lauantai 28. tammikuuta 2017

Arki on ihana

Arki on 

Arki seitsemän kissan kanssa on ihana ja se on myös työntäyteinen. Sulolla ja Namulla on täysi työ opettaa tenavat kaikennäköisiin välttämättömiin asioihin. Kuten esimerkiksi: 


  • Kuinka herättää ihminen yöllä hellästi näykkimällä?
  • Kuinka päästä ruokapöydälle jos ei jaksa hypätä sille vielä lattialta?
  • Kuinka hallita ihmisen televisionkatsomista?
  • Kuinka varmistua siitä, että perjantain pinaattilettuillallinen nautitaan Nachon kanssa?
  • Kuinka huolehditaan siitä, että ihminen vihdoinkin pistäisi olohuoneen verhot pesuun?
  • Miten vaihdetaan lakanat?
  • Kuinka osallistutaan perheen arkisiin askareisiin, kuten esimerkiksi lattioiden lakaisuun?


Kuten huomaatte, lista on pitkä, jollei peräti loputon. 

Vaikka kamera usein lähellä onkin, kaikista tapahtumista ei valitettavasti ole kuvamateriaalia, osasta kyllä. 

Lakanoiden vaihtoon kuluva aika on noin tunti.
Siinä ajassa kissanpoikanen väsyy jo hieman kun on riehunut kyllikseen. 

Nachoa nukuttaa jo Pekka haluaisi vielä painia. 

Kynsien hoito on tärkeää, Namu-emo on kertonut, toteaa Pekka. 

Olen hyvä opettaja, ehkä yksi parhaista.
Keksin reittejä ja esittelen miten hallita telkkarinkatselua. 






Kun on kouluttanut tenavat hyvin, voi itse vain chillailla. 

Pinaattilettuja ja puolukkahilloa lattialla istuen,
Nacho puree varpaita.
Taustalla kukkajakkara, kukka muutti pieneen ikkunattomaan kylppäriin. 

Voisi toki joitain askareita tehdä niin, että sulkisi pienet kissanpoikaset yhteen huoneeseen, mutta enhän minä niin raaski tehdä. 


Namu jaksaa riehua tenaviensa kanssa vain ajoittain, imettää edelleen ja kipittää paikalle jos jokin pieni hätähuuto jostain kuuluu. Ja niitähän kuuluu, varsinkin silloin kun painit äityvät liian koviksi tai kakka on vähän kovalla. 

Nala otti punnitukseen mukaan hiiren, halusi ilmeisesti varmistua siitä,
että on edelleen pesueen suurinNachon tullessa hyvänä kakkosena.
Perää pitää Noomi. 


Vauhdikasta viikonloppua kaikille, muistakaa myös levätä! 

33 kommenttia:

  1. No mut kyl onki mukava näköne skki siäl teijä huushoillis. Tämmönen kolli o melke lääpälläsd ku niit pikkussi kattsele. Se on tiätystrenki bvähä helpomppa tämmöt matkam pääst, mut nätei ova. Ja kyl toi tyälistaki o aika samalaine ku meil. Molemil, Ukol ja Akal oivat tommosek ku nek kyttävä joka päivä vaik kuin kaua. ukko kuapsutta sitä joka aamu ja on tärkkiä näköne. Nii ja sit o se ku Ukko hake aamusi siält ovan takka ja ruppe kyttämä samal ku syä. Akka kyttä sitä kans ja mää mene ain joskus sihe maate. Akka marise, ette mä sasi ollas sii, mut silittä samal ja meina ruvetak kehuma. Aika lysti o joskus kissa elämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina, kissan elämä on aina lystiä! Niin sen ainakin olla pitäisi.

      Poista
  2. Leevi tuossa jo lisäsi listaan yhden jutun, jonka Ruska-mummukinkin lisäisi: Kuinka luetaan sanomalehteä yhdessä ihmisen kanssa! Voi kertakaikkiaan. Tuo lattin lakaisu on kyllä mahdotonta muuten paitsi hyvä keino huvittaa viittä kissanpentua. Joten ryppyotsaisesti ei pysty mitään tekemään, ei edes ripustamaan verhoja tai katsomaan televisiota, vaan kaikkea täytyy tehdä vaan leikillään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ryppyotsaisesti ei todellakaan voi tehdä mitään, ei kerrassaan mitään. Sanomalehteä tänne ei tule, joten siltä on säästytty.

      Poista
  3. Ihania pentuja ja isoja kissoja. Just hyvä lista. MIten se onkin niin, että kaikki kissat tykkäävät lakananvaihdosta? Onko se niillä geeneissä?
    Mulla ei oo telkkaria mutta läppäristä katson ohjelmia. Usko kissalla on paikka tässä vieressä ja tietysti just ku on jännä paikka menossa niin tähän ruudun eteen se tulee kiehnäämään. Aikani sitä tästä pöydältä alas ajoin mutta kun ei se oppinut niin annoin periksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla, lakananvaihtogeeni! Vaikuttaa siltä kyllä että sellainen geeni on olemassa.

      Poista
  4. Kyllähän pentujen pitää heti pienestä oppia kissojen tavoille. Eihän siitä mitään tulis, jos vasta sitte siellä omassa kodissa pääsis opettelemaan miten verhot irrotetaan tai miten lakanat vaihdetaan... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, se on hyvä saada heti syntymäkodissa sellaiset opit että niiden kanssa pärjää. Jää sitten enää se uuden henkilökunnan koulutus tehtäväksi.

      Poista
  5. Sulo olet hyvä opettaja elämänkokemuksellasi! Mitenkähän se kukka viihtyy pimeässä.. - Pepsi

    VastaaPoista
  6. Oi tätä helskyvää ja kuplivaa onnen tunnetta rintapielessä, kun näitä teidän seikkaluja lukee ♥ :D ♥:D ♥

    VastaaPoista
  7. Taru sen jo sanoikin! Voi sentään! ♥

    Tärkeitä opetuksen aiheita! Huomaamme myös, että teillä ollaan ajan hermolla: ruutuajan vähentäminen on nykypäivän ainainen keskustelun aihe. Teillä tosin ei pyritä rajoittamaan lasten ruutuaikaa, vaan mamman. Ja mahtaa lakananvaihto tosiaankin olla seitsemän, joista viisi pientä, kanssa melkoista puuhaa :-D Miten se yleensä onnistuu ikinä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä lakananvaihtopuuhassa saa sinnikäs olla!

      Poista
    2. Ai niin se jäi sanomatta punnituksesta, että Sulo on toki kertonut pennuille senkin, että hiiretkin on syytä ajoittain punnita. Itselläänkin oli pienenä poikana toisinaan hiiri mukana punnituksessa. ;)

      http://naukulanperhe.blogspot.fi/2014/06/silkkaa-iloa.html

      Poista
  8. :-D Voi jestas, mitään ei tarvitse tehdä yksin! Ihanat pikku riiviöt. Verho, jalan nakerrus, kukkajakkara, urheilu-tv-osallistuminen... :-DDD Ja minihurmuri Pekka ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitse, ei edes silloin kun haluaisi esimerkiksi siivota pentujen pottia.

      Poista
  9. Ihanat! Ja tuo rikkaharjan kanssa leikkiminen, mikä siinä voi kiinnostaa niin paljon. Meillä kaikki pennut ja pentueet ovat olleet siitä yhtä kiinnostuneita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin mielenkiintoista. Ehkä se on peräti syy miksi kissanhiekkaa levitellään?

      Poista
  10. Hyvin ovat Namu ja Sulo tenavat opettaneet! Mitenkäs tuo lakananvaihto onnistuu ollenkaan, kun kahden aikuisen (?) kissan kanssakaan ei meinaa onnistua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Aikaisemminhan täällä oli aina lakanapainit, mutta Namun odotusajan jälkeen niitä ei ole näkynyt.

      Poista
  11. Hui, paljon on jo opittu. Kyllä punanutuista vielä kunnon huushollaajat tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee, tulee. Olen tästä aivan täysin vakuuttunut. Namu myös.

      Poista
  12. On se vain niin ihanaa kun kissat osallistuvat.......Petauspuuhat ovat ilmeisesti kaikille kissoille jo syntymälahja. Toinen mukava puuha meillä oli aikaisemmin lakanoiden veto eli Malla oli siinä aina mukana ja piti ihan varoa, että kissa ei vahdilla hypännyt kuin keinuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siirtynee emonmaidossa tuo taito! Lakanoiden veto tuntuu myös olevan suosiossa. Pitäisi vain saada joku niitä vetelemään kanssani.

      Poista
  13. Voi miten pennut on jo niin pieniä isoja! ♥ Touhuarkea teillä siellä ja varmasti mamman kärsivällisyys kasvanut pentujen myötä entisestään. :D Tunti lakanoiden vaihtoon, huhuh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä kärsivällisyyttä kasvattaa ja tuo paljon iloa samanaikaisesti!

      Poista
  14. Täytyyhän kissalapsen päästä osallistumaan, ei sitä muuten opi!

    VastaaPoista
  15. Voooi miten ihania pikkusia vintiöitä <3

    VastaaPoista
  16. Onpa toisennäköinen kuva susta. Kai se oot sinä?

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.