maanantai 13. elokuuta 2012

Ensimmäinen päivä

kesälomaa

Täällä nautiskellaan ensimmäisestä kesälomapäivästä! 

Lomapäivä lähti liikkeelle huoltotoimin; vuorossa hammaslääkäri ja kampaaja. Helmi huolletaan mahdollisesti myöhemmin, mutta sitä ennen nautitaan kesästä. Nyt kun se sitten tuli.

"Mamma, nää on ihan ku heiniä mut isoja." 

Kun tulin asioiltani takaisin kotiin,
oli vastaanotto hieman hämmästynyt.
Olin lukevinani Helmin pään yläpuolella olevasta puhekuplasta kommentin:
"Häh. Mitä sä nyt jo tulit?"

PS: Muut bloggerin käyttäjät: Saatteko punaisella taustalla olevan tekstin varoituskolmiolla varustettuna: Viestisi tallentamisessa tai julkaisussa tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen. Ohita varoitus. Tämä tulee Naukulan päivitysvaiheessa nyt jo toistamiseen vajaan viikon sisällä. Vähän häiritsevää.

11 kommenttia:

  1. Tassuveljien blogissa kuvailemasi varoitus on häälynyt jo jonkin aikaa. Olen sen ohittanut ja tallentanut postausta ahkerasti kirjoittamisen aikana. Ajattelin ensin, että ongelma on nettiyhteydessä. Olisiko kuitenkin Bloggerissa?

    VastaaPoista
  2. Senkin mokomat lomalaiset! Onko nyt kesä? :)

    ps. Meillä ei ole varoituksia näkynyt.

    VastaaPoista
  3. Ihanassa kesäkelissä alkoi teidän lomanne!

    Tuo varoitus on pariin otteeseen tullut, eilen viimeksi. Onko se vakavaa, sitä en tiedä... Ärsyttävää kylläkin.

    VastaaPoista
  4. Parhaat ilmat lymyilla varjossa. Oikein hyvää lomaa molemmille!

    Meillä on varoitus näkynyt vain pari kertaa.

    VastaaPoista
  5. Hyvää lomaa Mammalle ja leppoisaa oloa myös Helmille. Ja nauttikaa kesästä.

    VastaaPoista
  6. Näyttää kesältä! Hyvää lomaa mammalle! Ja Helmillekin tietysti, vaikka Helmin päivärytmit saattaa tärveltyä ;)

    VastaaPoista
  7. Taisit tietää, että kesä tulee vasta elokuussa kun osasit ajoittaa lomasi nappiin.

    Joskus jo teen nopeasti jotakin saan noita varoituksia, mutta ei niistä ole mitään vahinkoa koitunut.

    VastaaPoista
  8. Ihanaista lomaa Naukulaan!

    Nettimartta: tulee tuommosia varoituksia ja joskus ei pysty kirjautumaan ulos yms. Täytyy vaan yrittää uudelleen, niin onnistuu.

    VastaaPoista
  9. Muistelisin, että mulle on tullut tuota varoitusta, kun netti on pätkinyt, eikä luonnosta ole saatu tallennettua. Odottamalla on korjaantunut :)

    VastaaPoista
  10. Jaa-has. Pitkät pätkät kirjoittelin teille kaikille vastauksia ja sitten ne katosivat taivaan tuuliin!

    Kiitos siis lomatoivotuksista! Minäkin olen nyt ollut huomaavinani että nuo varoitukset tulevat kun on liian nopea liikkeinen!

    VastaaPoista
  11. Kaikkee hyvää kummallekin lomalaiselle! Toivottavasti Hebe toipui hämmästyksestään tuskattomasti...

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.