torstai 11. elokuuta 2016

Ei herkille: Viisi sekunttia ja kymmenen senttiä

Mamman vika

Pitkään olen miettinyt kertoisinko vai ei. Päädyin kertomaan ihan siksi kun kissa on kissa ja kissalla on kissan tavat. Vaikka mahdollisuudet eivät aina olisikaan suurimmat mahdolliset saalistukselle, niin välillä kymmenenkin senttiä riittää. Meillä nimittäin on sen ulkoilutarhan katto kursittu kasaan nippusiteillä, ollut jo vuosia, mutta tällaista ei aikaisemmin ole tapahtunut. Onneksi. 

Näin se meni. Kissat ulkoilivat, minä katsoin uutisia aamuteeveestä ja söin aamujugurttiani. Namu tuli sisään ja sitten alkoi tapahtumaan. Näin Sulon sinkoilevan tarhassa, nousin ja ehdin temmata tarhaan vievän ikkunan kiinni. Sitten olikin jo liian myöhäistä. 






Sulo ei ymmärtänyt miksei saanut tuoda tipua sisälle. Koputteli anovasti ja katsoi minua silmiin. Minulle tuli huono omatunto, siitäkin. Kun sain Sulon sisälle ja linnun haudattua, muistin kehua. Sulolle lienee pääasia, että Namu näki. 

Sittemmin ulkotarhaa on edelleen tiivistetty nippusiteillä katosta, muutenhan tarha on niin pienisilmäistä verkkoa, ettei tällaisen pitäisi olla mahdollista. 

48 kommenttia:

  1. Sä sait Sulo sen kiinni! Mä vaan jouduin huitomaan lasin takaa, mikä vääryys! Olet suuri saalistaja :) Namua varmaan harmitti kun ei päässyt apajille. T. Sofi

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Todella! Vaan vielä parempi oli se, että tipunen yleensä löysi sen 10 sentin kohdan mistä päästä tuohon tiheästi verkotettuun tarhaan.

      Poista
  3. Mikä toi on?! T. Killi ja Priku, sisäkissat

    VastaaPoista
  4. Sä oot tosi metsästäjä Sulo! Loistavaa työtä!
    -Pena ja Punkku

    VastaaPoista
  5. Oho! Oho! Sää olet Sulo niiiiiin taitava! ❤️

    Meillä on tämäkin yhteinen asia. Minäkin sain kerran tipun kiinni parvekkeelta. Toin sen elävänä sisälle, ja ihminen vei sen (myös elävänä) takaisin ulos. Miksei me saada pitää meidän saaliita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai juu allekirjoitus unohtui. Terveisin Friede. Vaikka varmaan tiesit, kun olet mun ❤️ystävä!

      Poista
    2. Tiestin mä, heti tiesin. Purrrrr ♥ Kurrrrr ♥ T. Sulo

      Poista
  6. Minäkin kerran nappasin ulkohäkistä talitintin ja kannoin sisälle. Isäntä oli yksin kotona eikä oikein tykännyt vaikka tapoin hänen lounastaan varten sen jo valmiiksi ja olin sitä höyhentämässä kun isäntä hoksasi mitä toin. Isäntä ja emäntä meinasivat että se oli kuitenkin linnun syy, että se oli vähän tyhmä kun eksyi kynsieni ulottuville ja että minä olin sankari kun harvensin tyhmiä lintuyksilöitä ;) - Max

    VastaaPoista
  7. Vautsi Sulo, miten sä ootkaan noin hyvä metsästäjä!! Ei me vaan osattas..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä teitä pitäis vähän opettaa? Voisin kyllä. T. Sulo

      Poista
  8. Voi sua Sulo Saalistaja! Kaikki hurraa, ehkä Mesi ja Sipikin. Mutta emäntä suree pientä vainajaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoissa tunnelmissa, samoissa tunnelmissa! Namu hurrasi ja minä surin.

      Poista
  9. Minkäs sitä saalistaja vietilleen mahtaa :) Ilmeiden perusteella Sulo olis selkeesti halunnu tuoda mammalle lahjuksen.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo oli enemmän hämmästynyt siitä, ettei saanut tuoda saalistaan sisälle kuin siitä, että sen ylipäätään sai.

      Poista
  10. Onneksi olkoon Sulo! Kyllä saa olla perhe sinusta ylpeä. :) Siitä olisi riittänyt varmaan koko perheelle herkkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti ainakin muistin kehua! Sitten kun lintua ei enää haluttu tuoda sisään.

      Poista
  11. On vaan niin ketterä saalistaja, sehän on luonnonlaki että kissa linnun nappaa jos tulee liian lähelle. Namu ottaa selvästi mallia, odottaa vaan sitä tilaisuutta...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilemättä Namuu oli vallan ihastuksissaan tapahtuneesta!

      Poista
  12. Hyvä kuva tuo toinen ylhäältä. Tintti istuu Sulon suuhun juuri passelisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kieltämättä, oli juuri Sulon kokoinen tintti.

      Poista
  13. Kiitokset Mammalle, että päätit julkaista Sulon saalisuutisen. Ei ole Mamman vika. Syyllisyysfiilikset pois. Lintu oli väärässä paikassa ja väärään aikaan varotoimista huolimatta.

    Sulolle pusut ja rapsut: hieno ja taitava poika! Vain nopeimmat ja notkeimmat nappaavat lintuja (ilman haulikkoa tai verkkoa). Tämä ei siis onnistu kaikilta kissoiltakaan! Lihastreenit tuottavat siis tulosta. Pus pus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika notkeasti lintu Sulon suuhun päätyikin, vaikka oli vähän pieni tila linnun karkuun päästä. Mutta itsepähän sinne änkesi.

      Poista
  14. Hyvä Sulo! Ihan ihme touhua kun sun äiskä ei antanu tuoda saalista sisälle, kyllähän tommonen pitäis saada tuoda näytille.. Mut onneks sentään on kuvat todisteena, ettei joku voi väittää kalavaleeksi! :D -Viktor

    VastaaPoista
  15. Oho, oot Sulo aika äijä. Ei voinu mitään, jos suoraan suuhun lensi. Darwin ja niin edelleen.

    VastaaPoista
  16. Joo, kuulkaahan ku kissa toimii kissan tavoin, saalistaen. Äippä kerto, että Hipsu kissa oli ollu partsilla, niin hömötintti oli lentäny sen suuhun. Noh, äippä otti sen pois, ku Hipsu ei ollu yhtään sitä purru. Kohta oli Hipsu tullu uudestaan sisälle näyttään äipälle, että täs se hölmö hömelötintti taas on, mun suussa. Eloon se jäi, meinaan hömelötintti.

    VastaaPoista
  17. Ohhoh, onpas Sulo näppärä. Ei kyllä voi ymmärtää mistä raosta lintu on tarhaan tiensä löytänyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katossa on pieni kymmenensentin kolo, sieltä oli tullut. Ei ole muuta vaihtoehtoa.

      Poista
  18. Mä sain mökillä kiinni pienen myyrän! Vaik olin valjaissa ja narussa.

    VastaaPoista
  19. Voi mikä ilme Sulolla onkaan! Yhtään ei ymmärrä miksi mamma ei päästä saaliin kanssa sisälle, näytillehän se pitää tuoda! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo oli asiasta vallan pöyristynyt ja koputteli ikkunaan aika tovin.

      Poista
  20. Osallistu Riviera Maisonin pyyhkeiden arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  21. Huonotuurinen lintu! Meilläkin on kerran käynyt lintu parvekkeella, ängennyt meidän puolelle pienestä raosta, minkä naapurin kanssa jaettu väliseinä jättää. Onneksi oli kissat sisällä ja tuuletusikkunakin kiinni, ettei tipu saanut ajatuksia ängetä meidän sisälle asti. Sulo näyttää ylpeältä itseensä! :)

    VastaaPoista
  22. Voi Sulon ilmettä kun ei pääse sisälle luovuttamaan lahjaansa Mammalle - eikä edes Namulle. Mutta hyvä että kehut tulivat.

    VastaaPoista
  23. Voih! Linnun nappaaminen tekee pahaa -minullakin. Jyrsijöistä viis, niitä riittää. Onneksi sait kehut annettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, oli kyllä epäonni, että lintu tuonne tarhaan pääsi. Minusta siis, Sulosta tuo oli parempi kuin lottovoitto.

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.