torstai 19. tammikuuta 2017

Lisää punanuttuja

sekä isoisosetä

Minä kävin kylässä Sulon ja Namun isoisosedän ja hänen perheensä luona. Pidemmän aikaa Naukulan Kerho -blogia seuranneet saattavat muistaa isovaari Mikin? Siis Silkkiturkin Menevän Machon.  Tänään tapasin hänen veljensä, Silkkiturkin Mahtavan Mikaelin eli Nappulan. 

Ruskeatabby Silkkiturkin Mahtava Mikael. 
Ai kerro vielä kuinka mun velikin on sulle poseerannut. 

Kissat olivat ihanan seurallisia ja leikkisiä. Toki kauneusunet tuli ottaa silloin kun oli niiden aika, eikä vieraan käynti häirinnyt tässä tärkeässä puuhassa perheen 16-vuotiasta senioria Silkkiturkin Heikunkeikun -kissaa eli Kukkaa. 

Tässä Kukka nukkuu yhdessä talouden pienen punanutun kanssa. 

Punatiikeri Silkkiturkin Jimi Hendrix eli Pirkka näytti miten leijonat lepäilevät ja lähtiessäni yritti selvästi omia kassini. Oli selvästi Pirkan kokoa. 


Ja sitten, sitten siellä oli niitä Silkkiturkin punanuttuja. Enpä mene nyt yhtään sanomaan kuka on kuka (!), sillä vaikka omani tunnenkin, niin toisia näemmä en. 

Höh. Mähän oon mä enkä kukaan muu. 

Ai siis tää oli se täti ku tykkäs täplämassuista?










Pikkuisten emosta, Silkkiturkin Pihlajanmarjasta eli Pimusta en saanut tämän parempaa kuvaa kun siinä kävi sitten niin, että Pimu tuli syliini. En pistänyt pahakseni. 

Silkkiturkin kasvattajan kotisivut löytyvät täältä ja siellä pääsee ihailemaan käsittämättömän upeita Inkeri Siltalan ottamia kuvia tästä punanuttupentueesta. Tuollaisista kuvista minä voin vain haaveilla. Huoh. Sieltä löytyvät myös yhteystiedot, sillä näistä punanutuista kaksi on vielä vapaana. Olisi vissiin pitänyt varoittaa jo heti! 

18 kommenttia:

  1. Ihania ovat ihan jokainen, isot ja pienet. :D

    VastaaPoista
  2. Voi Pimu minkä teit, varmasti valloitit Naukulan Mamman sydämen.

    VastaaPoista
  3. Nämä pienet on oikein erikoisen totisen näköisiä. Se on vissiin totista työtä tuo kissaksi kasvaminen, vaikka paljolti onkin leikkimistä ja söpönä olemista.

    Hienoja kissoja kaikki, isot ja pienet! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin hassun totisia? Minun mielestäni siitä viiden viikon iästä lähtien ovat totisia tapauksia.

      Poista
  4. Että tämmöisiä kyläpaikkoja sulla! Voi hyvänen aika... mitä komeutta ja kauneutta taas oikein isoina ja pieninä versioina. Puuh!

    VastaaPoista
  5. Ylätassut täplämassuille! Me ollaan kaikki niin ♥ oltiin sitten pieniä tai isoja. Kuten nämä kuvatkin sen todisti. Saatikka sitten Naukulan kaikki massut :)
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
  6. Pikkuinen täplämassu, ihana :) No toki kaiki ovat, seniorista pikkusimpaan junioriin.

    VastaaPoista
  7. Sil mahtaval Mikaelill o oikke hiano turkki. Siin on kovaste nätit ne rairat siäl kyljis ja seljäs. En ny juur muista, misä ole vähä samantapassi näny, mut kyl niist kuulemma aika paljon tykätä muallaki. Ja ne lapset ovas sit vähä mahrottoma nätei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikaelilla eli Nappulalla oli kerrassaan komea turkki!

      Poista
  8. Ihania kissuja! :) Kylläpä euroissa nyt hellitään punafaneja! ♥

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.