keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Ihana, rakas kilpakumppani

Silkkiturkin Samettikukka

Noomi on ihana, kaunis, rakas ja valloittava. Seurallinen, hellä ja leikkisä. Noomi viihtyy näyttelyissä ja on siellä kuin kotonaan. Seuraavan kerran osallistumme SUROK:n näyttelyyn Lahdessa 27.1. ja kuinka ollakaan, niin osallistuu myös kaunis, rakas ja valloittava Silkkiturkin Samettikukka eli tuttavallisemmin Tinka. Rakas kilpakumppanimme. 






Toistaiseksi Tinka on aina päihittänyt Noomin. Saas nähdä kuinka tällä kerralla käy. Sen toki tiedän, että kävi miten kävi, ihana kissa saa sertin. 

Tällä hetkellä Tindralla on myös isosiskon vastuullisia tehtäviä, koska äitinsä on pyöräyttänyt toisen pesueen. Neloset. Ihastuttavia lapsukaisia nämäkin, vauhtia epäilemättä riittää. Mutta jos vieraat saapuvat paikalle päiväuniaikaan, tietäähän sen miten silloin käy. Silloin nukutaan. 




Lelukopassa nukkui kaksi ja sitten sinne meni kolmas häiriköimään. 




Pienokaisten äiti katseli jo kauas tulevaisuuteen, noinkohan mietiskeli jo sitä kun pienet muuttavat pois kotoa. Vai lentelivätköhän vaan pihapiirin tirpat kiinnostavia kuvioita?

20 kommenttia:

  1. Eikä! Mitkä suloistakin suloisimmat kuvat ♥

    VastaaPoista
  2. Tinkalla on täyteläiset, syvät sävyt ja upeat kuviot! Kumpikin tyttö on niin nätti, Noomi ja Tinka.
    Voi noita pieniä pentuja ♥

    VastaaPoista
  3. Tuossa on nyt se hyvä, että voitti kumpi voitti, niin aina palkinto menee oikealle kissalle!

    Ja pennut ♥ Tinka on varmasti mitä parhain isosisko!

    VastaaPoista
  4. Mikä kaunotar Tinka onkaan! Siinä on tuomarilla pohtimista, kumpi tytöistä on kaunihimpi.
    Ääks, taas pentukuvia...ei kestä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomari on varmasti viisas ja tekee oikean ratkaisun :)

      Poista
  5. Tinka on kaunis, mutta meidän mielestä Noomi on kauniimpi <3

    VastaaPoista
  6. Minunkin mielestäni Noomi on ainakin kasvoiltaan tätä toista neitiä kauniimpi ja sympaattisempi. Toivottavasti voitatte tällä kertaa.

    VastaaPoista
  7. Muistetaan pitää peukkuja pystyssä näyttelyihin kunhan päästään kuun loppupuolelle saakka! :)

    VastaaPoista
  8. Tästä niin tykkään kissanäyttelyissä, että kilpakumppanit on ystäviä, ei vihollisia! ♥ Kuka tahansa voittaakin, niin ollaan iloisia toisen puolesta. Toki on niitäkin, jotka ottaa tosimmin, mutta ainakin niissä missä olen käynyt on aina ollut halli täynnä hymyileviä kasvoja , iloista puhetta ja onnentoivotuksia toisten menestymisistä. :) Hauskaahan sinne on menty pitämäänkin.

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.