keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Ja sää, ennen kaikkea sää

Uutiset ja sää

Tänään on paremman puutteessa vuorossa muisteluita vuosien takaa. Ihana Onni Wilhelm on jäänyt vähälle huomiolle, koska Naukulan blogia ei vielä silloin ollutkaan, kun Onni pyöritti Naukulan taloutta.

Onnin lempitelevisio-ohjelmiin kuuluivat Uutiset ja Sää. Oikeastaan Onni viis veisasi itse uutisista, kunhan vain näki sään. Kuka tahansa meteorologi ei kuitenkaan Onnille kelvannut. Ainoa, joka kissaherran herätti uniltaan tai muilta puuhiltaan, oli Anne Borgström.

Huitoi Anne sitten suuntaan tai toiseen, aurinkoa tai pilvistä, Onni seurasi. Tähän eivät kaikki meteorologit pystykään.


Valitettavasti paras kuva Onnista ja Annesta on kadonnut valokuvien mustaan aukkoon, mutta eiköhän tuosta käsityksen saa!

13 kommenttia:

  1. Oi Onnia! Kylläpä oli kissalla kauniin kiiltävä musta turkki!
    Aikaa on noista hetkistä siis tovi kululunut. Eikös Annella ole nykyään lyhyet hiukset?
    Hyvin ymmärrän kissan mielenkiinnon säätä kohtaan, sillä kyllähän kaikki haluavat tietää millainen sää huomenna oikein on.

    VastaaPoista
  2. Täytyyhän sitä joka kissan tietää onko huomenna hyvä sää mennä ulkotarhaan!

    VastaaPoista
  3. Juurikin taisin katsoa Annen ennustukset loppuviikolle :-)
    Ihanaa Onni-pantterin asioita täällä on salaa toivottukin!
    terveisin Onni-pantterin ei enää salainen fani

    VastaaPoista
  4. Myrsky: Kyllä, aikaa on kulunut ja nuo kuvat ovat joskus vuodelta 2005. Annella taitaa olla lyhyet hiukset.

    Anni: Niin, toki :)

    Saila: Oi, Onnillakin on fani! Se on hienoa. :)

    VastaaPoista
  5. Turkki kiiltää hienosti Onnilla, komea, komea poika!

    Onnin Anne Bergström ihastuksen voisi selittää esim a)hiustenvärillä b)äänensävyllä c) ennustusten laadulla tai jollain sisällöllisellä seikalla. Itse veikkaisin c-hevosta. Huomasin näistä kahdesta kuvasta, että Onni oli erityisen kiinnostunut matalapainerintamista. Ykköskuvassa matalapaine tulee Pohjois-Atlantilta Norjan suunnasta ja kakkoskuvassa idästä Moskovan suunnasta. Kissathan (ja muutkin eläimet) ovat herkkiä ilmanpaineen vaihteluille ja tietävät (eivät siis ennusta), onko huomenna pouta vai ei.Nyt Mamman pitäisi käydä läpi arkistojen Onni&Anne kuvia, jotta voimme testata tätä matalapainehypoteesia. :D

    VastaaPoista
  6. Hih, kaikilla meillä on suosikkimme laulajissa, näyttelijöissä jne. Miksi ei Onnillakin meteorologeissa?

    VastaaPoista
  7. Anne taitaisi kovasti ilahtua, jos saisi tietää olleensa erään kissaherran suosikki. Herttaista <3

    VastaaPoista
  8. Onpas Onni ollutkin komea kaveri! Oikein pantteri! Sanoisin, että kuka tahansa katsoisi onnistuneensa ammatissaan, jos saisi arvostusta noin arvovaltaiselta ja upean näköiseltä herralta!

    VastaaPoista
  9. Hih, muistan kuulleeni tuon tarinan Onnista ennenkin, mutta silti se jaksaa naurattaa. Olisin kyllä tosi imarreltu tuollaisesta kissafanista!

    VastaaPoista
  10. Otto Kulta: Eipä niitä kuvia nyt kamalan paljoa enempää taida löytyä, se paras kuva vaan on hukassa! Tällä mammalla on kyllä tuo hiustenväri aika lähellä Annen väriä joten...

    Viivi: Niin, Onni saattoi olla syvässä unessa vaikkapa saunassa ja kun Annen aloitti säätiedotukseni niin uninen ihailija könysi paikalle!

    Mindy: Niin, jos vain joku tuntisi Annen niin viesti saataisiin perille. Vai pitäisikö kirjoittaa Ylelle?

    Henna, Friede ja Figo: Niin, Onni oli onni, Helmi meidän helmi ja Wilma Ilona oli meidän ilonamme.

    Jenni: Arvaapa vaan naurattiko silloin kun Onni aina (no ehkei ihan aina) tulla tupsahti paikalle kun Anne oli vuorossa säässä.

    VastaaPoista
  11. Anne Borgström olisi ollut varmasti otettu noin komeasta ihailijasta! Minua puolestani ei lakkaa ihastuttamasta Onni-herran upea turkki ja ulkomuoto :)

    VastaaPoista
  12. Onnilla on hyvä maku. Anne on monen mielestä paras sääenustaja kautta aikojen.

    VastaaPoista
  13. Ella: Niin, kunhan vain saataisiin Annelle sana! :)

    Santeri: Näin olen kuullut! Isänikin tykkää Annesta kovasti :)

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.