai peiton alla, kuten jotkut kissat voisivat tehdä. Ne jotkut saattavat myös olla oikeita prinsessapoikia, em. taipumusten lisäksi ne kyllä arvostavat pehmusteita.

    VastaaPoista
  15. Kirsikka: Kyllä me aina hyvin nukutaankin :)

    Mayo: Kehräys on minun mielestäni parasta unimusiikkia :)

    Jenni: Prinsessapoikia - ei, kunikaallisia - kyllä :D

    VastaaPoista
  16. Voi ei, miten söpöä! Helmi näyttää korissa ihan koriste-esineeltä! Tollasta kattia ehkä voisin kattellakin kotona, mutta en yhtään liikuvaisempaa sorttia!

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.