sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Etuovi

kiinnosti

Viime vuonnahan me opettelimme valjastelua. Valjaat tuovat mielenrauhaa lähinnä minulle, Helmi varmasti pärjäisi ilmankin. Viime kesän mummolan matkallakin valjaat olivat mukana ja niitä jopa käytettiin. Ei ehkä niin kuin minä olin ajatellut, mutta käytettiinpä kuitenkin. Lisäksi yritin opettaa Helmiä lähtemään ulos etuovesta, mutta eipä tämäkään ideani saavuttanut suurta suosiota.

Eilen kuitenkin etuovi sai huomiota osakseen.

"Mamman ovi on auki!"

"Tästä se aina menee." 

"Kai mäkin sit voin?" 

Tuota pitemmälle Helmi ei sitten mennytkään, kääntyi kiltisti sisälle kun pyysin. Kyllä tämä kuitenkin on merkki siitä, että valjaat on nyt kaivettava esille!

21 kommenttia:

  1. Voi Helmi ♥ Tottakai sinäkin voit. Ulos, pihalle! Ja jo tänään, ei kannata aikailla sillä ensiviikolla on odotettavissa epävakaista säätä.

    Mukavia sunnuntaiulkoiluja Naukulaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neuvoa on noudatettu! Ollaan oltu takapihalla ja myös ulkotarhassa :)

      Poista
  2. Voi Helmi, sä olet niin ihana ♥

    VastaaPoista
  3. Helmi on viisas ja varovainen. Ei kannata suin päin rynnätä outoihin paikkoihin. Nyt kannattaa tosiaan ulkoilla, kuten Myrsky kehottaa!

    VastaaPoista
  4. Helmi joutuin valjaisiin, Mamma valjaiden toiseen päähän ja kipinkapin ulos ihanaa kevättä haistelemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei täällä valjaissakaan niin kovaa vauhtia pidetä! :)

      Poista
  5. Ei sitä voi päätä pahkaa rynnätä vieraisiin ympäristöihin! Puolen kissan mitta on aivan riittävästi ensimmäisellä kerralla!

    Mutta ne valjaat kyllä kannattaa varmaankin ottaa käyttöön taas ;)

    Mekin vähän ulkoiltiin parvekkeella aamulla. Tosin silloin oli vielä kylmä. Naapurien autojen ikkunat näkyi olevan jäässä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkoilmaa siis haisteltu sielläkin! Hyvä hyvä :)

      Poista
  6. Tuossa ajassa meillä gebsu olisi jo pyrähtänyt ties minne asti. Helmi on kyllä superkiltti!

    VastaaPoista
  7. Helmillä on kyllä nyt selvästi ulkoiluaikeet - sinne vaan! Meidän Viirua opetettiin valjaisiin aikoinaan ja kyllähän se niihin tottuikin - mutta oppi myös karkaamaan niistä. Ei pysyneet minkäänlaiset valjaat sen päällä. Nyt se ulkoilee Isännän kanssa - Viiru menee edellä ja Isäntä perässä - hyvin on pysynyt vielä tässä kotipiirissä ja välillä tekee hurjan pyrähdyksen kotiin päin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että Viirulle on löytynyt oma ulkoilumuotonsa! Kyllä Helmikin välillä kotiinpäin pyrähtelee. Vaikkei kauas menekään.

      Poista
  8. Onpa Helmi kiltti ja tottelevainen. Niin ne joidenkin kissat :) Ei voi mitään, mutta ulkoilukausi todellakin on alkanut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on parasta tässä ajassa, pääsee taas ulos!

      Poista
  9. Helmi on joko tosi kiltti tai ovela. Vähän kerrallaan, kun menee kauemmaksi, niin kohta saakin hipsiä mukavan vapaasti, jos oikein onnistuu naruttamaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todennäköisesti se, että Helmi narutti minua tässäkin asiassa selviää vasta myöhemmin :)

      Poista
  10. Kiltti Helmi! Meillä Mauno maukuu nykyään aina ovella: ulos, ulos...! Mahtaisi kattii painaa häntä suorana ties minne, jos tilaisuuden saisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähtiskö kuitenkaan? Voisi suuri maailma kuitenkin pelottaa. Ehkä. Ei kannata kuitenkaan kokeilla!

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.