keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Rutiinien rakastaja

ja työläinen

Mutta kumpi on kumpi? Onko tässä työläinen vai rutiinien rakastaja?


Iloisesti työläinen lähetetään aamuisin töihin ja yhtä iloisena otetaan illalla vastaan. Kaikki on hyvin kun ruokahuolto pelaa, vessa pysyy siistinä, unta saa tarpeeksi ja joskus leikitään. Iltaleikkeihin saattaa kuulua raksujen heittoa, kuten on aikaisemminkin kerrottu. Välillä niitä raksuja pitää heittää rapuille. Jos heittely loppuu, saattaa tulla uni silmään.

18 kommenttia:

  1. Jaa-a. On totta, että lemmikin työ on minimaalista. Eilen yöllä tuli kiinnostava dokumentti harmillisen myöhään eläinten älykkyydestä. Siinä kerrottiin mm. koirasta, joka oli opetellut rullalautailemaan ihan itse. Ja sanottiin, että koska lemmikille tulee ruoka kuonon eteen eikä turvapaikkaakaan tarvitse etsiä, on niillä kovin paljon luppoaikaa käpälissään. Yhdessä puuhailu ja aktiivisen tekemisen tarjoaminen on siis tärkeää. Ehkä Helmillekin voisi hankkia rullalaudan?
    Helmi on tuossa kuvassa oikea tyytyväisen kissan perikuva, mikä mairea ilme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, niin! Nyt näen Helmin potkulautailemassa. Ihan selvästi! :D

      Poista
  2. No höh! Se on tietysti rutiinien rakastaja työläinen! Kissan työtä on levätä, tarkkailla ja näyttää söpöltä. Joskus tietysti irrotellakin. Kaikki tämä kauniisti ja järjestyksessä, rutiinien mukaisesti.

    VastaaPoista
  3. Pääasia, että on elämäänsä tyytyväinen. Elämän sisällöksi riittää lämpö, ruoka ja leikki!

    VastaaPoista
  4. Kyllä kissallakin on omat työkuvionsa, niitä on monenmoisia. Kaikkien kissojen toimeenkuvaan kuulunee päivystäminen: Täytyyhän sitä lähettää toiset aamulla töihin, ja ottaa ne vastaan illalla. Ja päivällä täytyy kotona päivystää (ja ehkä hieman kyttäillä naapurustoa). Helmi vaikuttaa kyllä osaansa erittäin tyytyväiseltä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naapureita taidetaan täällä kyttäillä vain keittiön pöydältä käsin, tai sitten kirjaston näköalapaikalta. Että kyllä sitäkin tulee harrastettua :)

      Poista
  5. Miekin kysyn usein töistä tullessa kissoilta että olikos teillä kova kissantyöpäivä :))
    Ollapa kissa... :)
    -Helena ja Blackie-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kissatyöpäivät rankkoja ovat! Siksi täytyy ilmeisesti nukkuakin niin paljon :) Tai ehkä se on osa työtä?

      Poista
  6. Ihana kun voi käydä ihailemassa näitä "naapurin päivystäjiä" :D

    VastaaPoista
  7. Voi että on raukea ilme! Mullekin tulee ihan joka kerta myyräleikin aikana väsy, leikki loppuu ja alan torkkumaan unilelu suussa. Sama juttu joka kerta!

    Leikkiminen ON väsyttävää! Siis joutua viihdyttämään ihmistä työpäivän jälkeen...huoh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, Sulo ja Helmi ovat niiiin samaa mieltä tästä(kin)!

      Poista
  8. Kissan työtä on tarkkaileminen ja nukkuminen, välissä leikkiä ja ruokaa. Säännöllisessä päiväjärjestyksessä suoritettuna niin, että ihminenkin pysyy kissan aikataulussa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tietenkin, ihmistä vartenhan ne vaan rutiineistä kiinni pitävät!

      Poista
  9. Hienossa yhteistyössä olette rutinoituneet ja toisenne kouluttaneet molemmille sopivaan rytmiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteistyössähän tämä! Ollaan vähän niin kuin tiimi ja tiimityötä tehdään.

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.