torstai 17. marraskuuta 2016

Tuoksuterveiset

Sulolle

Välillä sitä ihmettelee itsekin kuinka ei heti ymmärrä itsestäänselvyyksiä. 
Eilen onneksi ymmärsin, Sulo tarvitsee tuoksuterveiset pentupesästä. Siispä vaihdoin alusen ja sen sijaan, että olisin laittanut sen heti pesukoneeseen, laitoin sen Sulon tutkittavaksi. Sulo tutki sitä tarkkaavaisesti ja pitkään, sen jälkeen ei murinoita ole kuulunut kun Sulo on pentuhuoneessa käynyt. 

Ai nää on näitä puhtaita. 

Kylläpä ne sottaa noin pieniks.
(Oikeasti eivät sottaa yhtään, Namu hoitaa kaiken esimerkillisesti)

Noita vois oikeestaan tuijottaa vaikka kuinka. 




Onhan nämä pelottavia, jos ei ole tutustunut lähemmin. 


PS: Naukulan You Tube -kanavalta löytyy lisää pentuvideoita.

PS2: Kaikka ovat täydellisiä punatabbyjä, minulta vaan on hieman värit kateissa. Onneksi on 14-viikkoa aikaa opetella. 

31 kommenttia:

  1. IIIK, miten pelottava! Ja kohta avautuu silmätkin, huuuuuu...
    Voi Sulo, onneksi mamma keksi oivan keinon hämäläiskissan totuttamiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmät ovatkin jo kovaa vauhtia avautumassa, paitsi isolla tytöllä! Hän vain nautiskelee elämäastä muuten.

      Poista
  2. En kestä miten ovatkaan söpöjä!!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea tuota onkaan ymmärtää. Tuota söpöyttä siis.

      Poista
  3. Meilläkin on samaa rumbaa harjoiteltu. Pentupesän tekstiilit kämpän lattialle tuoksuteltavaksi ennen pesukoneeseen laittoa...

    VastaaPoista
  4. Ihania vauvoja ovat! Hienoa, ettei Sulon tarvitse enää murrailla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä päivältä mennään eteenpäin, nyt Sulo on löytänyt Namun ruuat huoneesta ;)

      Poista
  5. Onhan siinä Sulolla ihmettelemistä, kun yhdestä Namusta tuli yks kaks kuusi :) Eikä ollenkaan kerkiä hänen kanssaan leikkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, Sulo selvästi kaipaisi leikkikaveria! Nyt kun Namu on jo hieman käppäillyt yläkerrassa, Sulo yrittää vähän kysyä josko juostaisiin hippaa. Vielä ei ole Namu suostunut.

      Poista
    2. Ei Namu taida ehtiä nyt hippaa. Mut onneksi on Mamma joka hoitaa kaiken! Kai-ken!

      Poista
  6. Voi että, miten kauhean vaarallisen näköinen peto tuossa viimeisessä kuvassa! Kannattaa siinä isonkin kollin olla varuillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa. Ei tiedä josko tuollainen vaikka hyökkäisi kimppuun ja siitä voisi sitten tulla pentubasilleja. Pthyi, sanoo siihen Sulo.

      Poista
  7. Nyt on Sulolla rauha, kun on saanut tuoksutella. Tai no, rauha ja rauha, kohta ei ole ollenkaan rauhaa kunhan lähtevät liikkeelle nuo hurjat critterit. Anteeksi että epäilin että joukkoon on lirahtanut cremeä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin mielelläni ottanut joukkoon cremeä ♥ Namun ihana Rauha-emohan on creme ja Namu kantaa diluutiogeeniä, mutta Calle ei kanna. Olisi ollut hieman helpompaa tunnistaminenkin jos joukossa olisi ollut cremeä. Värisävyeroja kyllä on ja hienot kuviot!

      Poista
    2. Vieläkin ihmettelen, miten voi erottaa kuka on kuka. Huh!

      Poista
  8. Voi hyvänen aika ❤️❤️❤️❤️❤️
    Ovat kyllä vähintäänkin jännittäviä kaikessa söpöydessään ja täydellisyydessään❣️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä varsin täsmällinen suoritus Namulta. Täällä asustelee nyt viisi sunnuntailasta.

      Poista
  9. On kyllä tosi pelottavan näköisiä tuollaset pienet kisut. :D

    VastaaPoista
  10. Ihania pieniä syöjiä kaikki ♡

    VastaaPoista
  11. Pontevasti imevä pesue on kuin kupliva kattila. Imeminen on kokonaisvaltaista työtä, pentu imee niin, että hännänpääkin on mukana. - Sulo on jo sulamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, hännänpäätä myöden keskitytään siihen tärkeimpään. Oli sitten kyseessä syöminen tai nukkuminen.

      Poista
  12. Oi joi, täällä voi vaan huokailla ihailusta<3

    Hyvällä mallilla on Sulon hommatkin, kohta se leikkii pentujen kanssa, kunhan saavat simmukat auki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmiä jo availlaan, joten Sulon on parasta varautua!

      Poista
  13. Nyt kun sanoit, toihan kuulostaa erittäin loogiselta ja aika itsestäänselvyydeltä kanssa. En olisi minäkään tajunnut, varmaan missään vaiheessa :)

    Mutta nämä punapäät. Mun sydän reistailee ja silmät hikoo, koska ne on aivan liian ihania <3 Vielä ei ihan kissalta näytetä, mutta täydellisiä kirppuja ovat. Ja miten hyvin Namukin niitä hoitaaa, esimerkillinen äiti.. Buaaaaaah, mun pitää vähän mennä itkeen onnesta ;)

    VastaaPoista
  14. Ihanaa, että murinat hälveni tuoksujen myötä! ♥ Ehkä Sulo uskaltaa kohta osallistua hoitoihinkin? :)

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.