lauantai 13. kesäkuuta 2015

Käytiin taas

mummulassa

Sulo ja Namu lomailivat taas muutaman päivän mummulassa. Auttoivat kokkailuissa ja siivotessa, lukivat aamun lehden ja ihmettelivät ihan ikkunan toisella puolella, terassin pöydällä, ruokailevaa oravaa. Leikittivät porvoolaisia ja painivat kuulemma päivittäin. Kaikki matot olivat aina aamuisin rypyssä ja muutama esinekin oli hyllyiltä yön aikana tippunut. Hups. 





Vaikka hoitopaikka onkin erinomainen, oli sieltä kuitenkin palattava taas kotiin.

Kun nostin kuljetusboksit olohuoneen lattialle, Namu meni ensin Sulon boksiin, viivähti siellä hetken ja meni sitten omaansa. Minä suljin oven. Namu kävi kaikessa rauhassa lepäilemään. Sulo puolestaan katsoi minua syvälle silmiin ja meni sohvan taa. Vaikka kuljetusboksista muuten tykkääkin, ilmeisesti matkustaminen ei ole lempijuttu. Namu nukkuu matkustettaessa rennosti kyljellään, Sulo on valppaana ja tarkkailee tapahtumia. Muutama kommenttikin tulee satunnaisesti. 

Kaasua mamma kaasua! 


Kotona on ensin tarkastettava ruokakuppien paikat, juotava tilkkanen raikasta vettä ja sitten voikin vetäytyä ottamaan pikku tirsat. Niin, ja toki yksi taulukin oli tiputettava sohvan takaa tauluhyllyltä ennen niitä tirsoja. 

32 kommenttia:

  1. Namu vasta kiltti tyttö on, kun menee omaan koppaansa itsenäisesti! Kyllä ei jokatyttö niin tee! Tosin Namulla ei taida olla takana vielä muita kuin mukavia autoilumatkoja? Ei eläinlääkäreitä tai muita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Namu on kyllä käynyt muutaman kerran eläinlääkärillä rokotuksilla, muutamassa näyttelyssä, muutaman kerran mummulassa ja vielä pentuna Paulan kesälystipaikassa. Ilmeisen mukavia reissuja kaikki!

      Poista
  2. Teillä on niiiiin hieno hoitopaikka. Olkaa onnellisia siitä!

    VastaaPoista
  3. Namu voi tutia rauhassa kun Sulo valvoo automatkan :) Sulo näyttää kuvissa ISOlta ja Namukka pieneltä :) Lapsosilla on fantastinen lomakoti ja lomapalvelu toimii paremmin kuin hyvin :)

    VastaaPoista
  4. Mukavaa, että Namu ottaa matkailun noin rennosti eikä Sulokaan hermostu. Sulo näyttää jo todella aikuiselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo on jo aikamies ja Namu vasta pieni prinsessa!

      Poista
  5. Mahtava loma näytti taas olleen. :) Olipa Namu kiltti kun meni itse koppaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Namu on kiltti tyttö ja Sulo kiltti poika. Kiltit kissat!

      Poista
  6. Kaasua mamma kaasua:D Ja mammahan painoi kaasua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, kotiin tultiin sukkelaan nopeusrajoitusten puitteissa toki.

      Poista
  7. Sulo ei mitenkään hirveen tyytyväiseltä matkaajalta näytä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajoittain piti antaa tiukkasävyisiä ohjeita!

      Poista
  8. Kaasua lisää kaasua! Hih! Minäkin sanoin niin emännälle eilen autossa, mutta vain pari kertaa. Lisäksi kommentoin edessämme yksissä liikennevaloissa olleen ulkomaalaisen auton hortoilua; minäkin olisin osannut paremmin ajaa risteyksen - uskothan? - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko uskoa Pepsi, kissat kun ovat niin ylivoimaisia.

      Poista
  9. Kyllä kissan vähän pitää kommentoida. Ajaminen kuuluu myös kissojen valvontapiiriin.
    Meiltä tulee kommenttia aina, kun pitää pysähtyä valoihin tai muuten. Me kans käsketään siis painamaan sitä kaasua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sitten hyvä, että Sulo on ottanut tämänkin tehtävän hoitaakseen, kun pikkuinen (3,6 kg) vaan ottaa kauneusunia.

      Poista
  10. Se on hyvä opettaa mummola pysymään varuillaan ja varpaillaan :)
    Tavat ne on kissallakin, joillain astetta söpömmät kuin toisilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo onkin ilmoittanut selkeätassuisesti esimerkiksi kaukosäätimien paikan. Ei niitä pöydällä kuulu säilyttää!

      Poista
    2. Sulolla on siis tilanne varsin hallussa. Vanha viidakon sanonta kuuluu: "se kellä on kake on kunkku!"
      *kake = kaukosäädin

      Poista
  11. Kahden residentin Pinkkitassut :) Ihastuttavia molemmissa paikoissa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan iloisia, kun on tuo vararesidenssi myös!

      Poista
  12. Teillä on mukava mummula ja varmasti kissat viihtyvät. Sulon mielestä matkustaminen ei taina olla se ykkösjuttu, Namu näyttää nauttivan tai ainakin osaa ottaa rennosti. Kissat ovat erilaisia ja matkanteosta joku nauttii ja joku ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Namu on kyllä niin ihana matkakumppani, eikä se Sulokaan nyt niin kovasti metelöi. Mitä nyt vähän ohjeita jakelee.

      Poista
  13. Mä olin kolme viikkoa kesäleirillä Ruskan kesäkodissa. Tykkäsin kovasti, mutta kai tää kotona olokin menee. Kunhan ekaks nukun leiriväsymyksen pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leiriväsymys voikin olla valtava! Ainakin täällä on mummulareissun jälkeen nukuttu. Uskoisin, että niin on tehnyt myös mummulan väki.

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Ja meilläpä onkin niitä kaksi. Vaan mitä mahtaisi Ruska-mummu sanoa, jos tyttärenpoika tulisi kylään? Namun uskon Ruskan kyllä vielä tunnistavan.

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.