torstai 20. syyskuuta 2012

Kohta kuvataan

joulukorttikuvaukset

Joulukorttikuvaukset tulee suorittaa silloin, kun on vielä jonkinmoisia toiveita aurinkoisesta päivästä. Ennen kuvauksia kannattaa myös käydä kurkkimassa viime vuotisia otoksia. Niitä, jotka eivät joulukorttiin päätyneet.





Onnistumisia on ollut ennenkin. Lisäksi voisi ehkä laittaa muistutuksen itselleen, että joulupallot kannattaisi pyyhkiä pölystä ennen kuvauksien aloittamista.

10 kommenttia:

  1. ihanan joulusia kuvia ja kaunis malli kuvissa! <3

    VastaaPoista
  2. Ensimmäinen on ehdottomasti paras!

    Pitäisiköhän itsekin ottaa jonakin päivänä asiaksi. Tavallisesti tämän tyyppiset kuvausyritykset ei kyllä ole onnistuneet, sattuneesta syystä.

    VastaaPoista
  3. Voi apua! Kylläpä olette ajoissa liikkeellä. Ja se onkin fiksu veto. Joulukuussa ei valoa liiemmin riitä tuohon puuhaan. Mutta vielä ei pysty joulua ajattelemaan!

    VastaaPoista
  4. Kyllä Helmi on huippumalli! Täälläkin ihastuttiin ensimmäiseen kuvaan, sopivasti pientä kapinaa joulupallojen keskellä :)

    VastaaPoista
  5. Kokemuksen tuomaa viisautta. Kynttilänvalossa on vaikea kuvata :)

    VastaaPoista
  6. Tiäkkö kuule Helmi, että just viikko sitten meijän äippä sano iskälle, että eiks olis kiva ku pojista (lue meistä) olis joulupostikortti. Me pojat (myös siis iskä kuuluu tähän joukkoon) katsoimme toisiamme ja totesimme, että siis NOT.

    Mut tiäkkö kuule Helmi, että ei meillä pojilla (mukaan lukien iskä) oo mitään sananvaltaa tässä huushollissa. Joten kai niitä jouluposeerauksia tätyy rupee harjotteleen.

    Sulta toi poseeraus käy ku ammattilaismannekiiniltä. Joo.

    VastaaPoista
  7. Hyvä hyvä! Meillä päädyttiin tänä vuonna lähettämään eri teemalla kortit (tyhmä äiskä, eiks niin, kysyvät pienet), mutta viime vuonna meilläkin oli joulukortti-kuvaukset. Ja eiköhän ensi vuonnakin ole taas kuvaussessio meilläkin. Ihanaakin ihanampi malli Mammalla ainakin on! Hyvä Helmi! <3

    VastaaPoista
  8. Siis toi eka kuva on niin hyvä !

    Just tollanen olo on viimeistään tapaninpäivänä ku kinkku alkaa tulla Tiigerinkin korvista pihalle :)

    Ainoastaan meidän koira vois syödä kinkkua joka päivä mut se onki KOIRA ! :D

    VastaaPoista
  9. Maija: Kiitos! Malli on omastkin mielestä varsin mallikas, kissa kun on :)

    Punapippuri: Kiitos! On se aika hyvä.

    Henna, Friede ja Figo: Mutta kannattaa yrittää! Se on hauskaa.

    Myrsky: Me ollaan vähän sellaisia aikaisia tyyppejä!

    Taru: On Helmi!

    Cheri: Juuri niin! Kokemuksen mukaan kannattaa kuvaukset hoitaa mahdollisimman pian.

    Myrsky ja Tuisku ja äippä: Ehdottomasti joulukortti poitsuista! Postimerkkikin ehkä, kattokaas tämä: http://www.naukulanperhe.blogspot.fi/2011/01/joulu-siivottu-pois.html

    Elina: Eri teemalla! Pöyristyttävää :D

    Tiiiger: Koirat ovat koiria! :)

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.