perjantai 27. tammikuuta 2012

Hyvä päivä

ja hyvä mieli

Tänään on ollut hyvä päivä.

Aamu alkoi normaalisti. Ensimmäinen hymyn huulille saanut oli Helmi, luonnollisestikin. Seuraavaksi hymyn toi huulille presidenttiehdokas Haavisto. Tai siis monta Haavistoa, ehkä jopa sata Haavistoa. Nousin (tai laskeuduin) nimittäin työpaikalle kuljettavaan metroon Helsingin rautatieasemalta noin kahdeksan aikaan. Ihmettelin aukiolla ollutta väen paljoutta. Saksofonin soitto ryhtyi kiemurtelemaan ilmassa ja ihmiset kättelemään toisiaan. Lähemmäksi päästyäni huomasin, että kaikilla oli päällään Pekka Haavisto -naamarit. Erittäin, erittäin hyvä ja hymyn kasvoille tuova vaalitempaus.

Päivä sujui hyvin ja kotiin lähdin vähän ennen viittä. Tarkoituksena napata bussi "kurvista" kotiin. Lähellä pysäkkiä näin pienen pojan istuvan lumihangessa ja itkevä hysteerisesti. Pysähdyin jututtamaan ja poika kertoi äitinsä etsivän häntä. Pienet sormet löysivät äidin puhelinnumeron kännykästä, vaikka sukunimi ei mieleen tullutkaan. Vaikka akku oli vähissä, ehdin saamaan äidin puhelinnumeron talteen ja soitin. Hätä ja huoli oli äidilläkin, sillä hän vastasi ettei nyt ehdi puhumaan koska etsii poikaansa. Minä kerroin pojan olevan vieressäni. Hyvin päättyi tämä ja äiti olikin paikalla noin minuutissa. Lähellä toisiaan siis olivat, mutta ympäristö levoton ja hämärtyvä.

Nappasin bussin, kävin kaupassa ja tulin kotiin. Tuliaisten kanssa.


Hyvin maistui.

12 kommenttia:

  1. Toimit suojelusenkelinä!!
    Itkevä lapsi hangessa, jo minuakin itketti kun sitä kohtaa luin.
    Ihana että sinulla on sydän paikallaan ja jäit auttamaan!!

    Helmi sai mieluisia tuliaisia.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vaan Kirsti! Varmasti siinä olisi ollut muitakin auttajia, minä vain ehdin ensin. Tällainen pyöreä keski-ikäinen täti on myös varmaan aika turvallinen lapsen silmin :)

    VastaaPoista
  3. Naukulan Mamma on kyllä sellainen hyväntekijä että toista samanlaista saa hakea :)

    VastaaPoista
  4. On ollut tapahtumarikas päivä! Hyvä että lapsi ja äiti löysivät toisensa ongelmitta, vaikka apua vähän tarvittiin! Syvä kumarrus Naukulan mammalle!

    Helmille taas rapsutusta. Koska Helmi on Helmi :)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa, kun pystyit pientä poikaa auttamaan ja hymyäkin riitti pitkin päivää :) Helmi näkyy saaneen tuliaisiksi jotain nam-nam-vihreää?

    VastaaPoista
  6. Hienoa arjessa auttamista! Saa ja pitääkin hymyillä!

    VastaaPoista
  7. Kyyneleet silmissä luin ja hymyssä suin katselin onnellista Helmiä herkuttelemassa. Mukavaa viikonloppua kummallekin!

    VastaaPoista
  8. Naukulan Mamma se auttaa ja pitää huolen lapsista ja kissoista!
    Ja vielä Helmiäkin muisti. Heiniä Helmille! Ja herkulliselta tuo kyllä näyttää. Eihän Helmi suinkaan joutunut vege-dieetille;) Mitenkäs ne perjantain katkikset?

    VastaaPoista
  9. Henna, Friede ja Figo: Helmi on Helmi on ♥

    Ella: Nam, nam vihreä maistui tänäkin aamuna. Tulee mammalle varsin onnistunut olo! :)

    Viivi: Kiitos! :)

    Zepa: Kiitos! :)

    Maina: Mukavaa viikonloppua myös sinne!

    Myrsky: En tiedä olisiko Helmi itse miettimässä vegeksi ryhtymistä? Ainakin puskassa käytiiin hakemassa maistiaset ennen "aamupuuroa". :)

    VastaaPoista
  10. Helsingin Sanomat kertoo tänään eilisestä Haaviston kampanjatempauksesta. On Flash Mob tyyliin toteutettu. Eli aina oppii uutta! Vai olikos se Finnairin lentoemäntien tanssiesityskin Flash Mob tapahtuma?

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.