keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Vesipiste

olohuoneen pöydällä 

Tässä taannoin muutin olohuoneen pöydän suuntaa. Sitten kotiutui keinutuoli ja Helmin reitit menivät lopullisesti sekaisin. Keinutuoli ei ole Helmistä mukava. Sen kautta pöydälle on hypätty vain kerran, eikä sitä käytetä alastuloon. Onneksi pöydälle on toinenkin reitti ja Helmi pääsee nauttimaan myös tämän vesipisteen tarjonnasta. Lisäksi pöydältä näkee nyt paremmin ulkotarhan tapahtumia. Se on hyvä se. 
"Minä juon nyt vettä." 

Nyt ryhdyn kaivelemaan kuva-arkistojani, saa nähdä vieläkö sieltä jotain julkaistavaa löytyisi. 

33 kommenttia:

  1. Merkillistä! Tunnen useita keinutuoleja, joilla istumavaraukset ovat pääasiassa kissojen. Toisaalta valtiatar Helmillä on tietenkin oikeus päättää keinutuolin käytöstään ja muuttaa mieltäänkin tarvittaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi on muutenkin jättänyt tuolit ja sohvan minulle, joten en hämmästele että keinutuolikin jäi minulle. Mutta, koskaan ei voi sanoa muuttuuko mieli vai ei!

      Poista
  2. Keinutuoli ehkä keikkuu ikävästi, kun sen päälle hyppää. -- Mietin tuossa, että joissakin kissaperheissä kissoilta on kuulemma estetty pääsy esimerkiksi pöydälle, sohvalle, makuuhuoneeseen... No, tapansa kullakin, mutta ainakin meillä kissat saavat olla missä vaan paitsi kuumalla hellalla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuma hella onkin hyvä paikka pysyä poissa! Onneksi Helmi ei ole koskaan *koputtaa puuta* pyrkinyt hellalle tai keittiön tasoille.

      Poista
  3. Onneksi Helmi voi käyttää muitakin reittejä tälle vesipisteelle! :)

    VastaaPoista
  4. Oi onko Helmillä vesipiste oikein hopeatarjottimella ? Kyllä kelpaa vettä lipitellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on, mutta ei ole oikeaa hopeaa. Ei kerrota sitä Helmille, eihän?

      Poista
  5. Naukulan kuva-arkisto lienee lähes pohjaton. Eiköhän sieltä taas joitakin HELMIÄ löydy!
    Hienoa, että vaihtoehtoiset reitit pelaavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos koko ajan olisi ollut käytössä digikamera, niin kuvia olisi kyllä paljon enemmän! Löytyi kuitenkin jotain ilkikurisesta teinistä ;) Pysy siis kanavalla!

      Poista
    2. Mun sisko lähetti tänään setin kuvia, kun olin pyytänyt mitä itestä löytyy pentuajalta. No, siskon ittensä ottamat on lähes ainoat kunnolliset. Paljon on sellaista skeidaa, että on otettu pennusta kuva ja kivasti hehtaarin metsä siihen ympärille. Ei näin! Joko otetaan metsästä kuva tai pennusta, pitää valita etukäteen.

      Poista
    3. Hauskaa, että olet saanut kuvia! Mä luulen, että ennen oli jotenkin hienoa saada myös lähiympäristöä kuvaan :) Ja onhan niitä maisemia kiva katsella.

      Poista
    4. Mustavalkoisia.... tai värit menettäneitä 70-luvulta, jepp...

      Poista
    5. Sellaista se oli, silloin :)

      Poista
  6. Kyllä meilläkin kissa saa pöytään ja vuoteeseen tulla. (Onkos Mamma muuten lukenut kyseisen kirjan?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska nyt putosin kärryiltä, voisin väittää etten ole kyseistä kirjaa lukenut!

      Poista
  7. Reiteistä viis, kunhan maaliin eli vesikupille pääsee! Toki aputasot matkan helpottamiseksi ovat aina tervetulleita..

    Kauniita Helmin silmiä kuvissa kaivataan. Ja murkkuikäiset misut ovat aina hauskoja!
    T:Inspiraatio hukassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni riiviö löytyi, tai sellainen teini. Pysy siis kanavalla!

      Poista
  8. Onneksi on sentään varareitit myös! Olisi sangen ikävää, jos kulku pöydälle olisi vallan estynyt kaikenlaisten muutosten myötä!

    VastaaPoista
  9. Helmin oma ylellinen mariskoolivesipiste! :) Pääasia, että sinne jotakin kautta pääsee!

    VastaaPoista
  10. Täti-ihminenkään ei oikein keinutuoleistä välitä ja tykää juoda veden näistä kiposta. Mähän olen melkein samis Helmin kanssa ! Paitsi kuninkaallinen status multa kyllä puuttuu.... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä? Siis juoko siellä ihmiset vettä mariskoolista?

      Poista
    2. :D Ehkei nyt ihan mariskoolista, mutta kristallilasista se maittaa prahaiten ;)

      Poista
  11. Vesipisteen kuuluukin olla hyvin keskeisellä paikalla, ettei sitä tarvitse sn enempää haeskella =)

    VastaaPoista
  12. Kiva nähdä, etten ole ainoa hassu kissanainen, joka päästää kissansa pöydälle :D Ainahan niitä saisi olla hätistämässä muuten :( Vesikuppeja on hyvä olla, että kissa saa tarpeeksi juodakseen, pöydälläkin :) Meillä on tiskipöydällä sellainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, kyllä meitä näissä foorumeissa liikkuu useita :)

      Poista
  13. Tosiaan, meillä ei onneksi ole järjestys juuri muuttunut, voisi minunkin kulkureittini mennä sekaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se aiheuttaa aina vähän päänvaivaa jos reittejä pitää uusiksi miettiä!

      Poista
  14. Keinutuoli on epäluotettava hyppäysalusta. Viisas Helmi löytää kyllä reitin keitaalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tunnu keinutuoli Helmiä viehättävät, mutta ehkä se on hyvä niin. Jää minulle!

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.