sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Hei hei Nacho

Viimeinen lähtijä

Nacho lähti omaan kotiinsa perjantaina.

Ennen lähtöä viimeinenkin paikka tuli vallattua ja odotin vain koska kukka tippuisi lattialle. Minua kuitenkin säästeltiin tältä, jotain vaikutusta saattaa olla sillä, että hätäisesti otettujen kuvien jälkeen nostin tenavat heti pois kukan kimpusta. 

Noomi vasemmalla, Nacho oikealla. 

Nacho. 

Nacho. 

Tyynen rauhallisesti lähti Nacho matkaan, vaikka tilanteessa oli jotain varsin kummallista. Ainakin Nachosta ja Noomista. Muu perhe ei tilannetta niinkään ihmetellyt. 


Nacho päätti lähteä ottamaan selvää tilanteesta. 

Näin lähelle mentiin Riku-setää katsomaan. 

Mitä lie pojat toisistaan miettineet.
TV-tasolla on Namu nauttimassa Nachon isännän rapsutteluista. 

Hyvin on Nachon yhteiselämä uudessa kodissaan lähtenyt liikkeille, reippaita ovat olleet kaikki. 

Urakka on nyt ohi ja täällä totutellaan kolmen kissan taloudeksi. 

20 kommenttia:

  1. Ahaa! Nacho lähti siis kasvattajan ja Riku-sedän luo? Sehän on mukavaa, vaikka Riku-setä tietysti vaatii vähän miettimistä ja tarkkaa tutustumista. On sillä tavalla vähän erilainen!

    Onnea kolmen kissan talouteen ❤
    Mutta se kukka voi kyllä vielä pudota useampaankin kertaan ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No itse asiassa ei lähtenyt, lähti muualle. Kasvattaja ja Riku-setä olivat vain luovuttamassa Nachoa oikeaan kotiinsa. Olen taas jotenkin hassusti kirjoittanut.

      Poista
  2. Nacholle hyvää, onnellista ja pitkää elämään uudessa kodissa!
    Naukulan mammalla lienee jokseenkin haikea olo, kun lapset ovat lähteneet, mutta ehkä yhden jääminen taloon vähän lieventää ikävää. :)

    VastaaPoista
  3. Nyt voi varmaan jo huokaista ja lähteä aloittelemaan uutta arkea kolmen kissan huushollissa. Varmasti jatkossakin on vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ainakin kukille ja muulle kotirekvisiitalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri kaatui kukkaruukku työhuoneessa ja nyt sinkoilevat kirjat...

      Poista
  4. Menestystä kaikille vauvoille uusissa kodeissa. Ja teillä onkin nyt suurperhe. Sulolla on hurja homma olla " akkavallan" alla. No ei kai oikeesti ole...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akkavalta tai sitten kaikki akat vain hemmottelvat herraa.

      Poista
  5. Hienoa, että "lapset" ovat hyvin kotiutuneet uusiin koteihinsa.
    Niilo (koira), kun tuli meille, nukuin ekan yön hänen kanssaa lattialla...ulkotuolin pehmusteen päällä...:)

    VastaaPoista
  6. Tekipä Nacho reippaasti tuttavuutta Rikun kanssa! Nyt olette sitten ihan omalla porukalla vaan ja Noomi saa olla ainut vauva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän reippaasti. Kerran aikaisemminkin oli toki nähnyt.

      Poista
  7. Varmasti pääsi pienokainen hyvään kotiin.

    VastaaPoista
  8. Hienosti hoidettu koko iso projekti! Ja on varmaan ihan hyvä, että Noomi jäi, koska ois ehkä kamalampaa hetken aikaa, jos ei yhtään pentua. Kyllähän siihenkin taas sitten tottuisi, mutta silti.

    Kolme kissaa Naukulassa! On sekin aika iso perhe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme kissaa ja mamma. Aikamoinen perhe.

      Kiitos, kyllä tässä olikin puuhaa ihan tarpeeksi. Ihanaa, mutta ei tullut tekemisen puute.

      Poista
  9. Voi sinne meni viimoinen heihei söpöläinen punanuttu ♥ Onneksi kotiin jäi yksi söpsökki kahden muun söpsökin kaveriksi!

    VastaaPoista
  10. Voii, onnea Nacholle omaan kotiin! ♥ Hienot valjaat pojalla! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hienot ovat ja hyvin oppi niissä olemaan. Sisätiloissa ainakin.

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.