keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Kurssimateriaalia

kissoista

Eilen tein kotitehtäviä valokuvauskurssille. Piti kuvata liikettä ja pysäyttää se salamalla ja sen sellaista. Ei sitten muuta kuin uusi huiska kaapista ja avustajat kehiin. Kun toisella kädellä huiskutti ja toisella kuvasi, ei siinä kuvaustilanteessa paljoa zoomailtu. Jos olisi ollut huiskanheiluttaja, niin tehtävä olisi ollut huomattavasti helpompi. Tai ainakin kuvaan olisi silloin saatettu saada koko kissa. 

Se oli näin iso huiska jonka melkein sain! 

Vaik on tääkin kiva. 

Ai että harjoituksia? 

No, kutsu mut paikalle sit kun osaat. 


Avustajat häipyivät kuitenkin paikalta turhan pian, joten jouduin ottamaan kuvia itsestäni peilin kautta. Toisessa kädessä heiluva huiska ja toisessa kamera. Avustajat olivat tässä kohdin jo kauneusunillaan. 

24 kommenttia:

  1. Asiasta kiinnostuneita valokuvausavustajia kaivattais täälläkin :) Ihana tuo Sulo loikkiessaan poispäin..Ja Namua melkein epäillään täällä kalavaleesta ;)

    VastaaPoista
  2. Tänne kanssa valokuvausavustajia halutaan ja vaaditaan ! Mielellään vaikka nämä kaksi avustajaa <3

    Kehitystä näkyy kyllä kuvissa,kahdedittavaa ;)

    VastaaPoista
  3. Tuossa hommassa kuvausassari on kyllä melkeinpä pakollinen, muuten ei tosiaan meinaa saada koko kattia kuvaan.. Ekassa kuvassa Namun ilme näyttää tosi hassulta, harmin paikka kun ei osunut koko naama kuvaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mutta minkäs teet kun on vain kaksi kättä! Tuosta kuvasta olisin kyllä muuten tykännyt.

      Poista
  4. Assistentin jos sattuu paikalle saamaan niin kissojen kuvaaminen on huomattavasti helpompaa kuin yksin. Yksin se on todella haastavaa.

    VastaaPoista
  5. Voijaanko antaa vinkki? Meijän äippä panee päänsä päälle namipalan tai jotakin törstyä, että me katottas kameraan. Toimii! Noin äipälle jää kädet vapaaks pitää kameraa. Hianot kuvat!

    VastaaPoista
  6. Namu on ihan hurja saalistaja kyllä, mutta ettei nyt vain vähän olisi lipsahtanut liioittelun puolelle tuo huiskajuttu? Sulolla taas on määrätietoinen askel ja häntä ♥

    Kyllä sinusta vielä ammattikuvaaja tulee! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedä siitä ammattimaisuudesta sitten, mutta jotain lisäoppia on kiva saada.

      Poista
  7. Mutta kyllä ahkeruus palkitaan Naukulan mamma! ja varmasti tuo Sulo palaa kuvattavaksi, vaikka tuossa niin tärkeästi jurppii alas rappuja.
    Lisää ihania harjoituksia......ja meiltä täältä rapsutuksia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harjoitus tekee mestarin, eli ei auta kuin ottaa kamera käteen ja jatkaa harjoituksia.

      Poista
  8. Oliskohan Namu pikkuisen huijannut tuossa ekassa kuvassa ;) Sulo varmaan meinaa, että Namu saa nuoremmakseen auttaa mammaa kuvauksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän vaan, prinsessoilla voi joskus olla aikalailla draamaa mukana jutuissaan.

      Poista
  9. On ihan tuskaisen raskasta heiluttaa huiskua 'väärällä' kädellä samalla kun yrittää ottaa kuvaa huiskaa jahtaavasta kissasta. Ja kurjia tuollaset mallit kun lähtee pois ja jättää toisen ottamaan kuvia vaan itestään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun on oman huiskakätensä löytänyt ei sitä niin vain vaihdetakaan.

      Poista
  10. Sulo on tainnut saada tarpeekseen mallina olosta :)

    VastaaPoista
  11. Namun kalajutut <3
    Vika kuva on ovela!

    Kristallipalloni kertoo, että robotiikka rynnii lähitulevaisuudessa kissakuvausmaailmaan. Puheohjautuva huiskaa heiluttava robottikäsivarsi helpottaisi Mammankin kuvausurakkaa. Niin voisi vapaammin keskittyä itse taiteeseen:D ja kameran säätöihin.
    Vai pitäisi varmaan sanoa lepertely/lässytysohjautuva, kun kissakuvausapuvälineestä on kyse. Mitkään puhe/ääniohjautuvat tsydeemit eivät tunnista ääntäni, jos lässytysvaihde on päällä. Ja allekirjoittanut lässyttää vain kissoille. Ihmisille en todistettavasti koskaan:D

    VastaaPoista
  12. Hihi, Sulo taas niin avuliaana! :D Voi kun olisikin kaveri liikekuvauksiin, niin moni potentiaalisesti hyvä kuva joutunut poistoon kun kuvassa näkyy vain osa kissaa! :(

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.