lauantai 10. toukokuuta 2014

Arkikuvahaaste 2/5: Ensimmäiset

vieraat 

Sulolla kävi perjantaina, Naukulassa juhlitun Eurooppalaispäivän, ensimmäiset vieraat. Minua hieman jännitti, miten Sulo vieraisiin suhtautuu. Huoleni olivat kuitenkin turhia, sillä jo ensimmäisestä hetkestä lähtien Sulo oli reipas poika. 

Syntymäkodin eli Mesilän mammaa tervehdittiin jo eteisessä nousemalla hänen jalkaansa vasten. Myös kasvattajaa tervehdittiin iloisesti sekä Ruska-mummun ihmistä Paulaa. Eikä viimeisenä tullutta Saaripalstan Sailaakaan vierastettu lainkaan. 

Sulo esitteli Naukulan jokaisen huoneen ja lähes jokaisen lelunsa. Kävipä jopa näyttämässä missä hiekkalaatikko sijaitsee. Leikki keskellä olohuoneen lattiaa ja leikittäjiä riitti. Kun tuli ensimmäisen lepohetken aika, Sulo meni sohvalle syntymäkodin mamman ja kasvattajansa väliin. Sitten taas leikittiin ja näytettiin temppuja. Jopa ulkotarhan ikkunasta haisteltiin vähän raitista ilmaa. Ensimmäistä kertaa. Kun lopullinen väsy tuli, kävi Sulo nukkumaan sohvan käsinojalle syntymäkodin Mesilän mamman viereen. Ja kun ensimmäiset vieraat lähtivät, jatkoi Sulo uniaan. Seuraavat kaksi kun tekivät lähtöä, tuli Sulo eteiseen saattelemaan vieraat. 


"Moi, mä oon kotona.
Mulla on täällä kaikki hyvin."

Onnistunut vierailu, ei voi olla kuin ylpeä pienestä suuresta pojasta! 

Tällä kerralla arkikuvahaaste lähtee Herra Harmaalle

40 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun suhtautui vieraisiin noin reippaana poikana!

    VastaaPoista
  2. Sulo oli tosiaan reipas ja valloittava isäntä. Kiitos kutsuta ja mukavasta vierailusta! ♥ Tänään Sulolla taitaakin olla huilipäivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikalailla sai Sulo huilia ja jaksoikin sitten kohdata Tampereen suunnalta tulleet kissatädit oikein hyvin :)

      Poista
  3. Kansainvälinen ja huomaavainen isäntä Tuo herra Sulo ♥

    VastaaPoista
  4. Voi Sulo, ihana, rakas pieni otus on löytänyt parhaan mahdollisen kodin Naukulasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo on kyllä ihana! Suuri kiitos kyllä kuuluu sinne teille Mesilään, syntymäkotiin. En vieläkään voi lakata ihmettelemästä sitä kuinka Sulo halusi teille Naukulan esitellä :D

      Poista
  5. Hra Harmaa yst. tiedustaa, mitä haaste sisältää. Ihan vain yhen kuvan arjesta? Niitä tulee varmaan aina kun ehditään!

    Sulo selviää isännyysvelvoitteista näköjään ilman erityisempää koulutusta. Mut semmoista se on kun on synnynnäisesti sulokas ja lahjakas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi vaan, tai sitten useampia ;) Ei ole niin tarkkaa! Ainakaan minun mielestäni.

      Poista
  6. Sulo laittaa kissamammojen päät pyörälle ja hurmaa kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo on hurmuri ja vastaanottaisi sinutkin Minna varmasti tänne Naukulaan vierailemaan koska tahansa! Että tervetuloa vaan :)

      Poista
  7. Mitäs sanoin! Ei oo mistä purnata Naukulassa! Oon kaukaa viisas ja läheltä hyvännäkönen.

    Ps. Tosi hienosti väritetyt viikset sulla.

    Terkuin Unna Tuutikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kuule mau'ut, sinä kaukaa viisas ja läheltä hyvännäköinen :D

      Poista
  8. Mä vaan nyt ihailen tuota pientä miestä, on niin ihana kuva :D

    VastaaPoista
  9. Kyllä on Sulo nimensä veroinen <3

    VastaaPoista
  10. Sulo on show- miehiä. Jännää nähdä mitä temppuja esittää enolle ja mamman vanhemmille !
    Ei taida mamma ottaa Suloa kuitenkaan bloggariretkelle mukaan. Voisi olla, että tiikerit ja jelonnat menisivät aivan sekaisin Hänen mahtavuudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo oli kotimiehenä eikä lähtenyt kilpailemaan Korkeasaaren asukkien kanssa! Tänään täällä kyllä esitettiin taas temppu poikineen :) Vanhempani toivat kotoaan Helmille aikanaan ostetun pesän ja se kelpasi Sulolle heti. Siellä tehtiin sitten kuperkeikkoja toisensa perään.

      Poista
  11. Sulo on ottanut Naukulan (ja vieraat siinä sivussa) haltuunsa! :D

    VastaaPoista
  12. Sulo on niin ihana blogin pitäjä, joten mekin aloitettiin blogi nimellä Tassulinna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa blogistaniaan omalla blogilla Pepsi + Max!

      Poista
  13. Reipas poika on ottanut jo isännän velvollisuudet. Kaunis muotokuva.

    VastaaPoista
  14. Reipas ja ihana Sulo ♥ Onneksi on mennyt niin hyvin, ettei tarvinnut purnata! Kaikkien osapuolten on syytä olla hyvin ylpeitä!
    Ja voi tuota pienen pojan uteliaisuutta tuossa edellisessä postauksessa! Ei mikään ihme että mamma rupeaa katsomaan maailmaa uusin silmin ;)

    PS. Valtakuntamme on palautunut kotioloihin. Kiitos tapaamisen järjestäjälle, oli mukavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Friede ja Figo, että päästitte palvelijanne osallistumaan Korkeasaaren karkeloihin!

      Poista
  15. Voi mikä isäntä talossa - ♥ Sulo ♥

    VastaaPoista
  16. Harmaa kiittää haasteesta ja osallistuu omalla tavallaan eli postaamalla heti kun on asiaa - tai kun pääsee juhlapäivistä arkeen. :-D Useimpien muidenkin arkikuvahaasteet näyttää kyl ihan tavallisilta postauksilta, ja herra H tietää kyl mikä on mitä, hänhän on kumminkin yhden julkaisun päätoimittaja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herra Harmaa kyllä tietää nämä jutut, ei epäilystäkään :D

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.