maanantai 11. heinäkuuta 2016

Huti (taas)

Parvekkeella

Minulla on riipputuoli. Yhtenä kesänä se pääsi parvekkeelle käyttöön, muina kesinä se on viennyt tilaa kaapissa. Ennen juhannusta ajattelin hemmotella kissoja ja ottaa sen esille. 




Olin varma voitostani. Onhan esimerkiksi lakanoidenveto ylivoimaisen ihanaa ja kyytiin saa helposti kaksi kissaa. Ja miten kävi? 





Tarvitseeko edes kertoa? 

Namun olen nostanut siihen kahdesti, kummallakin kerralla on ollut erittäin kiire pois. Kerran olen nähnyt, että Namu yrittää mennä siihen itse. On nostanut etutassut reunalle ja kun riipputuoli on liikkunut, on Namu kävellyt sen perässä. 

Sulon olen nostanut siihen myös kahdesti. Viihtyi pidempään kuin Namu ja kun Namu käveli ohi, oli siitä kiva Namua vähän täppäillä. Omia yrityksiä Sulolla ei moiseen vekottimeen ole. 

Että sellainen voitokas yritys tällä kerralla. 

PS: Jaa-has, saan näköjään pystykuvat vain joko vasemmalle tai oikealle, keskelle blogger ei niitä nyt suostu asettelemaan. Mennään sitten näin. 

26 kommenttia:

  1. Jos olisit ripustanut tuolin itseäsi varten, hakenut kirjan ja jotain naposteltavaa ja aikonut asettua tuoliin löhöilemään, niin ketkäs ne siellä olisivat jo odotellet sinua tuolissa eikä sinulla olisi ollut siihen mitään asiaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähestyin asiaa ilmiselvästi väärästä näkökulmasta :D

      Poista
  2. Blogger temppuili minunkin kanssani!

    VastaaPoista
  3. Tuo riipputuoli näyttää todella kivalta istumapaikalta. Veikkaanpa, että ei meilläkään kissat tuossa istuis, elleivät huomaisi, että mä tykkään siinä olla.
    -ihminen

    VastaaPoista
  4. Mä olen nähnyt lukemattomia ihania kuvia kissoista, jotka makoilee lampaantaljan päällä. Niinpä hankin lampaantaljan omilleni. Pikkukissa tykkäs siitä kaks päivää aluksi, sen jälkeen se ei ole katsonutkaan sinnepäin. Wylden nostin kerran taljalle, sa se loikkas karkuun kuin talja ois polttanu tassuja, katsoi vielä mua tyyliin Hullu akka, meinaaks sä tappaa mut?? :o Zappakin kiertää taljan, joten se ei enää nuku mun jalkopäässä (ainoo paikka, mihin taljan sain mahtumaan)
    Miksi mä en uskonu etiäisiäni, jotka sanoi että tää on tyyliin sadas kissoille hankittu peti, joka ei kertakaikkiaan kelpaa kissalle! Zappan lempipaikka on edelleen pesukoneen päällä 8ellen erehdy laittamaan siihen pyyhettä tms pehmikettä, silloin ei kelpaa), Wylde makaa vessan lattialämmityksellä jos alla on korkeintaan ohut pyyhe ja Simmons käyttää jopa kiipeilypuutakin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se menee, näin se menee. Vaan mitä tapahtuu jos laitat kissanpedin keskelle kulkuväylää ihan tielle? Uskoisin, että silloin se on hyvä.

      Poista
  5. Veikkaan että mä tykkäisin! Kokeile mamma sinäkin! Vois olla yllättävän hyvä :)

    VastaaPoista
  6. No mutta riipputuolissa on tosi mukava istahtaa itse, hyvä Mamma, ja kaapata samalla kissa syliin mukaan! Siihen se kai on tarkoitettu...

    VastaaPoista
  7. Kissat! Niillä on oikeus... Olisi kyllä luullut, että tuollainen riipputuoli olisi ollut menestys. Erikoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä olisi täydellinen kissoille...

      Poista
  8. Huti siksi, koska mamma puuttuu! :D Mie niiiin haaveilen omasta riippukeinusta ja siinä löhöilystä kisujen kanssa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, ehkä niin. Ei voi tietää kun en ole ehtinyt juuri riipputuolia käyttämään minäkään.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Totta! Paljon mukavampi kuin tämä tuoli. Siinä voisi ottaa päiväunetkin.

      Poista
  10. Riippukeinu olisi kyllä kiva. Siis itselle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan ja kun olisi itselle ostettu, ehkä kelpaisi kissoillekin.

      Poista
  11. Sulo kuitenkin yrittää tehdä mamman mieliksi ♡
    Höpsöt, hassut mamma ja mussukat!

    VastaaPoista
  12. Kärsivällisyyttä, ehkä se siitä jonain päivänä!

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.