sunnuntai 13. elokuuta 2017

Minilomalla

Mummulassa

Olemme lomalla. Mummulassa, missäs muualla. Koko konkkaronkka. Saavuimme eilen ja viivymme hetken. Olemme siivonneet, tutkineet vaatekaappeja, kolunneet mahdollisia ja mahdottomia paikkoja, ottaneet päiväunia ja katsoneet yleisurheilua. 

Noomi ja uusi paperinkeräyskori.

Namu ja päiväunet. 



Namun tuoli. 

Namun matkapesä. 

Sulon herkkuhetki. 

Noomi leikittää äitiäni. 

Varsin päättömäksi touhu meni siinä kohdin kun aloimme (myrskyn laannuttua) katsomaan televisiosta yleisurheilua. Noomi oli kuin ohjus, yliväsynyt, kiukutteleva pikkulapsi, joka teki kiusaa. Meni television taakse johtoihin pyörimään, hyppi edessä ja yritti kaikin tavoin saada huomion muualle. Ei siinä sitten muu auttanut kuin sulkea pikkuneiti makuuhuoneeseensa, jossa jo Sulo ja Namu nukkuivat. Tänään on meno ollut huomattavasti rauhallisempaa ja hyvä niin. 

Mainitsemisen arvoista on, että tänä aamuna Namun aamurakkaus kohdistui äitiini. Sen sijaan, että Namu olisi tullut nuolemaan ja hellästi nakertamaan minua, kohteeksi valikoitui äitini. Minä ja Noomi nukuttiin eilisen rasituksia pois kahdeksaan. Sellaista ihmettä en muista tapahtuneen aikoihin. 

20 kommenttia:

  1. Hauskaa ja mielellään rauhallistakin minilomaa! Mummolassa on mukavaa!

    Ihmeellisiä asioita tapahtuu joskus. Toiset piipahtavat vieraiden sylissä, toiset nakertelevat ja rakastavat muuta henkilöä kuin omaa mammaa. Alkavan syksyn taikaa ehkä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummulassa on todella mukavaa, työntäyteistä, mutta mukavaa. Syksyssä on taikaa!

      Poista
  2. Hih, Noomi on käyttäytynyt ihan kuin lasten kuuluukin. :D

    VastaaPoista
  3. Kiva reissu ollut teillä selvästi mummulaan! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
  4. Äidilläs on varmaan erityisen mukavaa kun olette siellä kaikki 4! Kissatykkäävä ihminen ilman kissoja on hiukan orpo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, hieman on erimielisyyksiä siitä onko Namulla oikeasti nälkä. Äitini mielestä Namu on paras syömään.

      Poista
  5. Olipas Noomi kuin yli unensa riehunut lapsi. Hyvä, että vihdoin rauhoittui. Ja Namu ymmärsi antaa mamman nukkua aamulla. Mummu ehkä kesti rakkaudenosoitukset, kun ei ole joka-aamuista. Rattoisaa ja leppoisaa miniloman loppuosaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummu on ihan ylpeä siitä, että Namu tulee aamusella herättelemään ja Noomi myös. Sulo auttaa illalla kun sängystä otetaan pois päiväpeitto.


      Poista
  6. Voi, kissat rakastaa erilaisia paikkoja. Saavat virikettä runsaasti. Kolmessa riittää touhua sinullekin : )

    VastaaPoista
  7. Ihana Noomi♥ Sellaisia nuo lapsukaiset ovat..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaiken lisäksi Noomi on oppinut avaamaan oven kahvasta, sellaisesta normaalista kahvasta.

      Poista
  8. Lomalla helposti riehaantuu, varsinkin teinit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että täällä on riehaantunut niin äidit kuin tyttäretkin.

      Poista
  9. Mutta teillä taitaakin olla yksi parhaimmista mummoloista, muuten! Mekin tahdotaan sinne ;) Meidän mummolaan tolla jengillä porttari. Täti sentään siellä saa vielä käydä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porttari! Oho. Siellä on selvästi elelty kissoiksi.

      Poista
  10. Lapset ne tykkää vähän kokeilla rajoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne tekee ja kun on uniaika mennyt ohi, niin niistä tulee pieniä riiviöitä.

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.