lauantai 19. heinäkuuta 2014

Hampaat

Ison pojan hampaat


Sulon maitokulmahampaat ovat lähteneet. Toiselta puolen yläleukaa oli maitohammas poissa jo toissa iltana ja toisen lähdön huomasin eilen. Kuten yleensä, niin onneksi myös meillä, hampaiden vaihtuminen ei aiheuttanut ongelmia. Pieni veripisara kulmahampaan kohdalla näkyi, mutta siinä se. 






Aamu-ulkoilu on suoritettu. Tänään näimme pienen siilin. Emme jääneet tekemään lähempää tuttavuutta vaan minä kannoin Sulon toiselle puolelle pihaa heinien sekaan. Tämä kohta pihalla on yksi Sulon suosikeista. 

24 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ei ole näkynyt! Ehkä kävi vaan ja vei ne hampaat?

      Poista
  2. Sulosta ei sitten tullutkaan hirmuliskoa !

    VastaaPoista
  3. Isolla pojalla pitää olla ison pojan hampaat.

    VastaaPoista
  4. Ilona (siis varsinkin Ilona) lähettää onnittelut: olet siis iso poika nyt virallisesti.

    VastaaPoista
  5. Sulo on iso poika ♥

    VastaaPoista
  6. Hampaat ovat tärkeitä! Emäntä ihmettelee, kun sille ei ole tällä viikolla kuin pari kertaa päivittynyt bloggeriin tai oman sivun seurantalistaan Naukulan uusi kirjoitus. Onneksi on tiedossa että Mamma on ahkera ja tullaan katsomaan siitä huolimatta joka päivä mitä löytyy :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen huomannut saman. Naukulan sivupalkin kaikki blogit eivät välttämättä aina päivity. Mukavaa, että käytte silti!

      Poista
  7. Myös Käpälämäessä on bloggerin päivitykset näkyneet viiveellä, mikä lie syynä.
    Hampaat koon mukaan ;) ♥

    VastaaPoista
  8. Onnea Sulolle hampaiden lähdön johdosta! Yksi askel aikuisuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vaikka Eurooppalaiset kehittyvät kuulemma jopa kolme vuotiaiksi asti, alkaa Sulo olla jo aika äijä.

      Poista
  9. Onnea Sulo, hampaiden vaihtuminen on iso juttu noin lihahommien puolesta !

    Meidän Nilssonille on kanssa alkanut kasvaa kulmuriin hammas - sen puuttuminenhan huomattiin vasta keväällä lääkärissä. Ja herra on jo yli 2-vuotias ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau! Nilsson ei ole pitänyt tässä asiassa mitään kiirettä :)

      Poista
  10. Niin ne pennut kasvaa <3 Jos tuuri käy, voi löytää pudonneen hampaan! Mie sain kerättyä muutaman talteen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti ei ole hampaita näkynyt :( Yritin oikein etsiä!

      Poista
  11. Teillä kävi hammaskeiju! Mutta mikä aarre se olisikaan jos irronnut hammas löytyisi!

    VastaaPoista
  12. Mahtavatko ison pojan hampaatkin kasvaa niin, että niihin jää hiukan kasvunvaraa ympäröivälle suukalustolle? Iso nahka ja isot hampaat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä ikenessä vähän tilaa on hampaan kasvaa! Nahka on edelleen iso. Näet sitten lauantaina!

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.