keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Vuorovaikutushaaste

Kahden naisen loukusta

Saimme haasteen Blackieltä, kissalta jolla on korvakarvat a-i-n-a kauniisti kiharrettuina. No, ehkä Blackien emännälläkin on osuutensa asiaan, siis haasteeseen. Korvakarvansa Blackie hoitaa varmasti itse. Haaste on alunperin lähtenyt täältä

Vastaamme kysymyksiin: 

1. Miksi bloggaat? 

Aluksi bloggasin koska halusin oppia jotain uutta, käyttää valokuvia, jotka muuten jäisivät koneen uumeniin ja nettialbumiin, halusin myös kirjoittaa jotain, etten ihan unohda sitä taitoa. 

Vaikka perussyyt ovat pysyneet samoina, on blogistaniasta tullut rakas yhteisö. Täällä tapaa ystäviä, voi lukea kuulumisia ja höpötellä hauskoja. Olen tähän pahasti koukussa. Lisäksi tämä kehittää mielikuvitusta ja luovuutta ja se on hyvä se. 

2. Kerro tavoitteet tämän haasteen suhteen

Tämän haasteen suhteen meillä ei ole tavoitteita. Vastaamme, koska olemme niin kilttejä. Itse Naukulan blogin suhteen on sellainen tavoite, että se toisi iloa ja piristystä lukijoilleen. 

3. Oma kysymys: haluaisitteko tänne niitä toimintonappuloita (luin, tykkäsin, en tykännyt yms)? 

Olen miettinyt laittaisinko vai en. Onko teillä mielipidettä? Ehkä laitan kokeeksi kuitenkin (jos vain löydän mistä ne laitetaan, kysyn apua, jos en). 

"Ai korvakarvat? Mul on aika vähän." 

Emme laita haastetta eteenpäin ja sen saa napata täältä ken haluaa. 

22 kommenttia:

  1. On kiinnostavaa, miten yhteisöt muodostuvat blogistaniassa ja miten tarinat löytävät lukijansa. Minulla näyttää olevan noita toimintonappuloita postauksen alareunassa, mutta tuskin niitä kukaan painelee, paitsi joskus vahingossa :) Varsinkin jos lukee blogeja kosketusnäytöllä, tulee vahingossa hipaistua niitä. Itsekin olen suositellut vahingossa jotain omaa postaustani google plussassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho. Minä en ole koskaan edes huomannut toimintonappuloita siellä sinun blogissasi! Ehkä se johtuu siitä, että mielelläni kommentoin. Yritin niitä nappuloita jostain eilen vähän etsiäkin, en löytänyt, joten eiköhän se sitten ollut tässä se ajatus!

      Poista
  2. On kiva kun bloggaat, sekä Naukulassa että Muistikirjassa, olen huomannut että meillä on samoja mielenkiinnon kohteita ;). Tiedä niistä nappuloista, saahan niitä ollakin mutta ilmankin tulee toimeen.

    VastaaPoista
  3. Mahtavia nää haasteet kun kaikki vastaile ihan eri lailla. Joo-o, toden totta, kun bloggaa, pyysyy kuusalla ja kartalla. (nyt muuten vasta huomasin että Helmillähän on Helmet. JA tiara :))) Sopiii hyvin!!!
    Ja te tosiaan ootte kilttejä, se on tullu viimeistään nyt selväksi :)))
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
  4. Niistä nappuloista joo. Käykö sitten niin, että kun niitä klikataan niin kommentit sitten vähenee? Mene ja tiedä. Mietinnässä vielä otetaanko käyttöön. Luultavasti ei, muistuttaa ehkä liikaa facebook-meininkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa arvioida minäkään, enkä niitä mistään löytänyt, joten taidan jättää tällaiseksi.

      Poista
  5. Joskus ne nappulat voisi olla paikallaan, aina kun ei ehdi kommentoida - kuten ei tännekään vähään aikaan :/
    Vois ainakin nipsasta napista että luettu on...vai olisko se jo liian helppoo?
    Mutta aina mä täällä käyn :D
    Uskollisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa minäkin olen ajatellut, että voisi olla helppoa. Mutta enpä tiedä.

      Poista
  6. Oli syyt mitkä oli, on mukava ollut tutustua!

    Nappuloista en sano sitä tai tätä. Voihan olla, toisinaan voin klikata, jos ovat, mutta pärjätään ilmankin, kun on tähänkin asti pärjätty!

    VastaaPoista
  7. Tää hävitti meiän kommentin! Tai ei meil mitään asiaa, ihan vaan tästä yhteisestä kissabloginarkkiudesta että semmostahan se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No johan on. Ei tolla tavalla saa hävittää. Koukussa ollaan!

      Poista
  8. Helmillä on kyllä suloiset korvakarvat, Blackiella varmaan Blogistanian komeimmat ja tuuheimmat. Mutta niistä nappuloista... En osaa sanoa tarvitaanko niitä vai ei. Ei varmaankaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blackiellä on kyllä tosi hienot korvakarvat!

      Nappuloita en löytänyt, joten olkoon.

      Poista
  9. Ei kai niitä nappuloita tarvita, aattelisin. Mutta ihanaia blogeja tarvitaan ja on onni olla osana blogistanian yhteisöä :)

    VastaaPoista
  10. Itse päädyin muokattuihin nappuloihin siksi, että livefeedjitin kävijätilasto osoittaa blogilla olevan kymmeniä lukijoita, mutta kommentoijia on hyvin vähän. Ajattelin, että noita nappuloita olisi sitten helppoa klikata kiireessä tai silloin, kun ei ole mitään sanottavaa. Aika heikosti niitä on käytetty (tai edes huomattu, kuten Helena ja Blackie osoittivat :D ).

    Helmillä on nätin hienovaraiset korvatupsut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups. Enpä ehkä ole teidänkään nappuloita edes huomannut, mutta minä kuulunkin kommentoijien ryhmään.

      Poista
  11. Olipas hauskoja ilmeitä! Omistajani mielestä olen melkoinen pokerinaama, kovin erilaisia ilmeilykuvia ei minusta ole saatukaan.

    VastaaPoista
  12. Ilmeilykuvat ovat kyllä haastavia! Ainakin kissoilla. Omistajilta onnistuisi varmasti paremmin.

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.