lauantai 28. toukokuuta 2016

Leppoisa lauantai

vain aurinko puuttuu

Lauantai on ollut toistaiseksi leppoisa, eikä se tästä muuksi muutu. Kauan kaivattua sadetta ei ole tullut vieläkään, muttei paista aurinkokaan. Namu nukkuu silti sitkeästi parvekkeella, tuolilla tosin. Sulo on vetäytynyt saunaan. Aurinkoisella ilmalla käytiin yhdessä nokostelemassa parvekkeella. Valitettavasti parvekkeelle on viikon varrella eksynyt myös useita kimalaisia. Kaksikko ei niitä silti ole saanut saaliikseen, vaan minä olen ollut pelastuspartiossa ensin paikalla. 




 Toivotaan, ettei ketään pistäisi mikään. Ei kimalainen, ampiainen eikä ainakaan käärme. 

19 kommenttia:

  1. Leppoisaa lauantaipäivän jatkoa siis Naukulaan. Hyvä että pelastuspartio on lähellä ja hälytysvalmiudessa, toivottavasti ei partioijan lauantairauha häiriinny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rapsutuksia mummulle ja Rauha-emolle! Toivottavasti siellä ei ole kiusaa öttiäisistä.

      Poista
  2. Samaten tuo nukkuu kissa aurinkoläntissä, kuin meidän koirakin.
    Osallistu kastehelmi arvontaan blogissani.
    Hyvää lauantai iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa sunnuntaita sinne! Täytyykin käydä kurkkaamassa blogiasi :)

      Poista
  3. Ei pistoksia eikä puremia kissoille, eikä muillekaan! Kiitos!

    Tuollaista söpöilyä taas suositellaan kaikille runsaina annoksina ♥ Leppoisaa lauantaita Naukulaan!

    VastaaPoista
  4. Itseäni myös hirvittää nuo surisevat pistäväiset. Eemeli on heti niiden kimpussa ja vieläpä ensimmäisenä ottamassa niitä suuhun. Yksi läheltäpiti-tilanne on jo vältetty, mutta uusi kyypakkaus ilmestyi nyt meidän lääkekaappiin, kaiken varalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kyypakkausta ei tarvita! Olen ymmärtänyt, että siitä saattaisi aiheutua kissoille munuaisvaurioita?

      Poista
  5. Lepoa ja rauhaa vaikka ampiaiset ulkona pauhaa 😴 Mamma on valpas vahti, loppuu pörriäisen mahti 🐝

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pörriäiset pyritään vapauttamaan takaisin luontoon, hoitamaan hommiaan siellä, eikä sisällä.

      Poista
  6. Toivotaan että pörisijät ja luikertelijat jättäisivät Naukulan rauhaan!

    VastaaPoista
  7. Onneksi vain kimalaisia! :) Ainakin ampiaisiin kuulemma tehoaa kun laittaa valepesän katonrajaan. Ampiaiset ovat sen verran reviiritietoisia, etteivät tule toisen pesän reviirille ja valepesä ajaa saman asian. Hitsi kun olisi tuon tiennyt pari vuotta sitten meidän toisessa asunnossa, se parveke oli melkoinen ampiaishoukutin.

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.