sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Näyttely avattu!

Sulo Sivellintassu ja kanvaksen kutsu

Kauan odotettu taidenäyttely on vihdoin avattu! 

Nuori lahjakkuus Sulo Sivellintassu on herättänyt huomiota taidepiireissä toistaiseksi lähinnä rämpytysteoksillaan ja vasta nyt pääsemme katsomaan Sivellintassun abstraktia kuvataidetta. 

Teokset on tehty varmalla tassulla, selkeällä visiolla. Niitä syntyy ympäri Sulo Sivellintassun ateljeetä, inspiraation vallatessa herkän taiteilijasielun. Toistaiseksi taiteilija ei myy teoksiaan. 

Kuvissa taiteilija esittelee teostaan Molemmilla tassuilla parvekelasiin







Näyttelyavajaisiin oli saapunut myös taiteilija Sivellintassun muusa, neiti Namu Naukula. Neiti Namu Naukula tunnetaan laajalti taidepiireissä myös omien lahjakkuuksiensa vuoksi. Hänen taidesuuntaukseensa kuuluvat nakertavataide sekä pitkäkestoiset konsertot



Siis onko näiden avajaisten ruokatarjoilu tässä?

Eksoottista!
Upean työn ja hienojen avajaisten ainoa miinuspuoli oli huonot tarjoilut, jotka kaikenlisäksi korjattiin heti pois kun Neiti Naukula niitä yritti maistaa. 

49 kommenttia:

  1. Voi teitä ❤️❤️ :D

    Tällaisesta taiteesta ymmärtää paremmin kuin monesta muusta. Kun se luomisprosessi ja siihen johtaneet seikat on tuttuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tämä on oikein oivaa taidetta. Avautuu katsojalle hyvin. Vaikka satunnaisesti saattaakin häiritä näkyvyyttä yleisellä tasolla.

      Poista
  2. Me taiteilijat ollaan kateellisia. Oikein näyttely! Ja täällä vain tylysti pestiin taideteos pois. Onneksi uuden teoksen teko on saatu hyvälle mallille. Muista ikkunoista meillä vielä löytyy nenätaidetta, joka on saanut olla rauhassa. T. Anselmi ja Eemeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Seuraavalla kerralla kyllä teidänkin pitää saada pitää näyttely. Toivottavasti siellä on tarjoilut paremmat kuin täällä!

      Poista
  3. Vau kiitos seikkaperäisestä näyttelykierroksesta! Kyllähän herra taiteilijalle nyt paremmat tarjottavat olisi pitänyt järjestää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja muusalle! Erittäin ajattelematonta näyttelytoimikunnalta tarjota vain silmänruokaa.

      Poista
  4. Meillä on myös ikkunoissa hyvin saman näköistä taidetta, Sulon tyylisuunnan seuraajia varmaankin nämä meidän pojat ja varsinkin Nemo, kahdella tassulla sujuu hyvin ;).

    VastaaPoista
  5. Hienoa taidett kissamaailman Picassolta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, taiteilija arvostaa noin imartelevaa kommenttia kovasti.

      Poista
  6. Siis oliko tarjoilut vain kuvausrekvisiittaa ja heti kun vieras meinasi maistaa ne vedettiin pois? :O - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ollut todella ala-arvoista näin korkeantason näyttelyssä?

      Poista
  7. Teillä on oikea kulttuurikoti. Jotkut taiteilijat käyttävät tassujen lisäksi nenää luomistyössään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Nenätaidetta tehdään myös täällä. Lähinnä keittiössä.

      Poista
  8. Täällä on roisketaidetta. Tapahtuu siten, että lintu kävelee ulkona ja roiskeita lentää äänen kera.

    Suuret ihailut teidän taiteilijoillenne. Kyllä nyt jonkinlainen kulttuuripalkinto olisi paikallaan : D

    VastaaPoista
  9. Namu nakertaja :-D Voihan joulukaktus!
    Upeaa tuo Sulon jälki!
    (Voi hitsi mikä jälki)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sopii vastauksena kaikkiin. Parvekelasien putsaamiseen on kyllä nyt ihan liian kylmä ilma.

      Poista
  10. Me ihaillaan kovasti teidän kulttuurikodin kannustavaa otetta taiteenluomiseen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Ei kai tässä muukaan auta kun taidetta vaan tulee kerta toisensa jälkeen?

      Poista
  11. Tällaisissa näyttelyissä ei voi olla viihtymättä! Taiteilijat itsekin ovat silmiä hivelevän kauniita. Konserttitaltiointi olisi myös kiva kuulla. 8-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konsertti on nyt jatkunut viidettä päivää ja taitaa olla hiipumaan päin. Ehkä vielä joskus sekin taltioidaan. Viiden vuorokauden äänitettä en kuitenkaan lupaa.

      Poista
  12. Sydän Sulolle, sydän Namulle ja sydän Mammalle

    VastaaPoista
  13. Ihastelemme taidetuotoksia täällä ihmusjoukolla! Luovuus kunniaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh! Siellä ollaan siis sunnuntain taidenäyttelyssä!

      Poista
  14. Herkin kaarin taiteilija Sulo toteuttaa näkemystään. Aplodit. Sääli ettei avajaisiin oltu kutsuttu enemmän väkeä! Toisaalta, nuo tarjoilut... ehkä parempi niin.

    terves
    Zetor ja Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarjoilut eivät olleet mistään kotoisin. t. Sulo ja muusansa

      Poista
  15. Vakuuttavaa jälkeä. Kai peilitkin on otettu kanvaskäyttöön?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satunnaisesti kyllä. Mutta parasta on silloin, jos niihinkin tulisi jälki.

      Poista
  16. Taiteilija ja hänen muusansa!
    Onhan se hienoa kun meikäläinenkin on nähnyt livenä edes muusan, joskus sitten itse mestarin.
    Voisihan noita taideteoksia kuvata ja sitten jossain yhteydessä pitää vaikkapa myyntinäyttelyn tai pienen kilpailun: Kenen mestarin teos on paras!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja silloin kun tapasit muusan, oli hän puolta pienempi. Sellainen pikkumuusa.

      Poista
  17. Kyllä on upeaa taidetta. Meillä pari taiteilijaa tekevät teoksiaan ikkunoihin ja tiskipöytään tassuilla ja erityisesti nenällä. Toisella on vieläpä tapana syljeksiä lasiin, jotta saa oikein kunnolliset taiteet tehdyksi. Siis siihen ikkunalasiin, muista laseista se ei ymmärrä yhtään mitään. :)

    VastaaPoista
  18. Upea taidekokemus kertakaikkiaan! Meillä harrastetaan ikkunamaalauksen lisäksi tilataideteoksia milloin mistäkin, tuorein suosikkimaterliaali on kukkamulta.

    VastaaPoista
  19. Upeaa! Meillä ollaan vasta "nenämaalaus" vaiheessa, eli täplikkäitä teoksia...

    VastaaPoista
  20. Sulo on saanut aikaan todella taiteelliset tassunjäljet

    VastaaPoista
  21. Sulo edustaa paws-on ekspressionismia ja Namu jaws-on naturalismia - mukana aidot äänet. Ja taiteilijat ovat itsekin taideteoksia ja eläviä performansseja.Taidekoti Naukula :D

    Kirjahyllystäni löytyy Busch&Silver (1994) Why cats paint. Jos satut löytämään tämän divarista/netistä (ja nimenomaan 1990-luvulla julkaistun LP:n kokoisen ison softcoverin), niin se kannattaa ehdottomasti hankkia. Samoilta tekijöiltä on myös kirjat Why paint cats ja Dancing with cats, jotka eivät yllä samalle tasolle Why cats paint -kirjaan verrattuna. Tsekkaa lukija-arviot, jotka antavat aavistuksen kirjan satiirisesta otteesta. Moni on ns mennyt vipuun, ja ottanut kirjan taidekritiikit tosissaan:D http://www.goodreads.com/book/show/391156.Why_Cats_Paint

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua! Kuinka voi olla, ettei Naukulan taidekodissa ole edes tiedetty tuollaisesta teoksesta?! Vähän googlailin ja amazoinlla olisi tarjolla v 2006 painoksia. Nyt on pakko pistää tämä muistiin ja ottaa tehtäväkseen hankkia. Sen verran meillä maalaillaan.

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.