torstai 17. heinäkuuta 2014

Vähän villasta

ja sen ominaisuuksista

Minä käyttäisin mielelläni villasukkia kesät talvet. Sulo on asiasta toista mieltä. Vaikka villasukkien vieressä onkin ihan hyvä lepäillä, tilanne muuttuu heti kun villasukat lähtevät liikkeelle. Silloin niistä tulee suurriistaa.

Kuva 7. toukokuuta 2014. 

Onhan se toki pienen pojan vaikea ymmärtää, miksi toisen villan kanssa saa möyhiä, riehua ja nukkua ja kun villa sitten lähtee liikkeelle, sen kimppuun ei voisi hyökätä. 
Kuva 14.5.2014.

Villan ominaisuus kutistua on myös tullut tutuksi. Vai mitenkä muuten tämä muka olisi selitettävissä? 

Kuva 17.5.2014.

Kuva 15.6.2014.

Kaksi seuraavaa kuvaa 13.7.2014. 


Ja kuinkas sitten kävikään?

Kuva eiliseltä 16.7.2014. 


46 kommenttia:

  1. Voi pikkuista Suloa, epäreilua toimintaa villan puolesta, kutistua nyt noin pahasti! :(

    VastaaPoista
  2. Voi villa minkä teit :) Ei muuta kuin mamma kutomaan isompi tyyny, joka ei kutistu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja pitäisi varmasti hankkia myös uusi sohva jonka selkänoja on vähän tukevampaa ja leveämpää tekoa.

      Poista
  3. Selkeästi on kyllä tyyny kutistunut, ihme juttu. Villaisia juttuja on kissankin kiva halia, varsinkin sitten talvipakkasilla. Helteillä ei ehkä niinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suloa tuntuu tyyny kiinnostavan, vaikka olisi helle! Katsotaan sitten miten ensi viikolla jos helteet tulevat.

      Poista
  4. Sulolla on niin ihanat poseeraukset. <3 Kuin tiikeri/leijona/pantteri :D

    VastaaPoista
  5. Max: Minä tykkäään niin paikalleen jätetyistä villavaatteista. Vien ne omaan jemmaan ;-) Emäntä suunnittelee ottavansa kuvan blogiin kun sattuu "tilanne päälle".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh. Villavaatejemma?! Täytyykin pitää silmällä miten lattialla lojuvien villasukkien käy.

      Poista
  6. Voi että! Siinä on ensinnäkin pienen Sulon haristetut takavarpaat. Sitten on kipristetyt takavarpaat. Sitten on pitkulainen Sulo ja erikoislaatuisia nukkuma-asentoja! Tässä liikuttuu taas kyyneliin!

    Figo, joka on talouden villasukkaspesialisti, haluaa sanoa, että kesä on siitä huono, ettei ihmisellä ole jalassa villasukkia, joihin voisi teroittaa kynsiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me vähän valkattiin tuo harotuskuva juuri teitä ajatellen ;) Figolla ja Sulolla on siis yhteinen harrastus.

      Poista
  7. Sohvakin on kutistunut!
    Sulon poseeraukset ovat hurrmaavia ♥

    VastaaPoista
  8. Villasukat ja itseasiassa KAIKKI aromisukat ovat parhautta leluiksi! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä Sulolle käy vain villasukat. Ehkä aromit eivät ole mieleen?

      Poista
  9. Oi miten ihania kuvia! <3 Rentoreiska-Sulo ja harittavat varpaat! <3

    Ja kyllä Mamman nyt täytyy jotain tehdä, kun siellä tyynyt ja kai sohvatkin kutistuu jostain mystisestä syystä! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on nyt varmasti joku taika päällä. Kaikki kutistuu! (paitsi mamma ja Sulo)

      Poista
  10. Hihhii:) katoava Sulokin vielä kutistuvan villan lisäksi;)

    VastaaPoista
  11. Villapötkylä on kutistunut huolestuttavasti tai sitten Mamman rakkaus on kasvattanut Suloa oikein reippaasti!
    Onhan enemmän rakastettavaa ja pusuteltavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tepäs sen sanoitte, rakkaus on kasvattanut! Ruokakin on voinut näytellä siinä pientä roolia.

      Poista
  12. Onkohan Mamma N nyt pessyt villajuttuja hieman liian kuumassa, kun noin ovat kutistuneet? :)

    Kutsun Roberti villahousuksi, koska se niin rakastaa villafilttiä. Kun viltin asettelee syliin, niin kissa seuraa perässä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sieltä löytyy kaima, niin löytyy sieltä sitten myös villan ystävä! :)

      Poista
  13. Villasukat ovatkin se vaikea yhtälö;) Mutta kyllä Sulo näyttää keinot keksineen! Fiksu on;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilemättä Sulo keksii, mutta nyt pitäisi myös mamman keksiä!

      Poista
  14. Ihana Sulo. :D Eihän siihen auta kuin hankkia isommat huonekalut ja tyynyt aina kissan kasvaessa.

    VastaaPoista
  15. Kuvista näkyy, että villatyyny on Sulolle mieluinen, alusta asti oli tärkeä kapistus uudessa kodissa. Ei kai se haittaa, onko kutistunut vai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosi mieluinen! Villatyyny on päivittäisessä käytössä.

      Poista
  16. Onpas mahtavia poseerauksia! Ei tiedä, kuinka paksun mallikansion Sulo ehtii koota, kun on noin lahjakkaasti jo ihan pentuna aloittanut ♡.♡!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tosi paksun, paksumman kuin mamman kovalevy!

      Poista
  17. Villasukkia rakastaa Minnakin, niistä ei luovuta kesälläkään. Joskus ne villaiset tosin tuppaavat kutistumaan. (Syy lienee käyttäjän huolimattomuudessa.) Sulo on ihana lötköpötkö ♥

    VastaaPoista
  18. :D
    Onpas sun sohvakin kutistunut....mutta ihana pikku(eikun iso)raitapaita siellä lököttelee - ja jotenkin tuntuu, että tuo sohvatyynyn taustan vetovoima on uusiutuvaa, taitaa Sulo löytää sieltä itsensä vielä monta kertaa.
    Moni kissa tuntuu rrrrakastavan villasukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on varmasti joku taika. En ymmärrä miten muuten näin?

      Poista
  19. Voi suo Sulo♥ ♥ ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.