keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Lennonjohtotehtävissä

hurja vilske

Aamupäivä on sujunut lennonjohtotehtävissä. Vaikka kuva ehkä tuo harmoonisen, rauhallisen tunnelman, oli totuus kaikkea muuta.


Pöydällä on säksätettey, väistelty liian läheltä syöksyviä tipuja, vaihdettu asentoa, steppailtu ympäriinsä ja säksätetty taas. Helmi oli erityytyväinen kun katsoimme tipuja hetken myös yhdessä.

Kuten kaikissa muissakin tärkeissä johtotehtävissä, alkoi lennonjohtajan silmiä  lopulta painaa työvuoron mukanaan tuoma väsymys. Päiväunia siirryttiin viettämään Naukulan kirjastoon, näköalatornille toki sielläkin. Tänään ei saunota.

28 kommenttia:

  1. Helmi on todella monipuolinen kissa. Tuntuu sujuvan homma kuin homma. Kiva että linnut järjestävät ohjelmaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järjestivätkin aika kunnolla! Tiedä mitkä harjoitukset niillä tuossa etupihalla oli.

      Poista
  2. Paljon on työtä kissalla ;) Onneksi taitaa olla kovin mieluisaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On töitä, mutta mitäpä sitä ei kissa katkarapujensa eteen?

      Poista
  3. Aa, täälläkin harrastetaan yhdesä lintubongausta, mä luulin että meidän perhe on ainoo, missä ihmisetkin kyykistyy lintuja bongaamaan. On se eri jännää, leuat loksuu ja viiksikarvat väpättää. Molemmilla.
    -Helena ja Blackie-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minun viiksikarvani eivät ole ihan vielä niissä pituuksissä, että kovasti väpättäisivät :) Vaikka kieltämättä kyllä niitä jo vähän on!

      Poista
    2. :D :D Vähän huonosti ilmaisin, tarkoitin että meillä molemmilla, mulla ja Blackiellä :) Mä joudun ommia viiksikarvojani kyllä nyppimään, niin ettei mullakaan niitä koko aijan ole :)
      -Helena ja Blackie-

      Poista
    3. Kyllä täälläkin varmasti kohta päästään jo nyppimään! :D

      Poista
  4. Tärkeää puuhaa, eihän tuota tehtävää voi joulunpyhinäkään jättää tekemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, varsinkaan kun tuommoisia näytöksiä järjestivät.

      Poista
  5. Kylläpä Helmillä riittää hommaa! Niin myös täällä saa aamuisin herätä säksätykseen, kun kissat kököttävät vierekkäin pöydällä, hännät heiluen ja "saalistavat" tirppoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmillä on ollut niin työntäyteinen joulu kun minuakin on muutamaa poikkeushetkeä lukuunottamatta tarvinnut vahtia.

      Poista
  6. Tunnistamme kyllä hienon päivän kun sellainen meille kuvaillaan!

    VastaaPoista
  7. Hauska kuva keskittyneestä toiminnasta!
    Helmi on aktiivinen kissayksilö. Elämä on tasapainossa niin mikäs siinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja ennen kaikkea - rutiinit kunnossa! Siitä Helmi tykkää :)

      Poista
  8. Hui sentään, kuinka tärkeään virkaan Helmi onkaan itsensä ylentänyt. Ymmärtäähän sen, että noin vastuulliset tehtävät saavat väsymyksen hiipimään tunnollisimmankin johtajattaren ylle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli vähän pakko! Tipuset lensivät niin vallattomasti. Laskutehtäviä täällä ei silti suoritettu, olisivat jääneet numerot paljon pienemmiksi kuin yhdessä tietämässämme kodissa missä on mustavalkoinen lennonjohto.

      Poista
  9. Rankkaa se on kissan elämä. Meilläkin joutuu vahtimaan milloin lintuja, milloin oravia.

    VastaaPoista
  10. Krista, niin paljon hommaa, niin paljon hommaa!

    VastaaPoista
  11. Lennonjohdanta on tärkeä työ! Muuten tulee kolareita ja kaikkea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin! Helmi auttoi tässäkin asiassa. Mitä olisikaan muuten tapahtunut?

      Poista
  12. Helmin rutiineihin ei sentään taida kuulua tiputanssit, niin kuin eräiden... Mahtaako Helmi olla ihan helpottunut kun joululoma loppuu ja mamma pääsee töihin ja Helmi huilimaan, kun ei koko ajan tarvii vaihtia mammaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, niin läheisiin tekemisiin eivät Helmi ja linnut ole päässeet/joutuneet.

      Poista
  13. Hirveesti hommaa, onneksi mieluisaa, varsinkin yhdessä. Meidän ikkunan alta lähtee katulamppua kannatteleva piuha, jolle pulut kerääntyvät hauskasti riviin. Vaan ei kiinnosta, ihan sama. Mutta lokkeja kyllä kelpaa seurata. Niitä onkin ollut viime päivinä taas vauhdissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmin mielestä pulut tai sepelkyyhkyt ovat vähän pelottavia, kun ovat niin isoja. Niitä näkee mummolassa. Siellä onkin parempi lintuTV.

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.