perjantai 23. joulukuuta 2011

Kontrollissa

Hyviä ja vähän huonompia uutisia

Aamulla käväistiin taas Mevetissä diabeteskontrollissa. Helmiltä otettiin tällä kerralla myös pidemmän ajan sokerikoe, ja sen tuloksia odotellaan sitten ensi viikolle tai vuoden vaihteen jälkeen. Verikoe näytti glukoosin arvoksi nyt 24,99 mmol/l (kissan vertailuarvo 4.11 - 8.83). Eli huonompaan suuntaan on mennyt sen suhteen. Yleensähän kissoijen verensokeri on stressin takia jo automaattisesti koholla eläinlääkärikäynnillä, joten toivoton tilanne ei ole. Aamulla sitten aloitamme jälleen insuliinipistokset. Mennään yhdellä annoksella Lantusta kerran vuorokaudessa. Syyskuussa oli tilanne tämä.

Kehuja tuli painonpudotuksesta. Grammoja oli ropissut edellisen käynnin jälkeen pois 400 eli varsin hienosti on mennyt. Vielä pitäisi jatkaa samalla linjalla ja saada pois 500 g. Eiköhän me siihen pystytä!

"Hyvää joulua vaan sulleki. En mä tätä reissua tilannut joulupukilta." 

Eli ei ihan loistavia uutisia, mutta ei tämä meidän joulutunnelmaa pilaa. Täällä ollaan jo rutinoituneita piikittäjiä!

16 kommenttia:

  1. Voi pientä Helmiä! Tassussa sininen sidos, olisivat edes punaisen laittaneet... (Vai on Helmi ollut dietillä, tämä on mennyt ihan ohi minulta.)

    VastaaPoista
  2. Hyvää joulua Helmille ja Mammalle! :)

    VastaaPoista
  3. Mikä onni, että Mamma jaksaa pitää huolta Helmistä. Eiköhän se tilanne siitä taas kohene.

    VastaaPoista
  4. Hyvää joulua! Ikäväähän se on lääkärissä käydä, mutta sitä paremmalta tuntuu rauhoittua nyt joulun viettoon! :)

    VastaaPoista
  5. Oi voi, mutta Helmillähän on onneksi hyviä kokemuksia piikityksen tehosta ja sinulla siitä, että Helmi suorastaan pitää piikeistä. Eiköhän se mene hyvin tälläkin kertaa. Peukut ja tassut pystyyn! :)

    Helmi on varmaan Suomen ainoa tyyppi, joka saa joulun aikaan kehuja laihtumisesta. Onneksi punnitus oli joulun aluksi eikä lopuksi, mikäli Helmillä on yhtään taipumusta samantapaiseen ähkyjouluuun kuin ihmisillä.

    (Jotta ähky olisi varma juttu, poistun taas koneelta ja palaan patojen ääreen. t. nimim. Koko päivä keittiössä :))

    VastaaPoista
  6. Voi sun kaa, Helmi! Mut ei sille voi mitään. Onneks on hyvä piikittäjä perheessä. Näähän onkin sulle jo tuttuja juttuja. Onnee grammojen pudotuksesta! Hienosti oot hoitanut sen!

    VastaaPoista
  7. Leppoisaa joulunaikaa Naukulaan ja parempaa tulevaa vuotta!

    VastaaPoista
  8. Myrsky: Ei Helmin dietistä olekaan täällä puhuttu. Täytyyhän sítä jotain salaisuuksiakin olla :)

    Sirpa ja Kollo: Kiitos! Teille myös :)

    Millan: Kyllä mamma jaksaa! Helmihän on nyt mamman silmäterä.

    Heidi: Näin on. Hyvä, että tuli hoidettua pois ennen pyhiä tuokin reissu.

    Jenni: Juu, ei siinä piikittämisessä mitään ongelmia ole! Kun ne edellisellä kerralla lopetettiin, halusi Helmi minun räpläävän niskaansa ennen kuin aloitti ruokailun.

    Musta ja Harmaa: Kiitosta vaan! Diabetesraksut rules!

    Minni: Kiitos! Samoin myös teille.

    VastaaPoista
  9. No voi, mutta kuten sanoit, te selviätte tästä kyllä.
    Oikein mukavaa Joulua teille molemmille!

    VastaaPoista
  10. Kyllä se siitä taas vaikka välillä takapakkia tuleekin. Meette taas ylöspäin taatusti. Tsemppiä ja äläkää miettikö jouluna mitään ikävää. Nauttikaahan ihanat siellä joulusta!

    VastaaPoista
  11. Mustakissa: Niin, periksi ei anneta :)

    Katjusha: Kiitos! Kyllä me nautitaankin :)

    VastaaPoista
  12. Olette te aikamoisia, Helmi antaa ongelmattomasti piikittää ja Mamma osaa homman. Kaikille kissoille tuo ei kyllä onnistuisi. Hauska kuulla, että pärjäätte ja periksi ette anna. Hieno saavutus, että Helmin paino on pudonnut, sekään ei ole ihan helppoa, ei kissoille sen paremmin kuin ihmisillekään.

    VastaaPoista
  13. Voi noita silmiä tuolla kopissa!

    VastaaPoista
  14. Paula: Ei se pistäminen vaikeaa ole! Helmi suhtautuu siihen erittäin myötämielisesti.

    Kirsti: Älä muuta sano. Vähän oli syyllistämistä katseessa.

    VastaaPoista
  15. Onpa harmillusta, kun tuli takapakkia. Mutta onneksi piikitys sujuu ja on todettu sen auttavan. Kovasti tsemppiä molemmille!

    VastaaPoista
  16. Kyllä täällä vähän harmittaa, mutta pistokset ovat kyllä selvästi auttaneet.

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.