lauantai 18. maaliskuuta 2017

Pekalla

Kylässä

Tänään oli puuhaa jos jonkinmoista ja jossain kohdin ryhdyin jännittämään. Iltapäivän päätteeksi menin kasvattajan kanssa katsomaan Pekkaa, Namun pentua Pinkkitassun Noëlia (EUR d 22). 

Pekka lähti Naukulasta ensimmäisena, sunnuntaina 18.2. 

Pekka on ollut reipas poika alusta lähtien. Syönyt, juonut, leikkinyt ja asioinut hiekkiksellä niin kuin kissan kuuluukin. Mikään ei ole hajonnut Pekan tassuissa, vaikka laskelmia hyllyn ylätasolle tekeekin.

Pari kertaa Pekka katseli minua vähän tarkemmin, ehkä ajatteli, että tuossa tädissä on jotain tuttua, mutta mistä ihmeestä minä tuon ihmisen oikein tunnen. 










Oli ihana nähdä Pekkaa ja ihastella kasvanutta nuorta miestä. 

Kiitos, kun sain tämän mahdollisuuden J & M! 


28 kommenttia:

  1. Liikutuin ihan täysiä ;) Ihanaa kuulla uutisia ihanasta Pekasta <3 <3

    VastaaPoista
  2. Kyllä Pekka sinut muisti ainakinjollain tasolla. Komea Pekka:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ehkäpä. Mutta kyllä minua eniten ihastutti nähdä kuinka onnellinen Pekka on uudessa omassa kodissaan.

      Poista
  3. Pekka söpöliini ♥ Oliko iloista vai haikeaa nähdä Pekka?

    VastaaPoista
  4. Voi miten iso poika Pekasta on jo tullut! Komea nuorimies, ja yhä komistuu! Ihana kuulla pennuista omissa kodeissaan ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kaikista on tullut kuulumisia. Olen siitä oikein onnellinen ja mielissäni.

      Poista
  5. Hiukan haikeaa ja samalla onnellista tavata Pekkaa, joka on sopeutunut uuteen kotiins, ilmeisesti melkein kuin olisi aina asunut siellä. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa haikeutta en tuntenut, pelkkää iloa ja ehkä hippasen ylpeyden tunnetta myös. Pekka on niin riepas.

      Poista
  6. Komea Pekka! ♥ Miten muutosta voi olla jo kuukausi?! Apuva miten aika lentää. :D

    VastaaPoista
  7. Olisit toki tullut käymään meilläkin samalla matkalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei onnistunut, oli aikalailla tavaraa mukana kun ennen visiittiä oli yhdistyksen kokous. Vierailin siis Pekan luona kokouksen jälkeen ja mukanani oli mm oma kahvinkeittimeni :D

      Poista
  8. Voi kuinka ihania kuvia Pekasta, oli tosi mukavaa kun kävitte! Pekka lähettää erityiskiitokset Noomille, kyllä sisko tietää mikä on paras lelu, pillillä on leikitty kovasti :)

    VastaaPoista
  9. Pekka on tosi tyytyväisen ja onnellisen oloinen,omassa kodissa on hyvä olla.
    Olette te Mamma ja Namu tosi hyviä kissankasvattajia.

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.