sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Naisia kylässä

Hurmuri paikalla

Naukulassa on käynyt naisvieraita. Perjantai-iltana isäntä viihdytti taidokkaasti ja lauantaina vasta riemu syntyikin kun sisään ovesta astelivat Saila ja Paula. Ei tiennyt Sulo miten päin olisi ollut. Juoksenteli edes takaisin selvästi tohkeissaan







Siellä missä vieraat, siellä Sulo ja aah, kuinka ihanaa kun Saila muisti, että Suloa täytyy palvella ripeästi ja ikkuna ulkoilutarhaan avautui usein. Sulo katseli vieraita ihaillen, harkitsi menevänsä Paulan kanssa sohvalle ja hamuili Sailan hiuksia kahdella tassulla seisten. 

Tänään onkin sitten väsyttänyt, mutta mikäs sitä on uinuillessa kun voi muistella hienoa viikonloppua.  

20 kommenttia:

  1. Sulo ei ollut ainoa, joka oli tohkeissaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei, kyllä täällä muutama muukin oli tohkeissaan. Muutama naisihminen.

      Poista
  2. Voi Sulo! Aina herrasmies - myös tohkeissaan. Ihana tuokiokuva.

    VastaaPoista
  3. On mahtaneet vieraatkin olla tohkeissaan, katsoneet Suloa ihaillen ja hamunneet kaksin tassuin Sulon turkkia!

    Eikä ihme, niin komea, hyväkäytöksinen ja hienotassuinen herraskissa kuin Sulo on ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, juuri niin toimivat vieraat! Kuinkas tiesitkään?

      Poista
  4. Voi Sulo, kun olet niin suloinen!
    -ihminen

    VastaaPoista
  5. Tuon parempaa isäntää ei naisten ilta voi saada! Ihanat pehmotassut, upottavat silmät ja silkkinen turkki!
    Vaan hyvin on vieraatkin opetettu 😀

    VastaaPoista
  6. Sulo...otetaanko joskus Mad Men Netflix marathon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai vaikka maratoonina kaikki Naukulan youtube videot?

      Poista
  7. Kissatätivieraat on parhaita!

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.