tiistai 25. lokakuuta 2016

Päätös

Pentuhuoneesta

Ihminen, niin rajoittunut kuin onkin, joutuu joskus tekemään vaikeita päätöksiä. Niin kuin nyt senkin mistä tulee Namun pentuhuone. Vaihtoehtoja on kaksi, makuuhuone tai työhuone. 

Päädyin makuuhuoneeseen useammastakin syystä. Ensimmäinen syy oli se, että Namu viettää öitään kanssani makuuhuoneessa, toinen se, että Suloa ei siellä öisin näy. Yksi syistä oli myös se, että siellä on työhuonetta parempi valo valokuvausta ajatellen.  




Siispä tuumasta toimeen ja lauantaisen siivouksen yhteydessä siirsin sängyn nurkkaan, jotta lattialla tuli enemmän tilaa. Muuttunut järjestys aiheutti suurta hämmennystä, vaikka tavarat huoneessa pysyivätkin samoina. Namu ei nukkunut siellä yötä kanssani, mutta Sulo sen sijaan ravasi siellä yöllä ahkerasti. 

Aika näyttää oliko päätös oikea. 

31 kommenttia:

  1. Aattele, jos Namu päättääkin, että pennut syntyy saunassa! Laittais vähän haastetta hommaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos asia on Namusta kiinni, niin pennut voivat syntyä ihan missä vaan. Pyrkimys olisi kuitenkin, että voisin vähän olla vihjailemassa sopivasta paikasta.

      Poista
  2. Niin vanha kansa sanoo,että kissa tekee pennut oman valintansa mukaan ja siihen on vain tyytyminen.
    Meilläkin on vielä hyvässä kunnossa pentukori jolla on ikää noin 25 vuotta ja vain Fanny aikoinaan teki siihen pennut.Kivaa on kuitenkin suunnitella ja "odottaa" yhdessä emokissan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän se tietysti on. Vaan mukavaa olisi jos voisi itse olla päätöksenteossa mukana. Edes pikkasen.

      Poista
  3. Pentuhuoneen kalustaminen on kivaa :) Ja kyllä Namu siihen vielä tykästyy ♥

    VastaaPoista
  4. Outoa rymsteerausta ja punanuttukin vielä siihen ilmestyi. Kyllä tässä on nyt Namulla vähän sulattelemista ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Tätä on selvästi täytynyt pohdiskella.

      Poista
  5. Sanoisin, että viimeistään kun pennut puskevat ulos laatikosta/pentukehästä, muutat toiseen huoneeseen nukkumaan. ;) Tai sitten pennut muuttavat. Tämä siis, jos uni on sinulle tärkeää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja onnea tulevista pennuista! En ole viime aikoina juuri ehtinyt blogien pariin :)

      Poista
    2. Voi hyvin käydä niin ja olen varautunutkin siihen, että jossain vaiheessa saattaa pentuhuone vaihtua. Kiitos :)

      Poista
  6. Huonekalujen siirtämisen jälkeen on kissan tarkoin mietittävä, onko uusi järjestys kelvollinen! Mutta eiköhän Namu totu uuteen, sopeutuvainen kun on. Hämmennys on kyllä ymmärrettävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä mukava tietää jos Namu saisi määrätä täällä kaapin paikan. Vaikka aika usein niin toki tekeekin...

      Poista
  7. H-hetki lähestyy. Meillä kun Iines sai ekan pentueen asettelin pahvilaatikoita vähän sinne ja tänne. Kissaemo valitsi synnytyspaikaksi vilkkaimman huoneen sohvan takusen. Ei siellä ollut laatikkoa mutta puuhasi pesää ahkerasti. Laitoin kokeeksi laatikon ja nyt tuo paikka on saanut kokea jo seitsemän eri pentuetta. Yhdet tosin syntyivät huoneen vastakkaiselle laidalle mutta siirtyivät aika pian sohvan taakse. Almakin on tehnyt pentunsa samaan paikkaan. Kummasti vaikka kuinka tarjoaa hyvää paikkaa niin emo valitsee sen lopullisen.
    Eiköhän Namu hyväksy uuden järjestyksen pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Namu on päättäväinen, joten ehkä täälläkin on odotettavissa jonkinmoista justeerausta. Aika näyttää!

      Poista
  8. Veikkaan, että pennut syntyvät sänkyyn ja mamma saa muuttaa saunaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho. Täytyy sitten vissiin jonkinlaista patjaa lähteä hankkimaan :D

      Poista
  9. Vaikeita päätöksiä, niin Mammalle kuin Namullekin ;)

    VastaaPoista
  10. Yllä hauskoja arvauksia ja kommentteja. Pentuhuonetta ja sen muutoksia saa sulatella, arvailla - ja päätellä -, puolin ja toisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on ilmeisen hyvin otettu pentuhuone aina vastaan! Ehkä Namu on saanut emoltaan ja mummultaan ohjeet tähän?

      Poista
  11. Et taida paljon arvostaa yörauhaa :) Pennut alkavat pian bilettää öisin, niin kävi meillä kun pennut sai sisätiloihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan kuinka käy! Kuvittelen noin kahden ensimmäisen viikon olevan hiljaisia. :)

      Poista
  12. Heh, kaksi pentuetta makuuhuoneessa kasvattaneena voin toivottaa vain hyviä hermoja ja toivoa, että pennut ovat rauhallisia tapauksia (etenkin öisin). :D

    VastaaPoista
  13. Whaat? Pentuhuone? Oumaigaad, Namusta tulee äiti ♥

    VastaaPoista
  14. Voi en malta odottaa Namun pieniä pentusia <3

    VastaaPoista
  15. Oiii, sitten saa myös pennut olla aina eka asia minkä näkee herätessä ja sitten kun ne kasvaa niin ehkä nukkuu yöt viekussa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania kuvia maalailet, ehkä Namu suostuu. Ehkä ei. Vielä ei ole osoittanut minkäänlaisia kiinnostuksen merkkejä kyhäelmieni suhteen.

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.