tiistai 6. toukokuuta 2014

Vesi

ja pahaa ruokaa

Kävin eilen hakemassa Baby kitten -raksuja. Kyllä niitä on muutama jälkiruuaksi mennyt, mutta yleensä reaktio on kuvan kaltainen. 



Mielipide ilmaistaan tarmokkaasti. Välillä jopa molemmilla tassuilla. 

Vesi sen sijaan on alkanut kiinnostaa. Ihan niin kuin syntymäkodista kerrottiin. Koska herrasmieskissoilla pitää olla suuri vesiastia, kuten Myrsky ohjeisti, niin Naukulassakin kaiveltiin varastoa. Aika iso löytyi. 



Kuvien taso on mitä sattuu. Minua kun tullaan niin mieluusti puskemaan, sanoo hän ylpeyttä äänessään. 



Kirjaston näköalatorni toimii edelleen turvapaikkana, sieltä tullaan joskus kun kutsun. 



Viime yön konserttiin kuului koreografia, se sisälsi hyppyjä päälleni joka puolelta sänkyä. Sitten minua ohjattiin alakertaan leikkimään ja matkalla vähän sähistiinkin. Nyt Sulo vetää sikeitä ja minä kirjoitan tätä silmät kirvellen. On meinaan vähän väsy. Ai niin, vielä yksi asia. Eilen Sulo juoksi näppäimistön päältä ja lujaa! 

60 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Jos ei vielä joka hetki, niin kovaa vauhtia ollaan menossa siihen suuntaan!

      Poista
  2. Vauhtiveikko siis :)
    Toivotaan elämän tasoittuvan sopuisaan yhteiseloon, eihän se ole kivaa kun toinen nukkuu päivällä ja toinen haluaisi nukkua yönsä...
    Mutta komea poika Sulo on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime yönä konsertti kesti vain tunnin ja aamuherätyskin tuli vasta vähän ennen kahdeksaa, eli eiköhän tämä tästä :)

      Poista
  3. Mamman pitää nukkua päikkärit, että jaksaa palvella Suloa tarvittaessa!

    VastaaPoista
  4. Koreografia ei yllätä wikipedian Sulo-artikkeliin tutustuneita: http://fi.wikipedia.org/wiki/Sulo
    Tunnettujen Sulojen listalta käy ilmi, että Suloista on moneksi: laulaja, painija, telinevoimistelija, metsätieteilijä... Näin muutamia mainitakseni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltähän sitä Suloja löytyikin! Roppakaupalla. :D

      Poista
  5. Mamma, tiedoksi vain, ellet ole jo huomannut: olet täysin tassun alla, vieläpä pomppivien ja kaapivien aktiivitassujen alla! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tassunalla olen ollut varmasti aina, mutta nyt ne ovat kyllä aktiiviset :D

      Poista
  6. Ihana Sulo! Puskemaan tulo -kuvassa on havaittavissa sama päättäväinen ilme kuin Ransulla vastaavassa tilanteessa :-D
    Hienoa, että siellä on vauhtivaihde löytynyt. Kun sen vain saisi nyt sitten pysähtymäänkin ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pussausilme on kyllä päättäväinen, minäkin näen siinä jotain samaa kuin Ransun vastaavassa!

      Poista
  7. Sulo on selvästi alkanut kotiutua ja ottaa tilannetta haltuunsa. Todellinen koulutus on siis alkanut.

    VastaaPoista
  8. On siinä pienellä pojalla ihan tolkun vesikuppi!♥
    Voi Mamma, sinulle taitaa olla luvassa melkoista pyöritystä tiedossa Hurrikaani-Sulon toimesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syntymäkodista kerrottiin, että Sulon kasvaessa mittoihinsa, saan luultavasti hankkia isomman vesikupin ;)

      Poista
  9. Nyt on tosiaan vesikuppi kohdillaan! ;D

    Kamalan ihana koulutus on siis alkanut! ♥
    Ja ihmettelinkin itsekseni vähän niitä vauvaraksuja. Siitä taitaa olla niin pitkä aika, kun Mamma on viimeksi pikkukissaa palvellut.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ajattelin jos ne toisivat syntymäkodin mieleen ja olisivat herkkuja :)

      Poista
  10. Vesikuppi on nyt sopivan kokoinen. Tosin joudut hankkimaan suuremman jahka Sulo kasvaa omiin mittoihinsa. Iso kolli on luvassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hankitaan :) Mielellään, Sulolle, ihan mitä vaan <3

      Poista
  11. Kitten-raksut eivät maistuneet meilläkään. Siirryimme alusta alkaen aikuisten muonaan. Ja tottakai märkämuonaa siinä sivussa!

    Ihanalta kuulostaa tuo teidän yhteiselon alku. Sano Sulolle, ettei ihmisiä saa raahata ylös sängystä keskellä yötä. Silloin ne saattavat olla kärttyisiä päivällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy viestiä! Aina kun ei välttämättä ole päiväuniinkaan mahdollisuutta!

      Poista
  12. meillä pannan ne kaikkein parhaat ruuat piiloon, tassula raapimalla vieresta, jos ei jakseta syödä kerralla. Voisi olla se mitä Sulo tekee vauvaraksuille. On muuten komer kissa tulossa pojasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on se toinen vaihtoehto! Säästäminen pahan päivän varalle :)

      Poista
  13. On sulla muuten Sulo aika miehekäs vesikuppi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se aika iso, mutta tuntuu olevan myös se paras!

      Poista
  14. Sulo on kyllä vaan niin suloinen pikkutapaus <3

    VastaaPoista
  15. Kyllä Sulo on jo melkein kuin kotonaan ja ehtii vielä moneen sellaiseenkin paikkaan jonne ei huoli mennä.
    Sulo sellainen suloinen sydämenvalloittaja.
    Rapsutukset meiltä......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti ehtii! Näkee vaan kun pää pyörii ja toinen miettii miten tuonnekin pääsisi!

      Poista
  16. Sulo on alkanut otta Naukulaa ja palvelijatarta haltuunsa ♥

    VastaaPoista
  17. Pikku Sulo alkaa selvästi käydä taloksi. Voi kun on vielä pieni vesikupin rinnalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesikuppi ehkä sopisi kokonsa puolesta teidän sankarille!

      Poista
  18. Kyllä on määrätietoinen askel pienellä ( siis isolla pojalla...anteeksi Sulo...).
    Voi , että mitä temppuja hän osaakaan !
    Eihän nyt noin isot pojat mitän babykitteneitä syö...yäkyäk...pitää peittää....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja määrätietoisemmaksi muuttuu! Näyttää erittäin selvästi mihin haluaa että menemme seuraavaksi :)

      Poista
  19. Erittäin miehekkään kokoinen vesikuppi, hienoa Mamma!
    Sulo laittaa sinut tassun alle alta aikayksikön ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan vinkistä teille ja syntymäkodille! :)

      Poista
  20. On siinä veikipolla kokoo! Isompi on ku Sulo.

    VastaaPoista
  21. Hih, Sulo ottaa sinulta nyt luulot pois :-) Tuo yöhilluminen on juuri sitä samaa mitä meillä harrastettiin. Kolme kissanpentua yhtä aikaa, voitko kuvitella? Kyllä mekin olimme aika väsyneitä... On se vaan ihanaa lukea, miten Sulo on nyt jo alkanut kotiutua. Voimia vaan Mammalle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yöhilluminen kesti viime yönä jo vähemmän aikaa. Toiveissa ja tavoitteena on, että yöt nukkuisimme :D

      Poista
  22. Voi Suloa ♥ Siis tietty saisi nukkua yöllä jne, mutta onhan tuo nyt älyttömän söpö ja ihana ♥ Asianmukainen malja myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy leikkiä niin paljon illalla, että uni kestäisi pitenpään! Toisaalta, neljältä ne linnutkin alkavat jo sirkuttamaan kuuluvasti.

      Poista
  23. Kyllä on todella maskuliininen vesikuppi! Wau!
    Elkeet on kuin prinssillä kuuluukin - ja vauvaperheen elämään kuuluu, että mamma on väsynyt;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se menee, sekä prinssin, että mamman osalta :)

      Poista
  24. Aivan mahtava tuo vesikippo! Ja kuten mustakissakin sen sanoi, vauvaperheen elämään tuo väsymys kuuluu:) Kyllä se siitä! Pistettiin teille haastetta blogissa muuten:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta! Saimme saman haasteen Kissankujeita-blogista jo aikaisemmin. Taidan yhdistää nämä!

      Poista
  25. Sulolla on kiire, kun on niin paljon uudessa kodissa tutkittavaa. Ehkä hän jossain vaiheessa väsähtää ja nukkuu sitten kunnon yöt Mamman kultamuruna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiire on! Ja on kiva yhdessä tutustua Naukulaan. Sulo haluaa, että olen menossa mukana.

      Poista
  26. Apuva mikä jättivesikippo! Ei kaits Sulo vaan voi hukkua siihen?
    Suloisesti sujuu jo yhdyselonne, iskee vaan vauvvakuumetta tännekin kun näitä juttuja lukee....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Sulo huku, mutta pienen uintilenkin siinä kyllä saattaa tehdä :D Vauvakuume on vakava asia ;)

      Poista
  27. Pentukuume meinaa aivan väkisin iskeä tännekin, mutta täytyy muistella miten meni yhden yrityksen kanssa:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistat varmasti minunkin aikaisemman yritykseni? Siitä huolimatta tarkoitus oli nyt onnistua sopeuttamisessa. Olin ajatellut ihan toista lähestymistapaa ja taktiikkaa. Ajattelin myös, että kemiat eivät aina toimi kissoillakaan ja toisen kanssa saattaa hyvinkin onnistua.

      Poista
  28. Ei saisi ollenkaan näitä kuvia katsella - tulee ihan hirmuinen hinku saada Viirulle kaveri;) Voi että osaa olla suloinen - ihan nimensä mukaisesti♥

    VastaaPoista
  29. Kun ne lähtevät liikkeelle, niitä ei pysäytä mikään :) Sulo on luontaisesti yöeläin, mutta eiköhän yhteinen rytmi pian löydy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä yhteinen rytmi, tavat ja tottumukset varmasti pian löytyvät :)

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.