lauantai 17. joulukuuta 2011

Yksi suosikeista

Vuosi 2004

Tämä kuva Helmistä, on yksi suosikeistani. Siinä on sitä jotain. Oikealla rajauksella, tästä kuvasta tuli varsin hyvä joulukorttikuva. Tässä kuva on käsittelemättömänä, niinkuin nyt tämän blogin kuvat yleensäkin.


Helmi on noin vuoden ikäinen, sillä kuva on vuodelta 2004.
Pikku söpöläinen, jolla silmätkään eivät ole vielä muokkautuneet oikean värisiksi.

Tässä toinen kuva samasta kuvaussessiosta.
Aika kiva tämäkin ja silloinen silmien väri näkyy paremmin.


Samalta vuodelta löytyy hieno kuva ihanasta, rakkaasta Onnista.
En silloin jaksanut katsella Onnin pahvilaatikkoa olohuoneessa
(missä kaikkien Tärkeiden Tavaroiden tulee sijaita)
vaan päällystin sen joulupaperilla ja nauhalla.
Onnin mielestä se oli varsin hieno.


Ja kun kuvan otti hieman suuremmalla näkyvyydellä -
löytyi auringosta lekottelemasta myös ihanaakin ihanampi Wilma.



Onnin ja Wilman lisäksi, Naukulassa kaivataan tällä hetkellä aurinkoa.

16 kommenttia:

  1. Me tykätään erityisesti tuosta, missä Helmi kiskoo narua. On se ensimmäinenkin oikein hieno korttikuva!

    Ja Wilma, niin kaunis Wilma. Onnilla näyttää olevan leppoisaa laatikossansa. Oikein pantteri!

    VastaaPoista
  2. Ihania, kauniita kuvia ja muistoja kissalapsista. Ruuben laittaa Naukulan mammalle aurinko tulvillaan olevan tassutervehdyksen.

    VastaaPoista
  3. Vähän vielä pentuinen Helmi on hurjan suloinen !

    VastaaPoista
  4. Hieno keskittyminen Helmillä ekassa kuvassa: tassu, katse, viikset ja korvat kaikki kohdistettuina. Toden totta, Helmin simmut ovat meripihkanväriset näissä nuoruudenkuvissa.

    Komea on Onni ja Onnin rävähtämätön keltainen katse <3 Punamustaa, yes! Tykkään tuosta punaisen valtaistuimen, kultakäätyjen ja mustapantterin kombinaatiosta!

    Wilman kuvassa on kiva valon tuntu. Wilmalla on jännällä tavalla intensiivisen rento ja varma ote tuossa kuvassa. Tulee sellainen fiilis, että Wilma kohta kommentoi ja antaa ohjeita kuvaajalle.

    VastaaPoista
  5. Todellakin ihana kuva Helmistä, todellakin olet vanginnut kuvaan tuon hetken.
    Onnin laatikko on myös hieno ja Wilma suloinen, mutta sen jo tiesitkin:)

    VastaaPoista
  6. Kauniita ja arvokkaita kuvamuistoja rakkaista kissoista. Helmi on niin herttainen, Wilma ihana ja Onni upea.

    VastaaPoista
  7. Hienoja ja jouluisia kuvia ihanista kissoista! Voi tuota mustaa herra-kissaa laatikossaan...

    VastaaPoista
  8. Näyttäviä kisuja kaikki he Naukulan elikoiset! Purr purr!

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia ja muistoja! Helmin silmien väri on kyllä muuttunut tosi paljon. Hauskaa, että kissoissa on sellainenkin yllätyspotentiaali. (Itse kyllä vähän kaipaan Mindyn kastanjanruskeita silmiä.)

    VastaaPoista
  10. Tuon laatikkoidean taidan ihan ottaa käyttöön. Mikäänhän ei kiinnosta kissaa enempää kuin laatikot. Suloisia kuvia : )

    VastaaPoista
  11. Henna, Friede ja Figo: Se kiskomiskuvakin on kiva :)

    Ruubenin Mamma: Lisää aurinkoa, lisää aurinkoa :) Lähettäkää vielä lisää!

    Millan: Niin on ♥

    Otto Kulta: Niin Wilma taisi sitten tehdäkin! Edellisen asunnon valo oli ihana, näin harmaina päivinä sekin silti olisi ollut aika... no, harmaa.

    Mustakissa: Tiesin :)

    Myrsky: Kuvamuistoja onneksi on!

    VastaaPoista
  12. Katariina: Niin Onni oli ihana! Mamman pieni vauva.

    Zepa: Pur teillekin :)

    Punapippuri: Kiitos!

    Mindy: Niin on, ja Helmin silmien väri kehittyi varsin myöhään mielestäni.

    Mayo: Laatikko idean saa napata! Se oli mielestäni varsin hyvä idea :)

    Kirsikka: Niin :)

    VastaaPoista
  13. Hauskaa, miten Helmin "molemmat silmien värit" ovat olleet noin sointuisia turkkiin :) Lyytillä oli nuorena pitkään smaragdinvihreät silmät ennen nykyistä lehdenvihreää.

    Wilma ja Wilman kajalit <3 Kuten Otto Kulta kommentoikin, kuvassa on kohteen lisäksi myös kaunis valo. Aivan omiaan lietsomaan auringon ikävää.

    VastaaPoista
  14. Ella: Kissansilmät ovat niin ihmeelliset!

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.