sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Vuodesta 2009


Syntymäpäivä

Naukulan Kerho sai alkunsa 6.1.2009 ja tänään juhlistamme blogin syntymäpäiviä. Vaatimattomasti, eli tämä pienen jutun verran.

Kuvat ovat aloitusajoilta, eli tammikuulta 2009. Viimeinen tosin maaliskuulta.

Postauksia on tänä aikana tullut 1216. Ai, että miten niin olen jäänyt tähän koukkuun? Tästä on tullut Helmin ja minun yhteinen harrastus, nytkin Helmi tuossa tassullansa vähäväliin laittaisi isoja kirjaimia päälle. Pörinä vaan kuuluu vierestä ja takatassulla otetaan vähän tuntumaa oikeaan käsivarteeni. Tähän aikaan on mahtunut iloja, suruja ja muutoksia. Tätä kautta on löytynyt uusia ihania ystäviä. Tämä on auttanut vaivaan kuin vaivaan.

Tammikuussa 2009 meillä oli ruusuja ihmeteltävänä. 
Meillä ulkoiltiin silloin myös talvella.
 
Myös Helmi. Ulkotarhan näköalatorni oli käytössä.
 
Välillä piti levätä hetki kun ovi tarhaan ei auennut heti, vaikka tuolilla kuinka päivysti.

Tammikuussa 2009 meille tuli myös paketti. En kyllä enää muista mitä silloin hankin. 
 
Wilma Ilona söpöili ja nukkui paljon selällään pötkötellen yläaulassa.
 
Tämä on ihana harrastus,
hyvä kun aloitin!
 
Vaikka kahden keski-ikäisen rauhallisesta elämästä on vaikea välillä tarinoida, emme siitä välitä.  
 
Ja jotta Naukulan Kerho olisi vain Helmin blogi,
on mammalla ollut omansa jo hetken eli Muistikirja.
 
PS: Kuvaongelma jatkuu, nämä on sirretty Picasasta kopioimalla ja liittämällä, ei kuvatoiminnon kautta lainkaan.
 

58 kommenttia:

  1. Onnittelut Naukulan likoille♥
    Teillä on aina niin kiva vierailla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos samoin!

      Ihana seurata teidän touhujanne!

      Poista
  2. Onnea Naukulaan! Ja kiitos blogista, täällä teillä on todellakin aina mukava piipahtaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos teille!

      Teilläkin on mukava piipahtaa :)

      Poista
  3. Hyvää synttäriä Naukulan kerhoon! Me kyllä vieraillaan täällä aina kun jotain uutta ilmaantuu vaikkei aina ehditäkään kommentoimaan :)

    (Kuvaongelmaa meilläkin :( toivottavasti pian toimisi!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mekin vieraillaan teillä säännöllisesti :)

      Toivottavasti tuo kuvaongelma ratkeaisi, vaikka kävi se näinkin se lataus.

      Poista
  4. Paljon onnea. Tämä on hyvänmielen blogi, jonka toivoisin olevan olemassa ikuisesti. Te likat olette niin mahtavia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ninni!

      Ikuisesti on aika pitkä aika, mutta ei me nyt ainakaan lähiaikoina ajateltu lopettaa :D

      Poista
  5. Kiitos kivasta blogista! Tykätään äydä, ja tykätään kun ootte olemassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kamut!

      Teihinkin ollaan tutustuttu tätä kautta, joten on tää vaan hyvä harrastus! Nih. :)

      Poista
    2. Tykätään KKKKäydä, piti sanoo. Miks kirjuri on huono? Nyt peukkuja kasvattamaan ni saadaan omat hommat kaikki hoitoon ite.

      Poista
  6. Onnea neljävuotiaalle hyvän mielen kissablogille (Ninni kommentoi osuvasti blogista!)! :) Täällä onkin tullut jo muutaman vuoden ajan vierailtua melkeinpä säännöllisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvää mieltä täällä onkin tarkoitus tuottaa :)

      Poista
  7. Onnea, onnea Naukulaan! Eämäänne on antoisaa aina kurkistaa! Ruuben laittaa Helmille omat kissaterveisensä kantamalla rakkaan haisuhäntä-lelunsa kissamaukulaulun kera tähän viereeni. Toimikoon se virtuaalisena kukkakimppuna :xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ruuben ja mammansa! Tuota parempaa virtuaalikukkakimppua ei nyt sopinut toivoakaan. Parhaansa toi ♥

      Poista
  8. Kovasti hyvää blogin synttäriä!

    Pidän tosi paljon teidän blogista, kun päivityksiä tulee niin ihanan usein: ei niiden aina tarvise olla pitkiä - sen opin täältä teidän blogista ja olen sittemmin alkanut soveltamaan omassa blogissani.

    Ja Helmi on. Ihana<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Mukavaa, jos täältä on jotain oppinutkin! :)

      Poista
  9. Onnea! Jatkakaa samaan malliin.Naukulan blogeja on kiva lukea:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Tompalle ja Jerrylle paljon rapsutuksia! Siellä on vielä elo normaalia, kunnes prinsessa tulee ja sekoittaa kaiken :) Muistakaa raportoida!

      Poista
  10. Onneksi olkoon! Täällä piipahtaessa tulee aina hyvälle tuulelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Hyvä, jos täällä käynti on mukavaa :)

      Poista
  11. Onnittelut tätäkin kautta! Päivittäin tulee piipahdettua, teidän touhuja on mukava seurata. Paljon hyviä vuosia lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Rapsutukset Prikulle ja Killille!

      Poista
  12. Paljon onnea neljästä vuodesta! :)

    VastaaPoista
  13. Onnea! (Onnittelen myös itseäni kun satuin löytämään näin ihanan blogin ja ystävän).
    Olipa hurmaavat kuvat! Voi Wimpsun masua ♥ Sophia Loren jää todellakin kakkoseksi hurmaamistaidoissa enkä myöskään usko, että hänellä on noin upeat kestokajalit ympärivuorokautisesti.
    Minusta täällä ei ole ollenkaan tylsää keski-ikäisten naisten turinaa, vaan tuiki tärkeitä asioita.
    terveisin keski-ikäinen naislukija

    ps. Tyhmä kuvaongelma, mulla ei ollut ongelmaa eilen, johtuneeko selaimesta tai jostain. Jos koettais eri selaimella (jos sulla on useampi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja kiitos! Naukulan Sophia Lorenia on kyllä vieläkin ikävä, onneksi muistot säilyvät.

      Täytyy yrittää vaihtaa selainta. Mulla on myös Chrome ja nää ongelmat on IE:tä käytettäessä ainakin.

      Poista
  14. Mau Mamma N ja Helmi!

    Onnea blogille.

    Blogi on siitä kiva, että siihen asiat jäävät muistoiksi.
    No ehkä me Oton kanssa aika paljon väritetään juttuja, mutta kuvat ovat vaan tavallisia värikuvia =D

    Terveisin

    Otto
    ammattikissa ja täti

    P.S. Meilläkin oli kuvaongelma illalla.
    Nää tietsikkakeijut joskus tekee kiusaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin onkin, päiväkirjahan tämä. Näistä tärkeistä asioista. :)

      Poista
  15. Onnea Naukulan tytöille!

    Meillä on bloggailtu vasta puolisen vuotta, mutta Naukulan blogi on kyllä ollut lukulistalla melkein alusta asti. Täältä olen oppinut monia bloggailun saloja, kuten Tarukin.

    Täällä on aina kiva vierailla, toivottavasti jatkatte vielä pitkään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannamari! Kyllä tarkoitus olisi jatkaa ja kiva jos täältä jotain oppiakin on tullut.

      Poista
  16. Vaik me ollaankin koiria, niin ollaan oltu mukana melkkis niin kauan ku meil on ollu oma ploki. Teijän tosi mukavalle plokille (ja väellä tietysti kanssa) onnee ja juttuja ootellaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Myrsky ja Tuisku! Tepäs oottekin ihania Tuulisia poikia :)

      Poista
  17. Voi, lämpimät onnittelut Naukulan blogille ja ennen kaikkea sen tyylikkäille leideille, Mammalle ja Helmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyrisemme tyytyväisyyttämme :)

      Poista
  18. Lämpimät onnittelut Naukulan syntymäpäivänä. Kiva, että olen löytänyt tieni tänne ja saan käydä katsomassa Helmiä aika usein. Olen jo aivan kiintynyt Helmin ihanaan persoonaan ja Mamman myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri!

      Helmiä voi käydä katsomassa vaikka joka päivä, jos ei ole uutta, voi ihailla vanhoja kuvia, vinkittää Helmi vierestäni!

      Poista
  19. Onneksi olkoon! Naukulan kuulumisia on ehdottomasti aina seurattava:)
    Sieltä muuten tuli aikoinaan aivan ensimmäinen kommentti blogiimme;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Ihanaa, että muistat tuon :)

      Poista
  20. Täällä innokas Helmi-fani onnittelee Naukulan naisia. Joka päivä käyn kurkkaamassa mitä Hempukka on touhunnut. Kiitos mammalle, että ehtii niin usein toimia sihteerikkönä ja kirjata kauottaren kuulumiset :)
    Hyvää kevään odotusta! t. Elle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elle! Mukavaa kevään odotusta myös sinulle :) Tästä päivittämisestä on tullut kyllä tapa, mukavasti siirtää ajatukset töistä näihin kotiasioihin :)

      Poista
  21. Eiks se niin ole, että vois sitä huonompiakin harrastuksia olla :)
    Ja ainakin kalliimpia!
    Täällä on aina kiva vierailla!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti, paljon huonompiakin harrastuksia löytyisi roppakaupalla!

      Poista
  22. Onnea Naukulaan pitkästä blogitaipaleesta! Onneksi aloititte, teidän juttujanne on ilo lukea ja katsella. Ei suinkaan vähiten siksi, että blogittaret itse vaikuttavat mitä sydämellisimmiltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ella! Täällähän ihan häkellytään moisesta kohteliaisuudesta, Helminkin korvat menivät ihan hassuun asentoon!

      Poista
  23. Onnittelut kunnioitettavasta blogi-taipaleesta! Täällä on aina mukava vierailla ja karvakorvaiset blogiystävät ovat mitä suloisimpia olentoja. :D Blogistelu-intoa edelleenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Neljä vuotta on kyllä pitkä aika :)

      Poista
  24. Onnea! Kolme vuotta on kunnioitettavan pitkä aika blogimaailmassa, mikä muun maailman tapaan on aika lyhytjännitteinen. Täällä on aina kiva vierailla :)

    Bloggaaminen on minunkin mielestäni tosi kiva harrastus, johon olen jäänyt koukkuun.

    Kummallinen tämä kuvaongelma, olen ihmetellyt samaa ja manaillut picasan kanssa. Toivottavasti tämä ei ole pysyvä olotila.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vuosia tuli itseasiassa täyteen neljä :) , että niin se aika vierähtää!

      Poista
  25. Onnittelut täältäkin Naukulaan! Tämä on ihana blogi, toivottavasti intoa riittää teillä jatkossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! Eiköhän intoa riitä :)

      Poista
  26. Pitkään tekin siellä ootte blogia pitäneet! Onnittelut siitä!
    Onhan tämä ihan oma maailmansa, kivointa saada uusia ihania blogituttuja! Heittäydyin sun lukijaksi toiseen blogiisi. Täytyy tutustua siihen tarkemmin heti kun taas on aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi pitkään, eikö? Tervetuloa toiseenkin blogiin!

      Poista
  27. Onnittelut ja kiitos elämänmakuisen blogin jakamisesta iloksemme! Kiitos myös ahkerasta kommentoinnista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mindy ja S, tämä on täyttä elämää. Ei nyt välttämättä kamalan tapahtumarikasta, mutta aitoa ainakin! On kiva käydä kommentoimassa :)

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.