tiistai 20. elokuuta 2013

Jos Helmi olisi

jonkun muun kissa

Jos Helmi ei olisi Naukulan kissa, niin Helmin paikka olisi Downton Abbeyn keittiössä. Voin hyvin kuvitella Helmin hyörimässä keittiössä yhdessä kokin, rouva Patmoren kanssa. Saattaapa olla, että Helmi kävisi joskus seikkailemassa yläkerrankin puolella, herrasväen kanssa. 

Värin lisäksi yhteinen tekijä molemmilla on kipakka luonne. Varsinkin silloin kun joku pyrkii valtaamaan omaa reviiriä. Rva Patmore sujauttaisi Helmille kuitenkin kinkunsiivun kun kukaan ei ole näkemässä. Luonne on sisimmiltään lempeä. Molemmilla. 


"Mistä näitä juttuja aina tulee?" 


Kuva internetistä. 

Varmaa on se, että kun neljäs tuotantokausi alkaa tänä syksynä, tämä mamma on visusti television ääressä. 

44 kommenttia:

  1. Ihana postaus, ihana kissa ja lempisarjani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti minunkin lempisarjani! Mitäs olet mieltä? Sopisiko Helmi Patmoren kaveriksi?

      Poista
    2. Ehdottomasti sopisi. Kaksi voimakastahtoista, mutta reilua. Siitä eteenpäin sekä herrasväki että palvelusväki olisivat entistäkin tiukemmassa kurissa :)

      Poista
    3. Hyvä saada tähän asiaan vahvistus! Kuri tosissaan varmasti paranisi. Voisi Carsonkin olla huoletta!

      Poista
  2. Helmin turkin sävy mätsäisi hyvin kuvan rouvan hiussävyn kanssa. ;)

    Mutta onneksi Helmi on kuitenkin Naukulan mamman kissa. :)

    VastaaPoista
  3. "Mistä näitä juttuja oikein aina tulee?"
    Repesin:D Päivän paras postaus blogistaniassa!

    Mamma on ilmiselvästi ihan fiiliksissä...



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tämä on ollut vireillä jo pidemmän aikaa, mutta Saila ystävällisesti muistutti.

      Poista
  4. Mistähän, Helmi, näitä juttuja tulee? Olisko siitä, että satut olemaan inspiroiva ja alati Mamman ajatuksissa ;-)
    Helmi epäilemättä viihtyisi DA:n keittiössä rva Patmoren hellässä huomassa. Patmore saattaisi jopa suojella silmäteräänsä kuin tiikeriemo!
    Unohdit muuten kirjoittaa, että värin JA PYÖREYDEN lisäksi yhteinen tekijä... ;-)
    Jo nyt perjantaina on pysyteltävä visusti telkkarin ääressä, kun tulee Skotlanti-jakson eka osa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rintavia, Saila, rintavia ;) Perjantaina täytyy tosissaan olla visusti telkkarin ääressä.

      Poista
  5. Hehän ovat kuin kaksi marjaa :D
    Helmin kommentti :)
    Olen saanut DA-kuumeen täältä ja se on ilmeisen parantumaton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin täällä tauti on parantumaton! Huippusarja.

      Poista
  6. Helmin kommentti on mainio. Ehkäpä munkin täytyy tuo sarja vilaista, hmm...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy, mutta varo vaan, siihen voi jäädä koukkuun!

      Poista
  7. Helmin kommentit ja ilme :D ♥

    Miksei Helmillä hyvin menisi brittiläisen herrasväen kissanakin, mutta kyllä uskallan silti väittää, että Naukula on Helmille paras koti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naukula on hyvä paikka! Mutta täytyy sitä välillä pohdiskella vaihtoehtoja :)

      Poista
  8. Onhan noi ihan samannäköisiäkin.

    VastaaPoista
  9. Minunkin lempisarja! :)

    En ole uusintoja katsonut niin alkaa jo henkilöt unohtua, mutta ehkä uuden tuotantokauden alkaessa minäkin kerron kenen kissa Paavo ja Harmi voisivat olla. Mistä näitä juttuja tulee... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen katsonut myös uusintoja ja talvella viettänyt DA maratooneja ystävän kanssa. :)

      Poista
  10. Ja onneksi noita juttuja tulee, kiitos kivasta oivalluksesta :D

    VastaaPoista
  11. Samankaltaisuutta on vahvasti havaittavissa, ovathan molemmat kuningattaria omalla maallaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan - kuningattaria omalla maallaan! Hyvin sanottu.

      Poista
  12. Helmin kommentti ! :D
    Kyllä Helmin kammalla on sana hallussa...tai siis kyky sakottaa Helmin ajatukset.
    Kyllä ovat niin samanlaiset frouva Patmore ja neiti Helmi O Naukula !

    VastaaPoista
  13. :D:D Kammalla ja sakottaa !
    = mammalla ja sanottaa
    ( suomennos ) ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuota sakottamista vähän jouduinkin miettimään :D

      Poista
  14. Hih hih, aika hauska juttu! Mutta totta on, että kun Downton Abbey alkaa, myös tämä täti on telkun ääressä! Helmi on kyllä suloisempi kuin Mrs Patmore, mutta molemmilla on varmasti hyvä sydän <3

    VastaaPoista
  15. Mammahan vois hauskuttaa meitä kaikkia käsikirjottamalla tuon formaatin pohjalta kotimaisen version, jossa Helmi olisi pääosassa ja saisi itse valita, kenet haluaa kokin rooliin!!! Helmi saisi samalla testailla itse kunkin kokin taitoja ja maistella sapuskoita :)

    VastaaPoista
  16. Helmi, ihan totta, yhdennäköisyys on selvä! Meitsi olis kyllä se Lordi, ihan periaatteesta - kun ei siellä sulttaaneja ole!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roolijako selkeytyy! Lordihan sinä selvästi :)

      Poista
  17. Kaksoisolento kaksijalkaisten maailmasta siis löydetty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, vaikka mamma on numero yksi, niin Rva Patmore on ihan varteenotettava vaihtoehto ;)

      Poista
  18. Ääh, olen ihan pihalla koko tv-sarjasta! Kaiken tämän (ja muun kuulemani hehkutuksen) perusteella olen tainnut jäädä paljosta paitsi. Ja noiden kuvien perusteella tuossa olisi mitä parhain kaksoisolentopari, niin mätsäävät värimaailmat ja oisko katseissakin jotain samaa. Jos kyseessä on brittisarja, niin ehkä Helmi osaa naukua jotain brittienglanniksi - tai tiedä vaikka se aikoo opetella, jahka jaksot näkyvät taas tv:ssä. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmin ÄH on varmasti brittienglantia! Sen verran paljon täällä on DA:ta katsottu!

      Poista
  19. Taas tuli yksi syy seurata Downton Abbey -sarjaa. Nykyään television katseluni on vähän niin ja näin, mutta DA:n uuden tuotantosarjan jaksoja olen nyt katsonut kaksi. Tosin vähän keskittymättömästi kun on sattunut keskeytyksiä.
    Ihan selvästi Helmi olisi rouva Patmoren hemmottelema kissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. DA on niitä ainoita mitä minä seuraan! Hyvä, että olen osannut valita Helmille oikean Rouvan.

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.