torstai 28. kesäkuuta 2012

Mitä nyt?

Pilailua?

Nyt en tiedä missä mennään. Kotiin tultuani, iltaruuan ja insuliinipiikin jälkeen, Helmi pyysi ulos. Ovesta, ei ulkotarhaan. Minua ei pihalle huvittanut mennä, joten avasin tarhaan vievän ikkunan. Ei kiinnostusta. Hetken kuluttua sinne tarhaan kuitenkin jonotettiin. Avasin ikkunan. Helmi tuijotti ja näki selkeästi jotain. Ei mennyt ulos, vaan sähisi kovaa ja katosi paikalta. Istahdin sohvalle ja hetken kuluttua Helmi astelee paikalle toinen silmä selkeästi pienempänä. Ihan kuin siellä olisi ollut roska. Mitään ei kuitenkaan näkynyt. Silmäpuolena Helmi meni jälleen istumaan oven eteen, ja minä annoin periksi. Ja kas, kas. Silmät näyttivät aivan terveiltä, suhinaa ei kuulunut ja ulkoilu sujui normaaliin malliin. Paitsi, että Helmi käväisi katsomassa penkillä onko se jo maalattu. No, ei ole. Tuleekohan tästä seuraava ikuisuusprojekti?



Mistäköhän nyt on kyse? Huijataanko minua? Nähdäänkö täällä kummituksia?

8 kommenttia:

  1. Jotain tärkeää siellä oli, kyllä Helmi tietää. Helmin sähinä taisi karkottaa sen. Prinsessasta löytyy topakkakin puoli.

    VastaaPoista
  2. Ei ihme, että kissoja on pidetty yliluonnollisina. Niin yliluonnolliselta niiden käytös joskus tuntuu :-D Meillä ihmisillä on vaan varmaan tosi vajavaiset aistit. Helmi yrittää ymmärtää sinua mutta menee silläkin pinna joskus.

    VastaaPoista
  3. Mystisiä teitä kulkevat nämä kissojen ajatukset...

    VastaaPoista
  4. Helmi osaa kuljettaa Mammaa. Kissat osaavat, ne ovat ovelia pikku karvakasoja. Meillä on pihassa samanlainen sohva, joka olisi (myös) käsittelyn tarpeessa. Muistuipas mieleeni tuosta kuvastasi :)

    VastaaPoista
  5. Minä näin viime yönä unta kolme kommenttia ylöspäin olevasta Sailasta, ja siihen uneen sisältyi useampikin kummitus. Huhheijaa, että olikin raskas uni!

    Onneksi kissat myös suojelevat meitä niiltä pahoilta hengiltä! Jos kissa sellaisia näkee, se pelottelee ne pois! Eihän kissa toki muuten rauhoittuisi ;)

    VastaaPoista
  6. Onhan teillä kummituksia! Niitähän on näytykin.

    Jos ulkotarhassa oli kummitus, jolle Helmi sähisi, josta kummitus suuttui ja sähisi takaisin. Kummituksen sähinä osui Helmiä silmään, josta syystä piti siristellä, mutta raikas ja kummituksen hengityksestä vapaa ulkoilma paransi silmän.

    VastaaPoista
  7. Henna ja F&F, aivan oikein! Kummituksesta on kuvakin! Kyllä Hellu tietää.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommenteista! Kuinka olin voinut unohtaa meidän kotikummituksen!

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.