tiistai 1. syyskuuta 2015

Omituisia otuksia

kaikki kolme

Ei taida olla uutinen, että me kaikki kolme Naukulan asukkia olemme hiukan omituisia? Hyvä. Tiesitte jo. 

Nyt on nimittäin niin, että meillä on uusi yhteinen rutiini. Vedenvaihto kylpyhuoneen kissankuppiin. Ei siinä varsinaisesti mitään ihmeellistä ole, paitsi tapa jolla se tehdään. 



Sulohan on pienestä pitäen tuntenut viehätystä "putkitöihin", viemäreihin, lavuaareihin, sadevesikaivoihin ja muihin vastaaviin. Siis sellaisiin paikkoihin minne vesi virtaa. Kerran erehdyin sitten kaatamaan veden kissojen juomakupista suihkukaivoon. Kerta riitti. Siitä lähtien Sulo on odottanut tapahtumaa ja nykyään myös Namu. Joudun huljuttamaan kuppia muutaman ylimääräisenkin kerran ja laskemaan vettä lattialle. Kun kerran toinen tahtoo. 



Kun vesikuppi on tyhjä, hyökkää Sulo etutassuillansa sen kimppuun viikset parhaimmassa leikkiasennossa. Kuka olisi niin julma, että voisi tällaisen riemukkaan leikkihetken toiselta kieltää? 

33 kommenttia:

  1. Lattiakaivon vahtiminen on Tärkeä Tehtävä! Mää vahdin usein sen jälkeen kun ihmiset on käyneet suihkussa. Vaikka miten jänniä ääniä kuuluu, ties vaikka NE olis tulossa kaivosta! ~Figo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama vika. Inhoon vettä, mutta kyllä suihkun jälkeen pitää silti mennä tsekkaamaan tilanne!
      terv
      Zetor

      Poista
    2. Vesi on mukavaa, jännää ja sit on hyvä mennä märin tassuin hiekkikselle. t. Sulo

      Poista
  2. Veden menoa on kiva seurata, mutta tassut ei saa kastua! - Max

    VastaaPoista
  3. Vähänkö teillä on hyvä palvelu! Meillä pitää ihan omin tassuin töniä kylppärin vesikuppeja, että saa ottaa viemäriin valuvaa vettä kiinni. Tosin henkilökuntaan saan aamulla hyvin vauhtia, kun kaataa vedet varpaille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah. Omatoimisuus on myös hyväksi! Auttaa kissoja useassa asiassa.

      Poista
  4. Joo, ootte hassuja ;)
    Me ei oikein tykätä kylppäristä ainakaan silloin kun lattia on märkä. Pesukoneen päältä voi kyllä seurata mamin touhuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tarpeellista sekin! Tiedä mitä muuten oikein siellä puuhaisivat.

      Poista
  5. Hienoa. Tottakai leikkirutiineja pitää ylläpitää. Samalla tulee hieman haikea olo, kun muistelen, millaisia leikkirutiineja Ruska-mummulla oli ja mistä kaikista arkisista jutuista hän otti ilon irti. Haikeus tulee siitä, ettei hän enää juokse kovaa kyytiä kyttäämään, kun pesukone sylkee vettää lavuaariin tai leipä pomppaa leivinpaahtimesta. Ottakaa siis kaikki ilo irti leikkirutiineista ja mahdollisimman pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otetaan kyllä! Ruska-mummulla on ollut hauskoja tapoja ♥

      Poista
  6. Rutiinit on tärkeitä, ja mikä olis muka tärkeempää, kuin yhteinen leikkihetkirutiini, varsinkin kun se on noin jännää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassut ja yksinkertaiset jutut ovat yleensä parhaita!

      Poista
  7. Eihän muruilta nyt voi mitään kieltää ;)

    VastaaPoista
  8. Hassuus ja omituisuus ovat elämän suola! :-D Kivalta kuulostaa tuo viemärihuljutusrutiini, ja päiviin on hauska saada kohokohtia. Meillä se tuntuu olevan hampaiden pesu, jota aletaan kärttää heti kahdeksalta illalla. 8-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh. Kärtetään hampaidenpesua!!!! Sepä vasta jotain.

      Poista
    2. No eikä. Ootteko varmoi että on kissa?
      terv
      Ilona

      Poista
    3. No eikä. Ootteko varmoi että on kissa?
      terv
      Ilona

      Poista
    4. On on, osaa naukua ja sanoa kurr!

      Poista
  9. Pienistä asioista on kissat onnellisia! Hauska rutiini. :) Meillä Raku nykyään kyttää monesti vessan viemäriä jopa silloin kun lavuaaria ei ole käytetty vähään aikaan. Mahtaakohan sieltä silti kuulua jotain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla. Tai sitten sieltä voi tulla mielenkiintoisia tuoksuja!

      Poista
  10. Hassut rituaalit ja rutiinit on parhaita!

    VastaaPoista
  11. Hassu Sulo, mutta onhan ne vesileikit tosi kivoja :D

    VastaaPoista
  12. Ruualla ei saa leikkiä, vedellä kyllä =D

    Mutta MISTÄ saa noin ihania vesikuppeja? Vaikka miten tiirailisin, en hahmota onko se jonkun sarjan kippo, mutta ihana se on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kippo on ostettu Stockmannilta :) Pohjassa lukee Oriental selection. Eli on ihan ihmisten osastolta ;)

      Poista
  13. Omituisia, mutta onnellisia :)

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.