sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Utelias

Jotain uutta

Naukulassa on ollut käytössä useita vuosia Canonin järkkärikamera (EOS 350D). Se on vanha, paljon palvellut ja hyvä. Olen kuitenkin jo vähän aikaa haaveillut pikkupokkarista, jota voisi pitää mukana aina. Järkkäri on tähän vähän liian iso.

Eilen toteutin haaveeni ja kävin ostamassa Stockmannilta kanta-asiakastarjouksena olleen Ixuksen. Se on pieni ja tulee matkaamaan mukana aina. Testikuvia on toki myös pitänyt ottaa.

"Mikä toi on?" 
 "Annas kun mä vähän..."
 "No joo, aika pieni hihna siihen toiseen verrattuna."
Luonnollisesti kissakuvat ovat tällä kameralla entistäkin suurempaa tuhrua, mutta olen silti onnellinen. Tämä on pokkarikamera on pitkäaikainen haave.

17 kommenttia:

  1. Näyttääpä Helmi pikkuiselta tuossa ekassa kuvassa! <3 Eipä ole yllätys että kameran naru kiinnostaa :D

    VastaaPoista
  2. Kiva! Hyvin toimii selvästi, sekä kuvien ottamiseen että leluna ;-)
    Minä en ole vielä valmis hankkimaan toista kameraa, kyllästyin kahden kameran loukkuun muutama vuosi sitten ja annoin pokkarin ystävälle enkä ole katunut. Kun sitä pokkaria ei kumminkaan käytännössä voinut pitää mukana, kun lähes aina pitää kumminkin ottaa työkuvia jos jotain kuvia ottaa. Ja pokkarit hyytyy pakkasessa äkkiä. Eipä silti, ihan hyviä kuvia niilläkin tulee ja periaatteessa joitakin työkuvia voisi pokkarillakin ottaa. Eniten harmittaa se, että matkoille on pakko raahata painavat putket, vähempikin paino riittäisi :-/ Pokkari olisi hyvä matkakamera.

    VastaaPoista
  3. Canon Ixus on hyvä valinta pokkarikameraksi (luotettava, japanilaiseksi selkeätoimintoinen ja kestävä). Kännykän kameraan en vain luota. Yksi suurimpia hankaluuksia kännykkäkameroissa on kameratoiminnon käynnistämisen hitaus. Pokkarin saa satavarmasti nopeammin kuvausvalmiiksi. Olen käyttänyt 3-4 vuotta Ixus 200 IS:ää (jo poistunut malli ja tuo nyt hankkimasi on jo paremmilla ominaisuuksilla varustettu)ja nyt mielessä polttelee paluu järkkärikameroihin. Aloitin kuvaamisen aikoinaan isäni superlaatuisilla 50-luvun saksalaiskameralla, ja koulussa tutustuin 70-luvun japanilaiseen järkkäriin (Pentax, Nikon). Teininä sainkin sitten oman järkkärin (edullinen ja luotettava Yashica), jolla kuvasin 20 vuotta. Kehitin ja vedostin kuvia myös itse. Ja näiltä vuosilta on myös hurjasti dioja. Kamera oli kohtuukookas eikä siis kovin näppärä, mutta luotettava matkakumppani, ja yhdessä reissasimme pallon ympäri. Toimii edelleen, ja on hienosti patinoitunut kenttäolosuhteissa (kaivoin juuri kameran kaapin kätköistä).

    Nyt sitten pitäisi saada näppärän pokkarin (aina taskussa tai repussa mukana) rinnalle digijärkkäri, harkinnassa on Nikon. Canon on kamerabrändinä tunnetumpi, ja olen Ixukseen tyytyväinen, mutta jotenkin Nikon tuntuu nyt houkuttavan. Yritän löytää tähän järkiperusteluja ettei tarvitse itselle myöntää, että tunne/fiilispohjalta valitsen kameramerkin:D

    Ixus näköjään aikamatkailee - Helmi näyttää pikkukisulta ekassa kuvassa:D

    VastaaPoista
  4. Kamerahan on ilmiselvästi huippuluokkaa! Helmi näyttää kuvissa suloiselta ja solakalta, joten kamera ei lisää kiloja kaunottarelle ;)

    VastaaPoista
  5. Meillä on puolestaan vaan pokkari, ja olen kyllä huomannut että aika usein se on mukana, koska mahtuu niin pieneen tilaan. Jossain vaiheessa pitäisi ostaa laadukkaampi kamera, kunhan budjetti antaa myöten ja tällainen kamerauuno keksii että mikä kannattaa edes ostaa...

    VastaaPoista
  6. Meillä on kanssa Ixus, sillä otettiin kaikki kuvat siihen asti, kunnes viime keväänä ostin järjestelmäkameran. Toimiva ja kestävä pokkari on ollut, ei moittimista. Kovia se on kyllä joutunut kokemaan, mutta toimii silti. Helppo käyttääkin.

    Helmi tosiaan näyttää tuossa ekassa kuvassa jotenkin pieneltä. Ja uteliaalta!

    VastaaPoista
  7. Hyviä kuvia hyvästä mallista!!! (vai onks noi nyt otettuja kun päiväys näyttäis viime vuodelta?)
    Mulla on kans ollut jo kauan suunnitteilla mukana kulkeva pikkupokkari. Nyt taidan toteuttaa minäkin haaveeni :) Puhelimella saa hyviä kuvia - ulkona.

    VastaaPoista
  8. Huomasin tänään saman kuin Maina. Puhelimellakin saa hyviä ulkokuvia. :)

    Nyt on digipokkarin (Nikon) akku latautumassa, kun akku meni äsken ulkona kuvatessa tyhjäksi.

    Mainioita kuvia Helmistä! :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommenteista! Olen tyytyväinen ostokseeni :) Ja kukapa sitä nyt vielä helmikuussa muistaisi vuoden jo vaihtuneen? Vuosiluku on nyt korjattu, kuvat olivat eiliseltä. Minulla on niin surkea puhelin, ettei sillä saa juuri mitään kuvia. Tämä ostos taitaa päätyä vakituiseksi kaveriksi käsilaukkuun niin kuin olin vähän suunnitellutkin.

    VastaaPoista
  10. Onnittelut uudesta kamerasta!
    Pokkari on hyvä olla olemassa ja se pitää olla aina mukana. Minun pokkarini on Samsung digimax L60, ja olen enemmän kuin tyytyväinen, sillä otan "reissukuvat." Siinä on älyttömän hyvä makro. Suurempikin kamera löytyy, Olympus SP-800UZ. Siihen en ole tyytyväinen. Se on hi-das.
    Haaveissani siintääkin Olympus Pen Mini... Sitten joskus.

    VastaaPoista
  11. Samansuuntaisia kokemuksia ja haaveita täälläkin! Eli on Canonin Ixus 980IS, josta pidän kovasti ja jolla saan mielestäni välillä suht kelvollisia kuviakin (en niinkään kissoista, lähinnä liikkumattomista kohteista). Haaveissa olisi tuo Olympus Pen Mini, josta Myrskykin haaveilee. Käyn tuijottamassa Peniä kaupoissa ja olen aikonut myös kysellä blogissa, onko kellään siitä kokemuksia... Pen on niin pieni, että voisin kuvitella, ettei pokkaria enää tarvitsisi. Jos hankkisin ison järkkärin, pitäisin myös pokkarin, sillä minullakin se kulkee aina mukana, vaikkei sitä läheskään joka reissulla tulekaan kaivettua ulos laukusta.

    Mutta nyt asiaan: onko Cisulla nyt toiveita saada järkkärisi hihna? Hän haluaa muistuttaa Mammaa lupauksesta, että jos Mamma ikinä vaihtaa kameraa, Cisu saa hihnan. :D Voin kyllä rauhoitella Cisua, että se haluaa omistaa nyt kaksi kameraa, joudut vielä odottelemaan...

    Ja ai niin, mullakin on ollut aikoinaan isän vanha järkkäri. Se ostettiin minun syntymäni kunniaksi ja noin 25-vuotiaana otin kameran mukaan Budapestin-matkalle. Kameran suojalaukku singahti siellä näköalatasanteelta erään kirkon katolle ja jäi sinne. Vaikka perustelin isälle, että minun kunniakseni hankitun kameran kohtalo on tulla minun tuhoamakseni, isä takavarikoi minulta sen, mitä kamerasta oli jäljellä. Onneksi jäljelle jäi vekotin eikä sen suojus. Olen viime aikoina ajatellut, josko saisin jo kameran takaisin itselleni, mutta epäilen. Enkä varmaan osaisi laittaa edes filmiä paikoilleen.

    VastaaPoista
  12. Myrsky: Kiitos! Kyllä sitä onkin tänään aikalailla hipelöity, vaikka ei niin paljoa kuvattu olekaan.

    Jenni: En missään tapauksessa ole unohtanut, että järkkärin hihna kuuluu Cisulle :D Kyllä Cisu sitä varman jaksaa vielä odotella, sillä tämän vuoden kamerahankinnat olivat kyllä nyt tässä!

    VastaaPoista
  13. Onnittelut ostoksesta! Mä en vaan osaa kantaa pientäkään kameraa mukana, hyvä että muistan joskus edes kännykässä olevan kameran. Toivottavasti muut osaa paremmin!

    VastaaPoista
  14. Zepa: Kiitos! Kyllä mä ajattelin tätä mukana kantaa. Tiedä sitten mitä sillä sitten teen....

    VastaaPoista
  15. Meillä taas on kuvailtu pienellä pokkarikameralla jo vuosia. Pikkuhiljaa tekisi mieli sukeltaa järjestelmäkameroiden maailmaan.

    Ihana tuo Helmin ensimmäinen testikuva!

    VastaaPoista
  16. Onnea uudesta kamerasta!
    Me lähetettiin Naukulaan tunnustus. Se löytyy Arkiporinasta.
    Paula ja Ruska

    VastaaPoista
  17. L-L: Suosittelen kyllä järkkäriä! On ihana. Ja toimii kyllä hyvin sitten sen pokkarin parina :)

    Paula: Kiitos ja kiitos ♥ ! Minäpä käynkin kurkkaamassa :)

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.