sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Purnauskis

*tämä juttu sisältää tuotesijoittelua* 

Tampere

Pääsin eilen ottamaan varaslähdön. Tutustuin Tampereella avattavaan Suomen ensimmäiseen kissakahvilaan, Purnauskikseen, yhdessä muiden bloggareiden ja yhden aktiivisen lukijan kanssa. Hieno päivä! 

Kissakahvilan avajaistapahtuma on 31.10 Emil Aaltosen puistossa ja itse kahvila avautuu asiakkaille 1.11. Kahvilan löydät osoitteesta Aaltosenkatu 31-33. 



Mitä paljastuu vielä peitetyn ikkunan takaa? Kurkistamme vähän, tässä makupaloja, olkaa hyvät. 






Se tuli selväksi jo tässä vaiheessa, että kahvilassa kannattaa pitää silmänsä auki. Sen lisäksi, että siellä on hurmaavia ja seurallisia kissoja, siellä on myös muuta kissamaista silmänruokaa. 



Sulolle terkkuja Viirulta. 




Pirkko oli järjestänyt meille arvonnan. 


PrimaCat lähetti tuliaisia kotiin. 

Saimme myös barf-ruokaa kotiin viemisiksi. 

Kiitos Pirkolle hienoista järjestelyistä, Cherille kyydistä, kaikille hyvästä seurasta ja erityiskiitos kissakahvilan väelle. 

Onnea ja menestystä kahvilalle! 

Jos asuisin hieman lähempänä, 
minusta tulisi takuuvarmasti kanta-asiakas. 

44 kommenttia:

  1. Vau, sait otettua noin monta kuvaa missä ei ole kissaa :-D Nuo ovat aivan valloittavia nuo kahvilakissat, tuo pieni musta pörröinen... sen voisi kaapata! Selvästi seurallisia tapauksia ovat kahvilan kissat. Hienoa rekvisiittaa myös, nuo kalusteiden tassujalat, ooh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osasinpas yllättää! Olivat seurallisia tapauksia alkujärkytyksestään kun selvisivät ja se tapahtui kyllä nopeasti. Olimme ensimmäiset vieraat :)

      Poista
  2. Ja kas, tuohan se unohtuikin omasta postauksesta, että tuotteiden ja palveluiden saannista tulisi selkeästi mainita. Kiitos hyvästä esimerkistä (ja hyvästä seurasta kissakahvilassa)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos seurasta Ella ja hienosta lahjasta myös! Kunhan päivä tässä joku päivä kirkastuu, se täytyy kuvata ja esitellä :)

      Poista
  3. Kissakahvila oli oikein mainio paikka ja oli kiva tavata blogituttavia :)

    VastaaPoista
  4. Mitäs Sulo tykkäs terveisistä?
    Ja siitä että tais mamma muutenkin tuoksua ihan vierailta tapauksilta....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo otti terveiset hienosti vastaan! Kassia tutkittiin erityisesti. Sitten huomio kiinnittyikin jo paperikassiin kunnes Sulo muisti Tärkeän Tavaran. Teepussin suojapaperin :)

      Poista
  5. Epäilemättä mukava reissu, ja vielä tuliaisiakin! Oiva tapaaminen!

    VastaaPoista
  6. Hieno paikka rekvisiittoineen ja tassujalkoineen ja tassuttelijoineen.
    Voi harmi, kun en päässyt mukaan ;/ Hö, mutta minkäs teet. Jos kahvila olisi lähempänä meitä, olisin edes piipahtanut..puolentoista tunnin ajomatka kuumeessa ei olisi ollut kivaa.
    Mutta tuonne piipahdan, kun Tampereeen ohi ajan systerin landelle. Tosin teitä bloggaajia ei silloin siellä ole. Kissat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ovat pääasia! Toivottavasti kuume on hellittänyt. Ei olisi kyllä ollut yhtään viisasta lähteä kipeänä ajelemaan tuollaista matkaa.

      Poista
  7. Kivalta näyttää! Suloiset kisut. ♥

    VastaaPoista
  8. Kiitos matkaseurasta, oli kiva tutustua ihan "livenä" :).
    Paikka oli tosi lämminhenkinen ja mukava, kyllä kissat rulettaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli :) Mukava oli tavata ja mukava kahvila.

      Poista
  9. Minä taas unohdin ihan kuvata itse paikkaa, keskityin niin kissoihin. :D Oli muuten kiva vihdoin tavata!

    VastaaPoista
  10. Tuolla pitää joskus käydä jos Tampereelle eksyn... Harmittaa ihan älyttömänä kun en tälle reissulle voinut lähteä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on siellä kotona nyt varmasti sellainen vilske, ettei sieltä voikaan poistua. :)

      Poista
  11. Juu, parista blogista tästä jo näinkin. Kerrassaan mahtava idea.
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa

    VastaaPoista
  12. Epäilemättä kiva paikka -ja seura mitä parhainta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno paikka, todella ja seura oli mitä parhainta!

      Poista
  13. Olipa kiva päivä! Kiitos matkaseurasta! Meillä otettiin ruokatuliaiset ilolla vastaan, varsinkin barf maistui prinssille, samoin "karkkipussin" sisältö. Kaikkea ei ole vielä ehditty maistaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli :) Hienoa, että Pirkko järjesti tämän meille! Prinssillä on selvästi hyvä maku.

      Poista
  14. Oliko siellä noin paljon kaikkea? En minä vain huomannut..

    VastaaPoista
  15. Kiitos mukanaolosta Naukulan Mammalle <3 Ja kiitos tuliaisista!
    Hienoa kuvia olet saanut, odotan innolla josko meidän jatkoiltakin jotakin liikenisi julkaisuun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! Jatkojen kuvat ovat aika tuhrua, mutta kyllä niistä yhden jutun sai ;)

      Poista
  16. Varmasti oli hieno reissu. Harmi etten päässyt mukaan. Tampereella olisi Eetukin, jota olisi kiva käydä katsomassa. Hienoa, että Sulokin sai reissulta terveisiä ja maistiaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinkkitassun FB-sivulla olikin Eetusta tosi hieno kuva! Komea poika ♥

      Poista
  17. Kahvila kuulostaa tosi kivalta! Harmi, ettei tuo tapaaminen omalta kohdaltani onnistunut eilen, mutta tahto on vierailla Tampereella myöhemmin marraskuulla ja tutustua kahvilaan. Rohkean oloisia kissoja noissa kuvissa - eikö niitä missään vaiheessa pelottanut puheensorina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kissat hetken olivat sohvan alla, eikä mikään ihme kun lauma ihmisiä tuli sisälle lähes yhtä aikaa. Kauaa ei kuitenkaan piileskelty!

      Poista
  18. Miten ihanat voikaan olla noi tuolinjalat ! Puhumattakaan noista kissoista ja niiden omista jaloista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolinjalat oli pakko ikuistaa kun ne huomasin! Oikeat tassut toki vievät aina voiton.

      Poista
  19. Pitääkin pistäytyä, kun Tampereelle eksyn!

    VastaaPoista
  20. Voi, kun en päässyt mukaan! Mutta lupaan pistäytyä, kun seuraavan kerran Tampereelle menen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti teidän eläinsuojeluyhdistyksen tempaus onnistui hyvin!

      Poista
  21. Mieheni oli juuri lauantaina Facebookin kissaryhmän kanssa risteilyllä, jossa matkasivat Tallinnan kissakahvilaan. Meistä kahdesta kun siis mieheni on se kissahöpsö :) Mieshän oli ihastunut siellä kahvilassa aivan suuresti yhteen kissaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tallinnankin kissakahvila vaikuttaa oikein mukavalta! Kuvia sieltä olen jo nähnytkin.

      Poista
  22. Jotenkin tuo kahvila ilman vastaavaa seuraa kuullostaa... tylsälle :)

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.