torstai 17. lokakuuta 2013

Kaksi kättä

Rapsutukseen

Meillä on päivittäiset rapsutushetkemme. Se nyt ei mikään yllätys ole varmasti kenellekään. Mutta päivittäiset rapsutushetkemme ovat saaneet uuden käänteen. Jos rapsutan (laiskasti) vain toisella kädellä, ryhtyy Helmi puskemaan toista kättäni. Sitä ei rapsuttavaa. Olen tulkinnut tämän niin, että rapsutukset on nyt annettava kaksikätisinä. Siksi kai minulla kaksi kättä onkin. 

"Kaikkihan sen nyt tietää. 
Kaksi kättä on paljon parempi." 

Helmin sana on Naukulassa laki, joten rapsutukset ovat nyt muuttuneet kaksikätisiksi. Ilmeisesti pysyvästi tai ainakin kunnes Helmi toisin määrää. 

27 kommenttia:

  1. Toivottavasti Helmi ei ala pian vaatia nelikätistä rapsutusta. Meillä esitetään vaatimuksia sylittelyn suhteen. Niin kiire ei saa henkilökunnalla olla ettei ehtisi prinssiä nukuttamaan. Vaativaa ääntelyä ja vetoavia katseita lähetetään työtuolin vierestä ja jos se ei auta hypätään pöydälle ja käydään näppiksen päälle makaamaan. Vasta kun ruhtinas on vaipunut syvään uneen saa nukuttaja livahtaa alta pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prinssikin taitaa olla mammanpoika, ainakin joskus ♥

      Poista
  2. Sellaisia ne valtiaat ja valtiattaret ovat :) Helmillä on loistavaa järkeilyä, sillä jos kerran on kaksi kättä, niin miksei käyttäisi molempia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todistetusti Helmi osaa laskea ainakin kahteen!

      Poista
  3. Juuri noin tekee Ransukin, tai on aina tehnyt. Kissan pito on kokopäiväistä ja kokokätistä puuhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Ja jossain kissatalouksissa myös nenä auttaa kissanpidossa :)

      Poista
  4. No mix ois kaksi kättä jos ei tään takia? Kamoon.

    VastaaPoista
  5. Tottakai on kaksi kättä siksi, että molemmilla rapsutetaan! Kuten Saila sanoi, kissan palvelijana oleminen on kokopäiväistä ja kokokätistä työtä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Ei tähän ole juuri mitään lisättävää.

      Poista
  6. Minä komppaan tuota Cheriä nelikätisyysasiassa eli pitääköhän kohta henkilökuntaa lisätä, ettei Helmille vain tule rapsutusvajetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rapsutusvaje täytyy paikata useammilla rapsutuskerroilla! Lisähenkilökuntaa kun ei ole ollut tarjolla.

      Poista
  7. Jee hyvä Helmi. Kyllä ne oppii kun riittävästi annat vinkkejä.

    VastaaPoista
  8. Ihan looginen päättelyketju :) Mindykin on viime aikoina lisännyt vaatimuksia rapsutuksessa: rennosti lattialla olevan käden sormet muodostavat tunnelin, jonne on hyvä työntää kuono niin, että saa sopivasti pääsilityksen. Kolmas käsi olisi myös kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tunneli on myös täällä havaittu hyväksi! :)

      Poista
  9. Totta on, että kissan pitäminen on varsin kokonaisvaltaista. Siinä tarvitaan koko ihminen tässä ja nyt. Ärsyttävää, jos ihminen vain istuu aatoksissaan jossain tietokoneen ääressä ja hajamielisesti rapsuttaa vasemmalla kädellä. Äh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei voi edes ottaa tukea lattiasta toisella kädellä kun polvilleen lattialla ollessa Helmiä rapsuttaa. Puhumattakaan nyt että olisi tietokoneella samaan aikaan. Helmin mielestä on ilmeisesti lisättävä tasapainoa.

      Poista
  10. Helmi on kunnon johtajatar eikä luonnollisesti hyväksy puolittaista työtä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolittaistahan tuo tosissaan olisi, jos vain yhdellä kädellä rapsuttaisi.

      Poista
  11. :) Vaatimukset kasvaa iän myötä. Sulhoaan saa rapsuttaa kaksin käsin yksi henkilö kerrallaan. Neljä kättä on liikaa..sitten poistutaan paikalta ( "mitä sää mamma tuut häiritsemään ku pappa rapsuttaa ").
    Papua pitää rapsuttaa nelin käsin ja mielellään vielä ainakin yhden nenän pitää samalla nuuskuttaa päätä..ihaninta on jos kaksi suuta pusuttaa samalla päätä. Kaapo on sylivauva. Paidan sisällä on ihaninta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti! Mutta teille on kyllä kerrottu tosi tarkat rapsutusohjeet :D Onpa hauskaa!

      Poista
  12. Pilvellinen sytämmiä Helmille

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.