perjantai 4. joulukuuta 2015

Veronpalautukset

ja tarjoustynnyri

Eilen tuli veronpalautukset. Sen verran tuli, että Naukulaan tuli raapimatynnyri tarjouksesta. Tynnyri otettiin kiinnostuksella vastaan. Sijoitin sen makuuhuoneeseen. Vaikka kuvittelin nukkuvani hyvin, ei siinä sitten niin käynytkään. 




Ensimmäiset kuvat ovat kolmen neljän maissa yöllä. Seuraavat hetki sitten. 



Ja vaikka Suloa ei kuvissa näy, on aivan turha kuvitella, että se olisi vain Namu joka häärää. Kyllä se kaksikko ihan yhteistuumin hyppi ja pomppi. Sulo vain ehti pois kuvista. Namu ei taida välittää tuleeko ikuistetuksi vai ei. 



Entiseenkin kaaokseen tuli nyt lisää mietittävää, kaapin päällys oli ehdottomasti tyhjennettävä ja matkalaukut saavat nyt luvan löytää toisen paikan. On tämä kyllä varsinainen huvikumpu. 

PS: Toisaalta, tuo kaapinpäällys on kyllä ihan huippupaikka. Sitä varten kesällä lahonneet ulkotarhan raputkin on aikanaan tehty. 

15 kommenttia:

  1. Ihailemme Naukulan Mamman prioriteettejä. Ensin sijoitus kissoihin ja sitten ehkä itselle, jos jotain vielä kukkaron pohjalle ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaan ei tainnut olla yllätys, että olen tassunalla?

      Poista
  2. Mekin ihaillaan Mamman tärkeysjärjestyksen asettelua! Ja tuossa taisi nyt käydä niin, että tuli yhden sijasta kaksi uutta paikka: tynnyri ja kaapinpäällinen. Suorastaan kaksi yhden hinnalla -tarjous ;)

    VastaaPoista
  3. Totaaaaaa, sä otat kuvia kissoista neljältä yöllä? Okei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voishan sen ajan huonomminkin käyttää... :D

      Poista
    2. Juu-u. Vaan katsokaas kun osasin odottaa jotain tapahtuvaksi ja kun sitten yöllä heräsin laitoin valot ja otin kameran käteeni :D

      Poista
  4. Hyvä tähystys- ja leikkipaikka! :) Onko tynnyriä käytetty? Minullakin on jo hyvällä mallilla kissamainen veronpalautusrahojen käyttö. :D Jännää, jännää! Saas nähdä ehtiikö tulla jouluksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tynnyriä on käytetty kyllä! Toivotaan, että postipoika on nopea ja kissat saavat jouluyllätyksensä.

      Poista
  5. Kunnon kissaihminen käyttää tuollaiset "ylimääräiset" rahat tietty kissoihin. Ja kunnon kissabloggari kuvaa kissoja neljältä yöllä. Mamma N on siis erinomainen esikuva meille kaikille!
    Namulla on joku tärkeä pallonkuljetusprojekti meneillään kaapin päältä ... jonnekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Namulla on aina projekteja ja ne tehdään täysillä!

      Poista
  6. Vai huvikumpu! Täällä nostetaan hattua Mamman kuvanottokunnolle. Kolmelta yöllä! Ei vaan täällä onnistuisi. Onneksi siihen aikaan yleensä kuuluukin vain tuhinaa. Sekä minusta että kissoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huoh. Ehkä täälläkin vielä joskus tuhistaan siihen aikaan.

      Poista
  7. Kissat on kyllä just tommosia! Mäkin oon haaveillut tynnyristä, mutta ei meillä taida semmoinen mihinkään mahtua..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kiva. Minäkin mietin minne sen oikein saan, mutta onneksi löytyi vielä paikka. Kohta saa kyllä kärrätä omia huonekaluja muualle...

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.