lauantai 13. joulukuuta 2014

Ryhmäkuvia

Pinkkitassun H-pennuista

Kun sain mieluisan pyynnön kuvata Pinkkitassujen H-pentuetta, päätin, että minä haluan myös ottaa hienoja ryhmäkuvia kuten Kuin Kissa Kermakupilla -blogissa on ollut. Helpommin sanottu kuin tehty. 

Pennut vasemmalta oikealle syntymäjärjestyksessä: Pinkkitassun Hillary eli Hilla, Hagar eli Namu, Hilda ja Harvey eli Hartsa. Kursivoidut nimet ovat tämän hetkisiä kutsumanimiä, tulevat perheet päättävät nimet sitten myöhemmin itse. 

Vain yksi katsoo kameraan. Namu.


Hilla vaikuttaa kovin ujolta, eikä ole sitä yhtään.
Namu katsoo mihin Hartsa on menossa ja
Hilda on jäänyt väliin. 

Hartsa vasemmalla, sitten Namu, vai meniköhän se järjestys nyt niin sittenkään,
 Hildalla on tärkeämpää tekemistä ja Hilla oikealla. Tästä olen varma.
Kuinka tämä syntymäjärjestyskin nyt meni ihan sekaisin?

Kuvistani voi päätellä, että kannattaa vierailla Kuin Kissa Kermakupilla -blogissa ja katsoa kuinka hienoja ryhmäkuvia kissoista voi oikeasti ottaa, minä jatkan harjoittelua. 

Bonuksena pieni video. Höpöllä selostuksella. Tätä videota näin jälkikäteen katsellessa huomaa myös, ettei kannata välillä vilkuilla muualle. Sen jälkeen ei tiedä onko joku vaihtanut paikkaa vai ei. Nimetkin tahtovat mennä välillä vähän sekaisin, mutta ei välitetä näistä. 



PS. Nämä eivät edes olleet ne huonoimmat ryhmäkuvat...


17 kommenttia:

  1. "Erotuomari taisi istua nyt yhden painijan päälle" :-D

    Vikkeliä ja tomeria kakaroita ovat! Ei ihme ettei helposti onnistu ryhmäkuvat niin, että kaikki katsoisivat yhtä aikaa samaan suuntaan! Mutta ainakin kuvista välittyy se, että ovat eläväisiä ja leikkisiä pentuja! Lapsi on terve kun se leikkii!

    VastaaPoista
  2. Onneksi varoitin höpöstä selostuksesta ;)

    Eläväisiä ja leikkiviä ovat! Erotuomari on kohta pulassa näiden pienokaisten kanssa, onneksi on mummu auttamassa!

    VastaaPoista
  3. Nämä on hauskoja, ikimuistoisia hetkiä sijoitusemännällekin, ja jää kuviakin talteen.

    VastaaPoista
  4. Voi kuinka awwww♡ En yhtään ihmettele höpöä selostusta, ihan tässä pää pehmenee täälläkin puolen ruutua...

    VastaaPoista
  5. Pikkusia höpsykäisiä ♡♡♡♡
    Pusipusi.

    VastaaPoista
  6. Sööttejä beibejä, kiva katsoa pikkuisten leikkejä ja yhdessäoloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beibit ovat niin söpöjä ja liikuttavia! Ihan sydän pakahtuu kun näitä katselee.

      Poista
  7. Söpöjä pentuja, ihanat kuvat ja video. Kyllä vain niitä on mukava katsella ja mitä siitä vaikka kisut ja nimet vaihtaisivat paikkaa.
    Aika on hupaa, nautitaan ja ihaillaan.

    VastaaPoista
  8. Oiiii! ♥ Ryhmäkuvien saaminen on taatusti vaikeaa! Minulla on vaikeaa saada jo näistä kolmesta aikuisesta, pentujen kanssa ei tulisi mitään.... :'D Pakko muuten kysyä, onko jokin näistä pennuista tulossa Sulolle kaveriksi? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ryhmäkuvat aikuisista ovat kyllä mielestäni ihan yhtä vaikeita! Silloin kun täällä asui useampi, niin vaikeaa oli. Jos Sulolta kysyttäisiin kaverista, niin luulen, ettei Sulolle kelpaisi muu kuin Puolu-täti. Puolu-täti on siis koira :D

      Poista
  9. Yhdestä kissastakin on välillä lähes mahdoton saada hyviä kuvia - ei voi kuin ihailla ja ihmetellä onnistuneita penturyhmäkuvia :)

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.