tiistai 4. kesäkuuta 2013

Kontrollissa

Diabetes

Tämä aamu oli taas sellainen aamu ettei tullut ruokaa eikä insuliinia. Sen sijaan Helmi lähti koppa-ajelulle eläinlääkäriasemalle. Sokeri edelleen 20 eli ennallaan. Nyt odotetaan huomista puhelua eläinlääkäritädiltämme ja sitten katsotaan mihin suuntaan mennään Lantuksen kanssa. Jatkamme annostuksella neljä yksikköä aamuin illoin.

"Mä en tykkää näistä räteistä."

Helmin kommentti eläinlääkäriasemalla verikokeessa oli ollut: "Äh." Mitäpä sitä nyt muutakaan.

Onneksi Helmi ei ole pitkävihainen ja aamuruoka maistui heti kotiuduttuamme. Myös insuliinin antaminen oli yhtä helppoa kuin aikaisemmin.

30 kommenttia:

  1. Pistetäänkö insuliini niskaan ihon alle? Laittaisitko kuvaa Helmin ulkotarhasta. On omilleni suunnitelmissa kesiksi maalle ulkotarha. Täällä kotona parveke on suosiossa.

    VastaaPoista
  2. Insuliini pistetään niskaan ihon alle, ihan kuin ajattelitkin. Voin laittaa huomenna postauksen ulkotarhasta!

    VastaaPoista
  3. Kaikkeen tottuu, vai mitä Helmi Helminen, jopa pistämiseen. Me täällä ihaillaan sun tyyneyttäs ja kauneuttas. Muiskut!

    VastaaPoista
  4. Helmi taitaa olla yhtä kiltti potilas kuin meidän Topikin. Topilla on seuraava kontrolli edessä joskus kesäkuun loppupuolella.

    VastaaPoista
  5. Kyllä sinä olet rohkea likka! Silitykset ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Välitetään kunhan tulee tarhastansa sisälle!

      Poista
  6. Taitaa tyttö olla tottunut lääkärissä kävijä. Voi ressua, mutta onneksi ikävä reissu unohtui pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä. Käynti unohtuu nopeasti ja seuraava aika onkin puhelinaika.

      Poista
  7. Millainen ruokavalio Helmillä on, kun taistelee diabeteksen kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmillä on ollut diabetes viimeiset kaksi vuotta. Sen aikana on syöty pääasiallisesti Royal Caninin Diabetes raksuja, märkäruokana vastaava ei kelpaa, joten mennään yhden pussin Gourmet Perlellä. Katkarapuja tulee (hyvin huuhdeltuna) kerran tai kaksi viikossa vajaa desi. Ennen sitä Helmi söi mm Hill'sin Hairball controllia sekä leikatulle kissalle tarkoitettuja nappuloita. Liha meillä ei missään muodossa valitettavasti mene.

      Poista
  8. Viisas Helmi kun käyttäytyy noin hyvin lääkärissä, varmasti olisi muuten paljon vaikeampaa hoitaa diabetesta. Toivottavasti saatte sokerit kohdalleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tuntuu, että Helmi ymmärtää ihan kaiken!

      Poista
  9. Sä oot niin reipas! Just tolleen kiltisti pitääkin olla vetskulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiltti Helmi kyllä on. Reippaudesta ei nyt niin tiedetä...Epäluuloisia mulkoiluja luo meihin.

      Poista
  10. Ohhoh! Teilläpä on kanssa tapahtunut! Mummola on hyvä paikka lomailla, se on selvä. Ja Helmi on ollut superreipas lääkärillä. Hyvä Helmi ♥

    VastaaPoista
  11. Oi Helmi<3 Voi kun aina joudutaan roudaamaan lääkäriin vaan onneksi kisut eivät kanna kaunaa...ja kotona taas pöristään normaalisti :)
    Otetaanko Helmin verinäyte käpälästä ?
    Onnin otetaan korvalehdestä ja oikeastaan sen voisi ottaa itsekin ettei tarvitsisi mennä lääkäritätin luokse, mutta sitä emme halua itse tehdä. Ehkä siitäkin tulisi rutiinia nopeasti.
    Ja Onnille annetaan aina aamuinsuliini ja sapuskaa ( n.3h ennen verinäytettä ) kontrollipäivänä.
    Onpas erilaiset käytännöt !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on aina otettu käpälästä! En ole kuullutkaan, että voisi ottaa korvalehdestäkin. Aina oppii uutta! En kyllä varmaan voisi ottaa sitä näytettä itse korvalehdestäkään, vaikka toisaalta niinhän minä ajattelin pistämisestäkin... Meillä on välillä annettu ruokaa ja pistos ennen käyntiä, nyt olemme toimineet näin kahdella viimeisellä kerralla.

      Poista
  12. Voi Helmi. Täällä tekee ihan mieli ottaa hänet syliin ja sanoa, että älä välitä. Kuinka rakkaita kissat ovatkaan ja niille toivoo pelkkää hyvää! Onneksi nykyisin on hoitoja. Vaikea kuvitella, että joskus 40 vuotta sitten olisi annettu kissoille diabeteshoitoa?

    Onnea vielä Orvokille : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En todellakaan voi kuvitella, että kissan diabetestä olisi hoidettu silloin. Onneksi nyt hoidetaan! Kiitos onnitteluista :)

      Poista
  13. Voi, on opettavaista seurata diabetesta potevan kissan hoitoa. Ja rohkaisevaa nähdä, että kissakin voi hyvin elää diabeteksen kanssa ja noudattaa omia tärkeitä rutiinejaan. Hyvää vointia edelleen Helmille - ja Mammalle! (Kun Helmi sairastaa, on silloin aina Mammallakin huono olo, arvailen omasta kokemuksesta. Hyvä, että Helmin vointi on ollut hyvä ja tasainen jo pitkän aikaa, vaikka arvotkin ovat välillä koholla.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein arvaat! Tai varmasti ehkä tiesit omasta kokemuksesta. Kun kissa voi huonosti, huonosti voi myös sen henkilökunta.

      Poista
  14. Korvalehdestä verinäytteen ottaminen kestää...sekunnin ! Ja Onni ei huomaa mitään...mamma pitää paikallaan, lääkäri katsoo suonen näkyvyyden ( näkyy hyvin)ottamalla korvalehden hyppysiin, pistää neulalla ja se on siinä. Ekalla kerralla otettiin käpälästätä kun verta piti vuodattaa vähän enemmän kun tutkittiin syytä laihtumiselle.
    Kyllä se koko ajan sydän alassa tuntuu, kun kissa sairastaa ja huolta on.
    Jaksellaan ja voimahalit !

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.