keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Hups

Ja mitä sitten tapahtui?

Juhannus oli ja meni, täällä hoivattiin juhannusvieraita, rapsuteltiin kissoja, otettiin valokuvia, nautittiin ajasta ja hups... Sitten tuli hiljaisuus. Naukulan tietokone ei enää suostunut avautumaan. Kuvat ovat pilvessä (paitsi yhdeltä päivältä), dokumentit osin tallella. Mutta mutta, puhelimella ei juuri huvittanut päivityksiä tehdä, eikä hakea työkonetta kotiin.

Kun ilmoitin kissabloggareiden omassa ryhmässä tapahtuneesta sain heti kannustavia viestejä ja erinomaisia neuvoja. Erityiskiitokset lähtevät Miukumaahan sekä Penan ja Punkun suuntaan. Lisäksi kävin testaamassa virtapiuhaani Maukulassa. Kiitos teille!

Tämä on juuri se kissablogien ihanuus. Ihmiset tarjoavat apuaan sitä tarvitseville, ovat tukena ja apuna, kunnioittavat ja kannustavat toisiaan.

Kissablogit rules ❤

Ja jos tässä nyt oikein herkistyisi, niin voisi ryhtyä miettimään kaikkia niitä ihania ystäviä joita tavalla tai toisella olen kissablogien kautta saanut, tai no, eihän minulla näitä nykyisiä kissojakaan ilman blogistaniaa olisi. Kiitos siitä kuuluu Arkiporinaa-blogin Paulalle.

Koska en tällä koneella pääse kuviini käsiksi helposti, mennään eteenpäin vanhoilla. Oman koneen korjausarvio on 1-3 viikkoa ja takuu onneksi voimassa.

Kuvalla nyt ei ole minkäänlaista yhteyttä koko tekstiin, mutta haitanneko se nyt kuitenkaan?

9 kommenttia:

  1. Hyvä että menee takuuseen! Niin arvelinkin. Kamalaa olisi ilman konetta kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mutta sisällön säilytys maksaa erikseen. Ehkä.

      Poista
  2. Onneksi on takuu! Tylsä kone kyllä, kun meni ja hiljeni.

    Kyllähän kuva liittyy hyvinkin. Siinä tietysti Noomi esittelee kuinka nopeasti ja tarkasti asioiden pitää toimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin just! Ja onneksi on kavereita jotka ymmärtää näistä asioista jotain!

      Poista
  3. Kääk! Koneettomana on hankalaa, mutta onneksi on nykyiset kännykät ! Niillä voi sentään maksaa laskunsa, vaikka bloggailu onkin vähän hankalaa (ainakin tälle, huh).

    Kissablogit ❤

    VastaaPoista
  4. Onneksi niin, saa jotain tehtyä. Toiset asiat teenkin nykyään mielummin puhelimella, mutta bloggaus ei kuulu niihin.

    VastaaPoista
  5. Hyvä, että vinkkilöistä oli jotain apua. Toivottavasti kone ei ihan kamalan kauan viivy reissussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli totisesti apua! En olisi muuten edes ymmärtänyt enää jälleenmyyjälle viedä. Tuhannet kiitokset!

      Poista
  6. Toivottavasti sait koneen jo takaisin! Hyvä juttu, että kuvat ainakin säilyivät! Pitäisi itsekin ottaa varmuuskopioita, olisi ihan hirveää jos ne sadat ja taas sadat kuvat (ja videot) vain katoaisivat. Lähinnä vain parhaat tulee julkaistua blogiin, mutta niillä muillakin on oma tunnearvonsa.

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.