keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Maailmanhistoriaa Helkatissa

Kissat, Kirjat, Kahvila

Maanantai-iltaa ei olisi juuri paremmin voinut viettää.

Olin SKS:n kutsumana Helkatissa tutustumassa Petri Pietiläisen kirjoittamaan Kissojen maailmanhistoria -kirjaan. Enkä nyt tiedä mistä aloittaa. 

Aloitetaan nyt kuitenkin siitä, että Helsingin, edukseen uudistuneeseen, kissoja ajatellen sisustettuun, kahvilaan oli rantautunut joukko ilmiselviä kissojen ystäviä. Parhaat tuolit olivat varattuja kun saavuimme ja ne olivat varattuja kun lähdimme - kissoille tietty. 


Siksipä osa hassuista kissatädeistä istui koko tilausuuden ajan lattialla. 

Herra tietokirjailija Petri Pietiläinen oli asialleen omistautunut kissasetä, joka tiesi ja tunsi kissojen maailmanhistorian kuin omat taskunsa. Selvästi oli huomattavissa, että jatko-osallekin olisi tarve. Tutkimus kissoista maalaustaiteessa eri maissa ja maanosissa vaatisi selvästi tekijää ja minä tietäisin henkilön joka olisi siihen tehtävään erinomaisen sopiva (Petri Pietiläinen tietty!). 

Herra kirjailija, kissasetä sekä Kissakas.fi -sivuston Minna. 


Kirja on tuhti lukupaketti, joka varmasti sopii pukinkonttiin kirjojen ja kissojen ystävälle. Jos en olisi tuota kirjaa tilausuudesta saanut, tietäisin kyllä mistä joulupukille kirjoittaisin. Nyt ei tarvitse, mutta jaan mielelläni tätä ilosanomaa. Ja täytyy kyllä tunnustaa, että kun aikaisemmin huomasin, että samanmoinen maailmanhistorian opus oli tehty koirista, tunsin pientä kateutta. Onneksi kuitenkin Petri Pietiläisen tyttäret haastoivat isänsä kirjoittamaan myös kissoista, hassu kissasetä kun on. 



22 kommenttia:

  1. Siellähän on ollut koko kissablogistania paikalla!

    Mutta sitä vain, että ei taida kovin monessa muussa kahvilassa asiakkaat istua noin vain muitta mutkitta lattialle! :-D Samaa sarjaa on se, kuin että normaaleissa kyläpaikoissa ihmiset ei heittäydy eteisen lattialle ensi töinään. Kissat saa aikaan toisenlaisia käytöstapoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, olisikin jännittävää katsoa mitä tapahtuisi jos tavallisessa kahvilassa toimisi kuten tuolla!

      Poista
  2. Oli varmasti kiva tapahtuma ja kirja on varmasti mielenkiintoinen luettava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli! Vielä en itse ole päässyt kirjaan käsiksi, lainasin sen Analle :)

      Poista
  3. Olisi ollut mukava tulla paikalle, kun kutsu kävi, mutta nyt ei vaan täältä matkan päästä sopinut aikatauluihin.
    Kirjan olin ostanut jo Turun kirjamessuilta, jossa se oli vähän kuin piilossa laatikossa kassan takana. Tietysti se sieltä osui kissatädin silmään ja päätyi ostoskoriin.

    VastaaPoista
  4. Komppaan Sailaa: Eläköön tyttäret ja Petrin rakkaus kissoihin <3 Nyt meillä on suomalainen, todella kattava tietopaketti ihmisen ja kissaystäviemme yhteisestä pitkästä historiasta.

    Ilta oli mukavan leppoisa ja oli tosi mukava tavata pitkästä aikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä vaikuttava teos! Ja mukava oli nähdä, hyvä että pääsit paikalle.

      Poista
  5. Very nice post. Have to get the book. It sounds very interesting to read!!! Thanks for sharing.
    Kendall

    VastaaPoista
  6. Sanoin tästä jo toisessa blogissa, mutta nyt erityisesti pännii, että en ollut tarpeeksi kunnossa lähtemään Päivin sijaan tuonne. Kukaan kertonut kirjailijan nimeä! Petri Pietiläinen on ihan tuttu mies opiskeluajoilta, ollaan istuttu baarissa tuhat kertaa ja opiskeltu yhessä mm filsaa Jyväskylässä. GRRR! MIKSEN TIENNYT??!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei. Onpa harmi! Onneksi löysit tilaisuudesta tehdyn videonpätkän vaikkei se silti ole sama.

      Poista
  7. Hitsikseen oli kivaa ja kiitos kyydistä kotiin ! Oli tosi kiva nähdä ja muo vieläkin vähän kikatuttaa kirjailijan jutut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hauska ja lennokas puhuja. Oli mukava tavata taas!

      Poista
  8. Varmasti upea ilta ♥ Uudistettu kahvila näyttää tosi houkuttelevalta ja kunnon kissaparatiisilta! :) Mielellään sitä lattialla istuu kun tuollaiset ihanuudet valtaa parhaat paikat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissoille oli laitettu omat pitkospuut katonrajaan ja kattoon oli ripustettu mm iso pärekori. Jos olisin kissa, niin olisin tyytyväinen tuollaiseen paikkaan.

      Poista
  9. Oli kiva tavata! Olen lueskellut Kissojen maailmanhistoriaa, siinä on hengästyttävän paljon tietoa tuosta suositusta eläimestä.

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.