keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Karvat

vatsassa

Kevätkesällä vessavaivojen alettua leikattiin Helmin karvat pois vatsasta ensimmäisen kerran (pissakokeen ottamisen vuoksi). Karvat eivät ole kasvaneet takaisin vieläkään ja Helmillä onkin vatsassansa paljas alue. 

"No kattokaa nyt sitte, sais kyllä rapsuttaaki." 

Ehkäpä sitten talveksi kasvattaa takaisin? Kovin kauan mielestäni on alue pysynyt karvattomana kun vatsa ensimmäisen kerran ajeltiin kuitenkin jo toukokuussa. Pääasia on, että Helmi voi hyvin ja vessatouhutkin hoituvat taas entiseen malliin ja oikeaan osoitteeseen. Komentelu onnistuu myös. Tai siis työnjohto Naukulassa. Se on hoitunut koko ajan moitteettomasti. 

25 kommenttia:

  1. Hienoa Helmi! Ollaan iloisia että vessajutut sujuu, se on aina hyvä merkki. (Meillä kun Aamokselta leikattiin massukarvat joskus aikoja sitten, siitä alkoi pieni kierre. Aamos nuoli sitä aluetta mistä karvat puuttuu enemmän ja nuolee yhä, ja ne ei ole vieläkään kasvaneet takaisin :( Jos keksitte miten massukarvat tulee takas, kertokaa meillekin...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi ei ole tuosta karvattomasta alueesta moksiskaan, eikä sitä edes nuole. Jos ei Aamosta haittaa, niin ei kyllä Helmiäkään.

      Poista
  2. Pääasia, että Helmi voi hyvin ja vessa-asiat hoituvat asiallisesti! Myös Ellulla on ollut karvaton maha jo vuosia. Ei sitä ole koskaan leikattu karvattomaksi, vaan Ellu vaan alkoi jostain syystä (stressi?, kutina?)sitä nuolemaan ja nuolikin sen ihan karvattomaksi. Sen koommin ei mahassa ole karvoja juurikaan ollut. Koska Ellu voi muuten hyvin, olemme antaneet Ellun olla mahoineen rauhassa. Eläinlääkärikin kyllä joskus sitä vilkaisi, mutta koska vaiva on jo niinkin vanha, arveli sen vaarattomaksi. Hyvin on Ellu pärjännyt ilman mahakarvojakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös törmännyt siihen, että kissa on nyppinyt karvansa vatsasta pois. Mikälie laukaissut senkin. Mutta pääasia on, että Ellu on kunnossa :)

      Poista
  3. Mitä muutamasta karvasta kun terveys on palannut ja masunahkakin on maailman söpöin ♥

    VastaaPoista
  4. Sama kokemus parin aikaisemman kissani kanssa kuin Saaralla ja mamalla. Toinen kissa nuoli mahansa karvattomaksi, kun olin poissa kotoa ja kissat olivat hoidossa. Myöhemmin kissa kärsi myös idiopaattisesta virtsateiden tulehduksesta, mikä ehkä ylläpiti nuolemista. Ilmeisesti syynä jonkinasteinen stressi tai ikävä sekä lisäksi kipu. Toiselle alkoi nuoleminen siitä, kun ensin eläinlääkärissä ajettiin pieni iho-alue paljaaksi ja kissa nuoli mahansa ja myös kylkensä karvattomiksi niin pitkälti kuin ylettyi. Jossain vaiheessa pikkuhiljaa tältä kissalta nuoleminen laimeni ja sitten loppui kokonaan.
    Ei kai karvattomuus sisäkissaa mitenkään haittaa? Enemmän kissaa haittaa, jos karvattomuutta ruvetaan jotenkin hoitamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullakin siis kokemusta aiheesta! Koska Helmi on nyt muuten kunnossa, emme karvattomuudesta stressaa. Jos tulee vilu, niin saanpahan sitten unikaverin luokseni pitemmäksi aikaa.

      Poista
  5. Oho, aika jännä juttu. Kun Myrskyltä ajettiin tassusta karvoja minusta tuntui että niiden kasvaminen takaisin kesti kauan. Helmin karvaton alue on pinta-alaltaan aika suuri. Jospas karvojen kasvu vain näyttää hitaalta sen vuoksi?

    Mutta jos karvattomuus ei häiritse johtajatarta, niin asiahan on sitten ok. Helmi on ihana myös näinkin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmiltä leikattiin karvoja kahdesti. Toisella kerralla aluekin oli suurentunut. Minulla ei ole kokemusta tällaisesta, niin pitkältä tuntuu aika. Vaikka ei tuo karvaton vatsa kyllä meitä häiritse.

      Poista
  6. Siinä menee monta kuukautta ennenkuin karvat on kasvaneet takaisin! Kun meidän tyypeillä ajeltiin ensimmäisen kerran viime syksynä, ihmettelin itsekin miten pitkään siinä voi mennä. Niin että kyllä ne Helminkin masuvillat takaisin kasvaa, kunhan saisivat olla ajelematta jatkossa! Ja nytkin on Figolla kalju vatsa...

    VastaaPoista
  7. Iik, Helmineiti on melkein alasti. Nerolla oli kaulassa rokotuspiikin aiheuttama ihotulehdus ja pieneltä alueelta lähti karvat, kesti tosi kauan, että ne kasvoivat entiselleen. Luulin, että kaulaan jäi karvaton arpi, mutta kyllä kissalla on nyt täysturkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muttei kuitenkaan kylvyssä ;) Neron turkki näyttääkin kuvissa niin hienolta.

      Poista
  8. Hui! Toivottavasti karvat kasvavat ennen pakkasia, muuten terassilla voi olla ikävä oleilla. Mutta onneksi Helmi ei kuitenkaan tunnu välittävän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ainakaan ei karvattomuus häiritse. Parvekkeen ovi on auki yötä päivää ja Helmi nauttii!

      Poista
  9. Pieni tisu näkyy siellä paljaassa masussa. Paljas masu on söpö ja ihanan tuntuinen. Helmi, Poikaystävälläkin oli paljas masu pari vuotta sitten. Helpotti oloaan helteellä. Onnilla turkin kasvu voisi olla hillitympää.
    Ei tuo ole vaarallista jos Helmi on kunnossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi on hyvässä kunnossa ja lähettää poikaystävälleen kur kur -terveisiä :)

      Poista
  10. Jos Helmi ei itse ylläpidä piilokaljuaan, lienee asia aivan kunnossa. Etenkin, kun terveys muuten kuulostaa olevan mukavalla tolalla. Eiköhän karvojen vaihto tuo asiaan muutoksen, vaikka piilokalju muodikas onkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trendien huipulla - Helmi! Onneksi kalju saa olla rauhassa, eikä Helmi ole siitä kiinnostunut.

      Poista
  11. Topilla on toisessa kainalossa melkeinpä pysyvä "tuuletusluukku". Karvat ajellaan siitä kohti puolen vuoden välein eli käytännössä aina, kun karvat ovat ehtineet kasvaa takaisin, ne taas ajellaan kontrollissa pois. Pääasia, että Helmi voi hyvin ja työnjohto hoituu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli puoli vuotta kestää Topilla! Hyvä tietää.

      Poista
  12. Karvojen nyhtäminen/nuoleminen/kaljuuntuminen ei ole normaalia, ja se olisi hyvä saada loppumaan kissan hyvinvointia ajatellen.
    Täytyy siis selvittää mistä se johtuu. Kaikelle on aina jokin syy. Kunhan sen vaan saa selvitettyä. Ennemmin ei pidä antaa periksi ennen kuin saa tämän selville ja loppumaan. Kissalla ei ole hyvä olo tavalla tai toisella kun se näin tekee. Terve stressitön kissa ei näin tee. Joko tämä johtuu stressistä, kivusta, sairaudesta tai ruoka-aine allergiasta. Yksi mikä esim aiheuttaa tätä on kilpirauhasen liikatoiminta. Pissavaivat yksi. Jne.
    T:Mia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Tämä kirjoitus oli julkaistu vuonna 2013 ja karvat olivat eläinlääkärin toimesta ajeltu pois, jotta hän pystyi paremmin tekemään tutkimuksia.

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.